Ammattiliitto Jyty ry

Reilut palkankorotukset kunta-alalle ja hyvinvointialueille

Jaa
Ammattiliitto Jytyn liittovaltuusto hyväksyi kunta-alan neuvottelutuloksen tiistaina 7. kesäkuuta. Myös muut sopijajärjestöt hyväksyivät neuvottelutuloksen, joten uudet kunta-alan virka- ja työehtosopimukset ovat astuneet voimaan. Kunta-alan virka- ja työehtosopimusten sopimuskausi on 1.5.2022 – 30.4.2025.

Sopijaosapuolina ovat Ammattiliitto Jytyn ja JHL:n muodostama Julkisen alan unioni JAU, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO sekä Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT.

Sovittelulautakunnan 10.5.2022 antamaan sovintoesitykseen pohjautuva ratkaisu sisältää kaikki kunta-alan virka- ja työehtosopimukset (mm. KVTES, TS ja SOTE-sopimus) ja työrauhan piiriin tulee sen myötä noin 300 000 palkansaajaa.

– Ammattiliitto Jytyn tavoitteena olivat reilut palkankorotukset ja palkkaohjelma, joka huomioi kaikki kunta-alan ammattilaiset, erityisesti matalapalkka-alat. Sopimuksessa nämä keskeiset tavoitteet täyttyivät, Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima korostaa.

Ensimmäinen palkankorotus maksuun taannehtivasti

Sopimuskauden ensimmäinen palkankorotusajankohta oli jo 1.6.2022, joten 46 euron, kuitenkin vähintään 2 %:n yleiskorotus tulee maksuun taannehtivasti kaikille kunta-alan työntekijöille. Pienipalkkaisten työntekijöiden palkat nousevat muita enemmän.

– Se, että ensimmäinen yleiskorotus tulee maksuun välittömästi, on hintojen koko ajan noustessa erittäin hyvä asia. Tärkeää on myös se, että pienimmät palkat korottuvat suhteessa suuria enemmän, Jytyn puheenjohtaja toteaa.

Lisäksi keskitettynä järjestelyeränä toteutettava palkankorotus on 0,53 % 1.10.2022 alkaen.

Vuosina 2023 ja 2024 yleiskorotus on 1,5 % ja paikallisesti sovittava järjestelyerä 0,4 %. Korotukset ovat kuitenkin kustannusvaikutukseltaan vähintään ns. vientialojen sopimusten suuruiset.  

Kehittämisohjelma nostaa palkkoja 5,1 % normaalien sopimuskorotusten lisäksi

Ratkaisu sisältää viisivuotisen palkkojen kehittämisohjelman vuosille 2023–2027. Sen tuomat palkankorotukset tulevat normaalien sopimuskorotusten päälle. Kehittämisohjelmalla korjataan palkkausepäkohtia ja turvataan henkilöstön saatavuutta.

– Ratkaisuun sisältyy palkkojen kehittämisohjelma, mikä auttaa kuromaan umpeen kunta-alan palkkojen jälkeenjääneisyyttä. Se on merkittävä ja positiivinen asia. Palkat nousevat viiden vuoden aikana 5,1 % normaalien sopimuskorotusten lisäksi. Myös tänä vuonna palkankorotukset ylittävät yleisen linjan, Jonna Voima kertoo.

Ratkaisu löytyi neuvottelemalla

– Sopimusneuvottelut olivat erittäin vaikeat kunta-alaa repivän työriidan takia. Se, että ratkaisu löytyi neuvottelemalla, antaa luottoa kunta-alan ja tulevien hyvinvointialueiden neuvottelu- ja sopimusjärjestelmälle, Jonna Voima sanoo.

Kunnissa ja tulevilla hyvinvointialueilla on jatkossakin yksi pääneuvotteluryhmä ja pääsopimus, jolla sovitaan mm. neuvottelumenettelyistä.

Uusille hyvinvointialueille neuvotellaan 1.1.2023 lukien uusi sopimus, HYVTES, jolla sovitaan hyvinvointialueiden yleisistä määräyksistä.

Erikseen sovittiin, että JAU:n ja JUKO:n talven ja kevään aikana toteuttamat lakot eivät aiheuta loma- tai lomarahamenetyksiä lakkoihin osallistuneille työntekijöille.

Perhevapaauudistus lisää toisen vanhemman palkallisen vapaan pituutta

Sopimuksen uusia perhevapaamääräyksiä noudatetaan, jos lapsen laskettu synnytysaika on 4.9.2022 tai sen jälkeen. Palkallinen raskausvapaa on 40 ensimmäistä arkipäivää. Jatkossa molemmilla vanhemmilla on yhtä pitkä palkallinen vanhempainvapaa, joka on 32 ensimmäistä arkipäivää. Tällöin siis toisen vanhemman palkallinen vapaa pitenee aikaisemmasta synnyttävän vanhemman palkallisen vapaan säilyessä entisen pituisena.

Parannuksia tulee myös mm. jaksotyön osa-aikaisille työntekijöille, tilapäiseen hoitovapaaseen ja kilometrikorvauksen kilometrimäärään. Lisäksi perhepäivähoitajat siirtyvät kuukausipalkkaan 1.10.2022 lukien.

– Olen erittäin tyytyväinen siihen, että pystyimme vaikeassa tilanteessa löytämään yhteisesti ratkaisun neuvotteluteitse. Järjestelmä toimii, kun sen halutaan toimivan ja osapuolilta löytyy halua ja kykyä neuvotella, Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima summaa.

Lisätietoja:

Ammattiliitto Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima, puh. 050 591 2341, jonna.voima@jytyliitto.fi

Jyty on ammattiliitto, jonka jäsenet toimivat kunta-alalla, yksityisellä sektorilla, järjestöissä ja seurakunnissa. Jäsenistön suurimpia ammattialoja ovat sihteeri-, hallinto-, asiantuntija- ja ict-työ, nuoriso- ja järjestötyö, sosiaali- ja terveysala, kirjastoala sekä kasvatus ja koulutus. Ammattiliitto Jyty on STTK:n jäsenliitto.

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ammattiliitto Jyty ry
Ammattiliitto Jyty ry
Elimäenkatu 5
00510 HELSINKI

020 789 3799https://www.jytyliitto.fi

Jyty on ammattiliitto, jonka jäsenet toimivat kunta-alalla, yksityisellä sektorilla, järjestöissä ja seurakunnissa. Jäsenistön suurimpia ammattialoja ovat sihteeri-, hallinto-, asiantuntija- ja ict-työ, nuoriso- ja järjestötyö, sosiaali- ja terveysala, kirjastoala sekä kasvatus ja koulutus. Ammattiliitto Jyty on STTK:n jäsenliitto.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ammattiliitto Jyty ry

Ammattiliitto Jyty: Kolmasosa henkilöstöstä jätettiin ammattikorkeakouluja koskevan työehtosopimuksen ulkopuolelle4.3.2024 16:11:02 EET | Tiedote

Opetusalan yksityisiä työnantajia edustava Sivistysala ry eli Sivista on kertonut hyväksyneensä neuvottelutuloksen uudesta ammattikorkeakouluja koskevasta työehtosopimuksesta. Ammattiliitto Jyty korostaa, että työnantaja jätti sopimusneuvottelujen ulkopuolelle kolmasosan koko henkilöstöstä, sillä hallinto- ja tukipalvelutehtäviä tekevillä työntekijäryhmillä ei ollut edustusta neuvotteluissa.

Jyty ilmoitti lakosta pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa 31.1. – myös perhepäivähoitajat lakon piirissä23.1.2024 12:00:11 EET | Tiedote

Ammattiliitto Jyty on ilmoittanut poliittisesta lakosta pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa 31.1.2024. Lakon piiriin kuuluvat kaikki varhaiskasvatuksen työtehtävät kunnallisen ja yksityisen varhaiskasvatuksen sopimusaloilla Espoossa, Helsingissä, Kauniaisissa ja Vantaalla. Myös perhepäivähoito ja leikkipuistotoiminta kuuluvat Jytyn ilmoittaman lakon piiriin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye