Helsingin yliopisto

Ripulirokotetutkimukseen Länsi-Afrikkaan pääsee vielä mukaan – tutkimusta jatketaan maaliskuun loppuun 2019

Jaa

Helsingin yliopiston ja Helsingin yliopistollisen sairaalan tutkijoiden vetämään ripulirokotetutkimukseen voi vielä osallistua. Tutkittavien ohjelmaan kuuluvia kahden viikon lomamatkoja länsiafrikkalaiseen Beniniin järjestetään maaliskuun loppuun 2019 asti.

Kuva: Jaakko Kulonpalo
Kuva: Jaakko Kulonpalo

Kesällä 2017 käynnistynyt professori Anu Kanteleen johtama ripulirokotetutkimus jatkuu täydellä teholla. Jo yli viisisataa suomalaista on osallistunut tutkimukseen liittyvälle kulttuurimatkalle ja lomaillut kaksi viikkoa länsiafrikkalaisessa Beninin valtiossa Grand Popon kylässä.

– Suurin osa tutkimusmatkalaisista on ollut todella tyytyväisiä. Jotkut ovat ihastuneet Beniniin niin että ovat vierailleet siellä uudelleen jo pian tutkimusmatkansa jälkeen. Unohtumattoman elämyksen lisäksi osallistujamme ovat pitäneet erityisen tärkeänä, että he näin voivat päästä mukaan kehittämään rokotetta, jonka toivotaan tulevaisuudessa suojaavan etenkin kehittyvien maiden lapsia ETEC-bakteerin aiheuttamalta ripulilta, kertoo koordinaattori LL Marianna Riekkinen ETVAX-tutkimusryhmästä.

– Jotta 800 tutkittavan tavoite saataisiin täyteen, kaksiviikkoisia tutkimusmatkoja on päätetty järjestää maaliskuun alkuun 2019 asti. Myös loppuvuoden 2018 matkoille mahtuu vielä mukaan.

Afrikan-matka ei ole ilmainen mutta huomattavasti edullisempi kuin samanpituinen pakettimatka. Kaikkien tutkimukseen osallistuvien matkaa tuetaan; tuen määrä vaihtelee lähdön ajankohdan mukaan. Alle 30-vuotiaat saavat 720 euron alennuksen lennon hinnasta.

Kehitysmaissa ripuli on toiseksi yleisin alle viisivuotiaiden lasten kuolinsyy ja ETEC yleisimpiä lasten ripulin aiheuttajia. Sama bakteeri aiheuttaa myös suuren osan länsimaisten matkailijoiden ripulitaudeista Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Beninin-matkalaisille annettava ETVAX on suun kautta annettava rokote, joka on tarkoitus suojata ETEC-bakteerilta. WHO:n tavoitteena on jo vuosia ollut saada käyttöön ETEC-rokote. ETVAX on kehitteillä olevista valmisteista pisimmälle kehitetty.

Tutkimukseen tarvitaan osallistujiksi kaikkiaan 800 suomalaista tervettä aikuista. Aiemmin rokotetta on tutkittu 140 ruotsalaisella aikuisella, ja Bangladeshissa on juuri päättynyt 450 lasta käsittävä tutkimus. Rokote on osoittautunut hyvin siedetyksi: rokoteryhmässä ei ole ollut enempää haittavaikutuksia kuin lumeryhmässä.

Tarkempaa tietoa tutkimuksesta sekä ilmoittautumisohjeet tutkimusprojektin verkkosivulla: www.tutkimusmatka.com. Tiedustelut sähköpostilla osoitteeseen info@tutkimusmatka.com tai anu.kantele@hus.fi.

Rokotetutkimus tehdään Helsingin yliopiston, HYKSin infektioklinikan, Göteborgin ja Virginian yliopistojen sekä Yhtyneet Medix Laboratorioiden ja Aavan Lääkärikeskuksen välisenä yhteistyönä. Mukana ovat yhteistyökumppaneina Medfiles Oy, Matkatoimisto Aventura ja Truly Agency Oy. Tutkimuksen rahoittavat rokotteen valmistaja, Scandinavian Biopharma AB sekä Bill ja Melinda Gates Foundationilta rahoituksensa saava kansainvälinen terveysjärjestö PATH.

Lisätietoja:

Professori Anu Kantele, Helsingin yliopisto ja HYKS infektioklinikka
Puh. 050 427 0203
Sähköposti: anu.kantele@helsinki.fi

Ripulirokotetutkimus Länsi-Afrikassa jatkuu

Matkailua tieteen hyväksi - rokotteella ripulia vastaan

**************************
Ystävällisin terveisin

Päivi Lehtinen, tiedeviestinnän asiantuntija, Helsingin yliopisto
paivi.m.lehtinen@helsinki.fi 050 406 2043

Kuvat

Kuva: Jaakko Kulonpalo
Kuva: Jaakko Kulonpalo
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto
Helsingin yliopisto
PL 3
00014 Helsingin yliopisto

02941 911 (vaihde)http://www.helsinki.fi/yliopisto

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Se on toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

GSK ja Sanofi mukaan merkittävään suomalaiseen FinnGen-geenitutkimushankkeeseen22.1.2019 14:00Tiedote

GSK ja Sanofi ovat liittyneet mukaan FinnGen-tutkimuskonsortioon. FinnGen on laaja julkisen ja yksityisen sektorin yhteinen tutkimushanke, jonka tavoitteena on tuottaa geneettistä tietoa 500 000 suomalaisesta biopankkinäytteen antajasta. Genomitiedon yhdistäminen terveystietoihin mahdollistaa tutkimuksen tavoittelemat tieteelliset läpimurrot, paremman ymmärryksen sairauksien syntymekanismeista ja uusien hoitokeinojen kehittämisen.

Koirien pelon ja ihmisten mielenterveyshäiriöiden taustalla samoja tekijöitä21.1.2019 14:51Tiedote

Professori Hannes Lohen ryhmä on tunnistanut yli kolmensadan saksanpaimenkoiran aineiston avulla kaksi geenialuetta, joista toinen liittyy koirien pelokkuuteen ja toinen ääniarkuuteen. Pelokkuuteen liitetty geenialue vastaa ihmisten kromosomin 18 aluetta, joka on liitetty erilaisiin psykiatrisiin sairauksiin. Ääniarkuuteen liitetty alue sisältää puolestaan useita ihmisten ja koirien käyttäytymiseen sekä psykiatrisiin sairauksiin liittyviä geenejä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme