Keski-Suomen ELY-keskus

Retkeily luonnonsuojelualueilla kasvussa – kulkijan tulee kuitenkin huomioida määräykset

Jaa

Luonnossa ja luonnonsuojelualueilla liikkuminen on lisääntynyt viime vuosina ja nyt jylläävä koronapandemia on vahvistanut tätä kehitystä entisestään. Kasvanut kiinnostus luontoa ja luonnonsuojelualueita kohtaan on positiivista, sillä luontokokemukset laajentavat ymmärrystä luonnon monimuotoisuudesta ja luonnonsuojelun merkityksestä. On kuitenkin valitettavaa, että lisääntyneen luonnossa liikkumisen seurauksena myös epäasiallinen käytös on lisääntynyt.

Luonnonsuojelualueilla on muun muassa havaittu maaston kulumista lisäävää toimintaa, kuten  suokasvillisuutta tuhoavia suojuoksu-uria.
Luonnonsuojelualueilla on muun muassa havaittu maaston kulumista lisäävää toimintaa, kuten suokasvillisuutta tuhoavia suojuoksu-uria.

Luonnonsuojelualueilla on muun muassa havaittu laittomia tulentekopaikkoja, luvatonta rakennelmien tekemistä ja moottoriajoneuvoilla ajelemista, sekä maaston kulumista lisäävää toimintaa, kuten uusia maastopyöräuria ja suokasvillisuutta tuhoavia suojuoksu-uria. Luonnonsuojelualueilla liikkuessa on aina otettava huomioon, millainen toiminta alueella on sallittua ja millainen kiellettyä.

– Kaikki luonnossa liikkujat eivät noudateta luonnonsuojelualueiden rauhoitusmääräyksiä, mistä aiheutuu haittaa luonnolle ja muille liikkujille ja lisäkustannuksia esimerkiksi siivoamisesta ja rakenteiden purkamisesta, biologi Johanna Hallman Keski-Suomen ELY-keskuksesta kertoo.

Rauhoitusmääräyksiä tulee noudattaa

– Yksityisillä luonnonsuojelualueilla on noudatettava kunkin alueen perustamispäätöksessä asetettuja rauhoitusmääräyksiä. Rauhoitusmääräyksissä on kohdekohtaisia eroja ja alueen virkistyskäyttörajoituksetkin liittyvät niihin arvoihin, joiden vuoksi alue on rauhoitettu, ympäristölakimies Tarja Kangasmaa Keski-Suomen ELY-keskuksesta sanoo.

Pääsääntöisesti yksityisillä luonnonsuojelualueilla kiellettyä on ainakin puiden, pensaiden, sienien ja muiden kasvien tai niiden osien ottaminen ja vahingoittaminen lukuun ottamatta marjojen ja hyötysienten poimimista. Niin ikään luonnonvaraisten selkärankaisten eläinten pyydystäminen, tappaminen, hätyyttäminen ja niiden pesien hävittäminen sekä selkärangattomien eläinten pyydystäminen ja kerääminen on yleensä kielletty.

Lisäksi kiellettyä on yleensä rakennusten, rakennelmien, laitteiden, teiden ja polkujen rakentaminen sekä liikkuminen moottoriajoneuvoilla. Tulenteko ja leiriytyminen on myös useilla luonnonsuojelualueilla kielletty.

– Liikkumista tai maihinnousua yksityisellä luonnonsuojelualueella sen sijaan voidaan rajoittaa vain, jos se on tarpeellista alueen eläimistön tai kasvillisuuden säilymiseksi. Tällöin liikkumis- tai maihinnousukielto tai rajoitus myös merkitään maastoon selvästi havaittavalla tavalla, Kangasmaa jatkaa.

Tahallinen tai huolimattomuudesta johtuva teko on rangaistavaa

Luonnonsuojelulain tai sen nojalla annettujen rauhoitusmääräysten tahallinen tai huolimattomuudesta johtuva rikkominen on luonnonsuojelurikkomuksena rangaistava teko. Luonnonsuojelun kannalta vakavat teot, joilla tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta esimerkiksi hävitetään tai turmellaan luonnonsuojelualue, ovat luonnonsuojelurikoksena rangaistavia.

Luonnonsuojelulain perusteella ELY-keskus voi yksittäistapauksessa esimerkiksi tieteellistä tutkimusta varten myöntää poikkeuksen yksityistä luonnonsuojelualuetta koskevista rauhoitusmääräyksistä. Tämä on kuitenkin mahdollista vain, jos poikkeaminen ei vaaranna alueen perustamistarkoitusta ja on tarpeen alueen hoidon, käytön tai tutkimuksen kannalta.

Tietoa retkikohteiksi soveltuvista luonnonsuojelualueista löytyy muun muassa näistä paikoista:

- Metsähallituksen ylläpitämä Luontoon.fi -sivusto
- Kuntien nettisivut
- Visit Jyväskylän kokoamat retkeilykohteet ja luontopolut



Lisäksi netistä löytyy kävijöiden kokoamaa tietoa esimerkiksi Retkipaikka-sovelluksen avulla. On kuitenkin pidettävä mielessä, että sovelluksen jutut ovat retkeilijöiden kirjoittamia. Joukossa voi siis olla tietoa, joka ohjaa sellaiseen virkistyskäyttöön, mikä ei ole suotavaa tai mikä on peräti kiellettyä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ympäristölakimies
Tarja Kangasmaa
p. 0295 024 897

Biologi
Johanna Hallman
p. 0295 024 733

Keski-Suomen ELY-keskus

Kuvat

Luonnonsuojelualueilla on muun muassa havaittu maaston kulumista lisäävää toimintaa, kuten  suokasvillisuutta tuhoavia suojuoksu-uria.
Luonnonsuojelualueilla on muun muassa havaittu maaston kulumista lisäävää toimintaa, kuten suokasvillisuutta tuhoavia suojuoksu-uria.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Keski-Suomen ELY-keskus
Keski-Suomen ELY-keskus
Cygnaeuksenkatu 1, PL 250
40101 Jyväskylä

0295 024 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-keski-suomi

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus

Työttömyys marraskuussa 13,2 prosenttia22.12.2020 08:00:35 EETTiedote

Keski-Suomessa oli marraskuun lopussa yhteensä 16 547 työtöntä työnhakijaa. Se on 3 241 (24,4 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin ja 352 henkilöä enemmän kuin kuukausi sitten. Työttömistä työnhakijoista oli marraskuun lopussa kokoaikaisesti lomautettuja 1 849, mikä on 940 henkilöä enemmän kuin vuosi sitten. Lyhennettyä työviikkoa tekeviä työnhakijoita oli lisäksi 900, mikä on 152 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Keski-Suomen ELY-keskus etsii urakoitsijoita perinnebiotooppien kunnostuksiin – myös kunnostuskohteista otetaan vastaan vinkkejä14.12.2020 13:22:59 EETTiedote

Ympäristöministeriön Helmi-elinympäristöohjelma käynnistyi keväällä 2020 myös Keski-Suomessa. Heikentyneitä luonnonympäristöjä kunnostavan monivuotisen ohjelman yhtenä teemana ovat perinnebiotoopit eli perinteisen karjatalouden pitkän ajan kuluessa muovaamat niityt, hakamaat ja metsälaitumet. Nyt etsitään lisää vastuutahoja ja kunnostuskohteita.

ELY-keskuksen vetovastuulla miljoonalla kevyen liikenteen väylää11.11.2020 13:18:47 EETTiedote

Kun eduskunta myönsi lisärahoitusta tiehankkeisiin loppuvuonna 2018, Puuppolantien kauan kaivatulle kevyen liikenteen väylän rakentamiselle voitiin lopulta näyttää vihreää valoa. Hankkeessa yhdistyi tilaajien, rakennuttajan ja alueen suurhankkeen – Kirri-Tikkakoski-moottoritie – välinen hyvä yhteistyö. Lopputuloksena Lintukankaan ja Puuppolan välillä on nyt kevyelle liikenteelle turvallinen kulkureitti, joka yhdistyy luontevasti jo olemassa olleisiin liikennejärjestelyihin.

Vaikuta vesienhoitoon ja anna palautetta5.11.2020 15:42:19 EETTiedote

Nyt on aika antaa palautetta Keski-Suomea koskevista vesienhoitosuunnitelmaehdotuksista ja vesienhoidon toimenpideohjelmasta vuosille 2022 - 2027. Keski-Suomen aluetta koskevat Kymijoen-Suomenlahden ja Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitosuunnitelmat sekä Keski-Suomen vesienhoidon toimenpideohjelma on tarkistettu vuosille 2022–2027. Vesienhoidon tavoite on, että kaikkien pinta- ja pohjavesien tila on vähintään hyvä. Tilaa parantavien toimien tulee olla käynnissä vuoteen 2027 mennessä. Toimenpiteet vesien hyvän tilan saavuttamiseksi on suunniteltu yhteistyössä sidosryhmien kanssa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme