Restamax OyjRestamax Oyj

Restamax ja Royal Ravintolat yhdistyvät – Yksi Pohjoismaiden suurimmista ravintolakonserneista syntyy

Jaa
Restamax Oyj (”Restamax”) sekä Intera Fund II Ky (”Intera”) ja muut RR Holding Oy:n osakkeenomistajat ovat allekirjoittaneet kauppasopimuksen 11.4.2018, jonka myötä Restamax ostaa koko RR Holding Oy:n (”Royal Ravintolat”) osakekannan, ja samalla Royal Ravintoloiden omistajat ja avainhenkilöt tekevät sijoituksen Restamaxiin. Kaupan toteutus on ehdollinen Restamaxin yhtiökokouksen päätöksille osakeannista sekä käteiskauppahinnan rahoituksen järjestämiselle.
Restamaxilla on 11 Cock's & Cow- ja The Bird -konseptien ravintolaa Kööpenhaminassa Tanskassa. Kuva: Bo Fledelius
Restamaxilla on 11 Cock's & Cow- ja The Bird -konseptien ravintolaa Kööpenhaminassa Tanskassa. Kuva: Bo Fledelius

Royal Ravintoloiden velaton arvo kaupassa on 90 miljoonaa euroa. Kauppahinnasta 20 miljoonaa euroa maksetaan uusina Restamaxin osakkeina, jotka suunnataan Royal Ravintoloiden myyjille suunnatulla osakeannilla. Osakeannin osakekohtainen merkintähinta on 8,80 euroa. Osa kauppahinnasta maksetaan käteisellä, ja transaktion odotetaan lisäävän Restamaxin nettovelkaa noin 70 miljoonalla eurolla.

Kaupan toteutuessa Interasta tulisi Restamaxin neljänneksi suurin osakkeenomistaja noin 10 prosentin omistusosuudella. Interan oikeutta luovuttaa kaupassa annettavia Restamaxin osakkeita ei tultaisi rajoittamaan. Muiden myyjien omistusosuudet Restamaxissa olisivat yhteensä muutaman prosentin luokkaa.

Kaupan arvioidaan toteutuvan kesän 2018 aikana. Integraatio pyritään toteuttamaan loppuvuoden 2018 ja alkuvuoden 2019 aikana. Kaupan myötä syntyy yksi Pohjoismaiden suurimmista ravintolakonserneista, joka on listattu Helsingin pörssiin.

Kaupan toteuttamiseksi Restamaxin hallitus kutsuu erikseen koolle ylimääräisen yhtiökokouksen päättämään uusien osakkeiden antamisesta, hallituksen täydentämisestä sekä muista kauppaan välittömästi liittyvistä yhtiökokouksen päätettävistä asioista. Restamaxin osakkeenomistajat, jotka edustavat yhteensä noin 67,67 prosenttia Restamaxin kaikista osakkeista ja äänistä, ovat sitoutuneet äänestämään ylimääräisessä yhtiökokouksessa kaupan toteuttamiseen liittyvien ehdotusten puolesta sekä kannattamaan hallituksen ehdotusta nykyisten Royal Ravintoloiden hallituksen jäsenten Saku Tuomisen, Tomi Terhon ja Miki Kuusen valitsemista Restamaxin hallituksen uusiksi jäseniksi. Yhtiökokouskutsua tullaan täydentämään esityksellä ravintolayhtiön uudesta nimestä, joka julkaistaan myöhemmin.

- Tavoitteenamme on rakentaa ravintolayhtiö, jossa yhdistyvät yrittäjämäinen ote, ravintoloitsijoiden roolia korostava asenne sekä suuren yhtiön kehitysresurssit. Restamax ja Royal täydentävät yhtiöinä toisiaan, niin tuoteportfolioltaan kuin osaamiseltaan, sanoo Restamaxin hallituksen puheenjohtaja Timo Laine.

Osakekaupan toteutuessa Restamaxin toimitusjohtaja Juha Helminen ottaa vastuulleen yhtiön ulkomaan toiminnot Restamax Internationalin toimitusjohtajana ja Royal Ravintoloiden toimitusjohtaja Aku Vikström tullaan nimittämään konsernin toimitusjohtajaksi ottaen vastuulleen yhtiön kotimaan toiminnot.

- Tavoitteenamme on kasvaa aggressiivisesti Suomen rajojen ulkopuolella tulevien 3–5 vuoden aikana. Tästä syystä haluamme tehdä merkittäviä panostuksia organisaation johtoon, Timo Laine toteaa.

Tilikaudella 2017 Royal Ravintoloiden raportoitu liikevaihto oli 105,6 miljoonaa euroa (kasvua 19,1 % edellisvuodesta), käyttökate 7,0 miljoonaa euroa (kasvua 49,2 % edellisvuodesta) ja liikevoitto 3,6 miljoonaa euroa (kasvua 273,3 % edellisvuodesta). Oikaistu käyttökate oli 8,3 miljoonaa euroa (kasvua 39,9 % edellisvuodesta) ja liikevoitto 4,9 miljoonaa euroa (kasvua 121,4 % edellisvuodesta). Royal Ravintolat -konserni työllistää yhteensä noin 930 henkilöä. Restamaxin ja Royal Ravintoloiden yhteenlaskettu raportoitu liikevaihto 31.12.2017 päättyneeltä tilikaudelta oli 291,4 miljoonaa euroa, käyttökate 29,4 miljoonaa euroa ja liikevoitto 14,4 miljoonaa euroa. Yhteenlasketuissa luvuissa ei ole huomioitu pro forma -oikaisuja.

Yhdistymisestä merkittäviä synergiaetuja

Royal Ravintolat -konserniin kuului vuoden 2017 lopussa yhteensä 35 yksilöllistä ravintolaa, 21 Hanko Sushi -ravintolaa, 7 Pizzarium-ravintolaa sekä 4 Sandro-ravintolaa eri puolilla maata. Muita tunnettuja konsernin ravintolaportfolioon kuuluvia ravintoloita ovat muun muassa Savoy, Löyly, Elite, Ravintola Palace ja Ravintola Teatteri. Transaktion toteutuessa arvioidaan muodostuvan merkittäviä synergiaetuja loppuvuoden 2018 ja vuoden 2019 aikana.

- Royal Ravintoloilla on vahva markkina-asema Helsingissä ja Restamaxilla puolestaan pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Molempia yrityksiä yhdistää vahva yrittäjähenki ja intohimoiset ihmiset. Tämän kulttuurin vahvistaminen on yksi tulevaisuuden tärkeimpiä menestystekijöitä, sanoo Royal Ravintoloiden toimitusjohtaja Aku Vikström.

Yhtiö tulee panostamaan merkittävästi kansainvälistymiseen. Restamaxilla on jo 11 ravintolaa Kööpenhaminassa Tanskassa.

- Tavoitteenamme on olla vuoteen 2020 mennessä Pohjois-Euroopan johtava ravintolatoimija. Yhtiön koko sekä yhteinen osaaminen luovat entistä vahvemman alustan kasvaa kansainvälisesti sekä viedä suomalaista ravintolaosaamista ja brändejä maailmalle, kertoo Restamaxin toimitusjohtaja  Juha Helminen.

Restamax tulee osakekaupan jälkeen tiedottamaan lisää tulevaisuuden tavoitteistaan ja näkymistään.

Restamaxin ja Royal Ravintoloiden yhteinen lehdistötilaisuus

Yhteinen lehdistötilaisuus järjestetään tänään 12.4.2018 klo 9.00 (EET) Ravintola Savoyssa (Eteläesplanadi 14, 7. kerros) Helsingissä. Paikalla tilaisuudessa ovat Restamaxin hallituksen puheenjohtaja Timo Laine ja toimitusjohtaja Juha Helminen sekä Royal Ravintoloiden toimitusjohtaja Aku Vikström.

Lisätietoja:
Timo Laine, hallituksen puheenjohtaja, Restamax Oyj, puh. +358 400 626 064
Juha Helminen, toimitusjohtaja, Restamax Oyj, puh. +358 40 535 5560
Jarno Suominen, talousjohtaja, Restamax Oyj, puh. +358 40 721 5655

Jakelu:
Keskeiset tiedotusvälineet
www.restamax.fi

Avainsanat

Kuvat

Restamaxilla on 11 Cock's & Cow- ja The Bird -konseptien ravintolaa Kööpenhaminassa Tanskassa. Kuva: Bo Fledelius
Restamaxilla on 11 Cock's & Cow- ja The Bird -konseptien ravintolaa Kööpenhaminassa Tanskassa. Kuva: Bo Fledelius
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Restamax Oyj
Postiosoite: Hatanpään valtatie 1 B (Käyntiosoite: Verkatehtaankatu 2)
33100 TAMPERE

Restamax Oyj on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan palveluihin ja henkilöstövuokraukseen erikoistunut konserni. Vuonna 2013 ensimmäisenä suomalaisena ravintolatoimijana NASDAQ Helsinkiin listautunut pörssiyhtiö on kasvanut voimakkaasti koko historiansa ajan. Konsernin yhtiöihin kuuluu noin 220 seurustelu- ja ruokaravintolaa, yökerhoa sekä viihdekeskusta eri puolilla Suomea. Yhtiöllä on ravintolatoimintaa myös Tanskassa. Kesäkuussa 2018 yhtiö osti Royal Ravintolat. Yhtiön tunnettuja ravintolakonsepteja ovat mm. Stefan's Steakhouse, Viihdemaailma Ilona, Classic American Diner, Hanko Sushi, Sandro, Savoy ja Teatteri. Restamax Oyj:n vuoden 2017 liikevaihto oli 185,9 miljoonaa euroa ja käyttökate 22,4 miljoonaa euroa. Konserni työllistää sesongista riippuen noin 4 000 henkilöä kokoaikaiseksi muutettuna. Restamaxin tytäryhtiö Smile Henkilöstöpalvelut Oyj työllistää tilikauden 2018 aikana noin 10 000 työntekijää. Restamax muuttaa nimensä NoHo Partners Oyj:ksi vastaamaan tulevaisuuden tavoitteitaan ja mahdollisuuksiaan entistä paremmin. Nimenmuutos astuu voimaan joulukuussa 2018.

Restamax-yrityssivut:
www.noho.fi

Restamax-kuluttajasivut:
www.ravintola.fi

Royl Ravintoloiden sivut:
www.royalravintolat.com

Smile Henkilöstöpalvelut:
www.smilepalvelut.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Restamax Oyj

Restamaxista NoHo Partners – Uusia avauksia Pohjois-Eurooppaan ja tavoitteena yli 600 miljoonan euron liikevaihto27.11.2018 08:00:00 EET | Tiedote

Restamax Oyj muuttaa nimensä NoHo Partners Oyj:ksi. NoHo Partners syntyy sanoista Nordic Hospitality Partners, jotka viestivät yhtiön vahvuuksista ja identiteetistä entistä paremmin. Yhtiö on samalla päivittänyt strategiansa ja keskipitkän aikavälin tavoitteensa ja tavoittelee yli 600 miljoonan euron liikevaihtoa vuoden 2021 loppuun mennessä.

Raumalla ravintola Sinisoihtu lopettaa toimintansa osana Restamaxin kannattavuusohjelmaa9.11.2018 14:00:00 EET | Tiedote

Restamax Oyj:llä on parhaillaan käynnissä lyhyen aikavälin kannattavuusohjelma, joka keskittyy yhtiön yksikköportfolion saneeraukseen. Ravintolat, joiden kannattavuus ei täytä yhtiön tavoitetasoa ja joilla ei nähdä riittävän hyviä olosuhteita vuokrasopimuksen ja konseptin näkökulmasta, on myyty tai lopetettu. Yksi saneeratuista ravintoloista on raumalainen Sinisoihtu, jonka liiketoiminnan Restamaxin tytäryhtiö Bistromax Oy osti keväällä 2017. Sinisoihtu lopettaa toimintansa 22.12.2018. Vuokranantajan kanssa tehdyn sopimuksen mukaan Sinisoihdun liiketilat poistetaan kokonaan ravintolakäytöstä ja tilalle etsitään muuta liiketoimintaa. Restamax aloitti ravintolaportfolion saneerauksen vuoden kolmannella kvartaalilla ja se saatetaan loppuun vuoden 2018 loppuun mennessä. Jakelu: STT Info Keskeiset tiedotusvälineet www.restamax.fi

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye