Espoon kaupunki - Esbo stad

Riilahden toimintakeskus palasi uudistettuihin tiloihin

Jaa

Riilahden toimintakeskus pääsi syyskuussa muuttamaan väistötiloista peruskorjattuihin ja uudistuneisiin tiloihinsa. Kehitysvammaisille aikuisille työ- ja päivätoimintaa tarjoavan keskuksen tiloja laajennettiin korjausten yhteydessä.

Riilahden toimintakeskuksen ylätalo. Kuva: Olli Häkämies
Riilahden toimintakeskuksen ylätalo. Kuva: Olli Häkämies

Riilahden toimintakeskus (Rysätie 11) pääsi syyskuun loppupuolella aloittamaan toimintansa peruskorjatuissa ja uudistuneissa tiloissaan Kaitaalla. Rakennustöiden ajan osa keskuksesta toimi väistötiloissa Espoonlahdessa ja osa Nupurissa.

Tilat uudistettiin vastaaman nykyisiä tarpeita

Toimintakeskus on viime vuodet tarjonnut päivä- ja työtoimintaa yhteensä 60 aikuiselle kehitysvammaiselle asiakkaalle. Päivätoiminta pitää sisällään arkea rytmittävää ja toimintakykyä ylläpitävää tekemistä, kuten ulkoilua, musiikkia ja kädentaitoja. Työtoimintaan kuuluu esimerkiksi puu- ja käsitöitä sekä keskuksen ympäristössä tehtäviä ulkotöitä.

Vuonna 1990 valmistuneissa tiloissa toimi aiemmin myös kehitysvammaisten lasten päiväkoti ja koulu. Peruskorjauksen ja taloteknisten järjestelmien uusimisen yhteydessä kahdesta erillisestä rakennuksesta koostuvan keskuksen tilat muutettiin tukemaan paremmin nykyistä toimintaa.

Lisää tilaa saatiin muuttamalla entinen talonmiehen asunto, vanhat päivähoidon tilat sekä toimistotiloja aikuisille vammaisille soveltuviksi ryhmätyötiloiksi. Myös keittiö sekä ruokailutilat uusittiin ja niitä laajennettiin. Piha-alueet kunnostettiin ja saattoliikennealuetta suurennettiin. Lisäksi päivätoimintayksikön yhteyteen rakennettiin laajennusosa. Tilojen hahmottamista parannettiin väreillä ja hyvällä valaistuksella.

Tärkeintä on esteettömyys

Peruskorjauksen ja laajennuksen myötä Riilahteen saatiin entistä selkeämmät ja toimivammat tilat, joissa voidaan tarjota asiakkaiden tarvitsemia kuntoutus- ja muita palveluja. Kaikkien sisä- ja ulkotilojen suunnittelussa keskeisin ominaisuus oli esteettömyys. Suunnittelu- ja rakentamisvaiheessa tehtiin tiivistä yhteistyötä vammaisneuvoston Rakennetaan kaikille -työryhmän kanssa.

Peruskorjauksen ja laajennustöiden kustannukset olivat noin 4,2  miljoonaa euroa. Tehtyjen muutos- ja laajennustöiden myötä toimintakeskus pystyy tulevaisuudessa tarjoamaan paikan noin 20 uudelle asiakkaalle. Kohteen rakennuttajana toimi Tilapalvelut-liikelaitos ja kokonaisurakoitsijana Temotek Palvelut Oy.

Yhteyshenkilöt

Rakennuttaja Jorma Mansikka, Tilapalvelut
Puh. 050 372 2804, jorma.mansikka@espoo.fi

Johtava ohjaaja Eeva-Maija Kalavainen, Sosiaali- ja terveystoimi
Puh. 046 877 1358, eeva-maija.kalavainen@espoo.fi

Kuvat

Riilahden toimintakeskuksen ylätalo. Kuva: Olli Häkämies
Riilahden toimintakeskuksen ylätalo. Kuva: Olli Häkämies
Lataa
Riilahden toimintakeskuksen alatalo. Kuva: Olli Häkämies
Riilahden toimintakeskuksen alatalo. Kuva: Olli Häkämies
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

Twitter

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme