Pohjola Rakennus Oy Keski- ja Itä-Suomi

Risto Pennanen Pohjola Rakennuksen Kuopion aluejohtajaksi

Jaa
Pohjola Rakennuksen Kuopion aluejohtajaksi sekä Pohjola Rakennus Oy Keski- ja Itä-Suomen osakkaaksi on nimitetty talonrakennusinsinööri Risto Pennanen. Pennanen aloittaa tehtävässä 15.11.2016.
Risto Pennanen nimitettiin Pohjola Rakennuksen Kuopion aluejohtajaksi 15.11.2016.
Risto Pennanen nimitettiin Pohjola Rakennuksen Kuopion aluejohtajaksi 15.11.2016.

Pennanen on työskennellyt YIT Oyj:n palveluksessa erilaisissa tehtävissä vuodesta 1984 alkaen, muun muassa työmaatehtävissä, laatuvastaavana sekä projekti- ja rakennuttajapäällikkönä. YIT:n Kuopion aluejohtajana hän on työskennellyt vuodesta 2008 lähtien.

”Risto Pennasella on erinomainen kokemus hankekehityksestä sekä loistava Kuopion markkina-alueen tuntemus. Olemme vakuuttuneet siitä, että Pennanen on paras mahdollinen henkilö luotsaamaan Pohjola Rakennusta Itä-Suomen alueella. Olemme innoissamme päästessämme kehittämään Itä-Suomen aluetta”, Pohjola Rakennus Oy Keski- ja Itä-Suomen toimitusjohtaja Tomi Jukola toteaa.

”Tähtäämme Kuopion alueen johtavaksi asuntorakentajaksi muutaman vuoden sisällä. Tavoitteena on käynnistää 150 omaperustaisen asunnon rakentaminen Kuopiossa vuoden 2017 aikana. Strategiamme mukaisesti rakennamme oman hankekehityksemme siivittämänä kohtuuhintaisia koteja hyvällä sijainnilla ja laadusta tinkimättä.  Vahvuutemme on ketterä ja joustava organisaatio, joka pystyy sopeutumaan nopeasti muuttuviin tilanteisiin. Lähtökohtamme on se, että kuuntelemme asiakasta ja vastaamme heidän toiveisiinsa ja tarpeisiinsa - rakennamme asiakkaan arvoisia koteja”, sanoo Risto Pennanen.

Risto Pennanen
-        Syntynyt Varkaudessa 1959, asuu Kuopiossa
-        Koulutukseltaan talonrakennusinsinööri, valmistunut Kuopion teknillisestä oppilaitoksesta (nyk. Savonia-ammattikorkeakoulu) vuonna 1986
-        Työskennellyt YIT Oyj:n palveluksessa vuodesta 1984 lähtien työmaatehtävissä, laatuvastaavana, projekti- ja rakennuttajapäällikkönä sekä aluejohtajana vuodesta 2008
-        Perhe: vaimo, aikuinen tytär ja poika
-        Harrastaa veneilyä, golfia, murtomaahiihtoa, moottoripyöräilyä ja matkustelua

Lisätietoja:
Risto Pennanen, Kuopion aluejohtaja, Pohjola Rakennus Oy Keski- ja Itä-Suomi, p. 044 421 0360, risto.pennanen@pohjolarakennus.fi
Tomi Jukola, toimitusjohtaja, Pohjola Rakennus Oy Keski- ja Itä-Suomi, p. 040 546 8322, tomi.jukola@pohjolarakennus.fi
Juha Metsälä, konsernijohtaja, Pohjola Rakennus Group PRG Oy, p. 041 4590 600, juha.metsala@pohjolarakennus.fi

 
Pohjola Rakennus Oy Keski- ja Itä-Suomi on osa Pohjola Rakennus Groupia, joka toimii lisäksi Uudellamaalla, Hämeessä, Pirkanmaalla sekä Länsi-Suomessa. Pohjola Rakennus on projektinjohtomallilla toimiva rakennusliike sekä aluesuunnittelun ja kiinteistökehittämisen asiantunteva kumppani. Pohjola on rakentanut yli 10 000 kotia, ja olemme suurimpia asuntorakentaja Tampereen, Turun ja Jyväskylän alueella. Lisäksi toteutamme liike-, tuotanto- ja toimitiloja, infrakohteita sekä Eloisa-konseptimme mukaisia senioritaloja. Konserni työllistää yhteensä noin 1 500 henkilöä, joista omaa henkilökuntaa on 150. Kasvatimme vuonna 2015 liikevaihtoa 48 % ja tänä vuonna tavoittelemme 180 miljoonan euron liikevaihtoa. Konsernin tavoitteena on olla johtava asuntorakentaja toiminta-alueillaan. www.pohjolarakennus.fi

Avainsanat

Kuvat

Risto Pennanen nimitettiin Pohjola Rakennuksen Kuopion aluejohtajaksi 15.11.2016.
Risto Pennanen nimitettiin Pohjola Rakennuksen Kuopion aluejohtajaksi 15.11.2016.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pohjola Rakennus Oy Keski- ja Itä-Suomi
Pohjola Rakennus Oy Keski- ja Itä-Suomi
Kalevankatu 10 / Puijonkatu 22 B 4. krs
40100 JYVÄSKYLÄ / KUOPIO

http://www.pohjolarakennus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjola Rakennus Oy Keski- ja Itä-Suomi

Äänekosken ensimmäiset asumisoikeusasunnot rakenteille helmikuussa – Avain Yhtiöt ja Pohjola Rakennus Oy Keski- ja Itä-Suomi allekirjoittivat urakkasopimuksen27.11.2017 09:00:00 EET | Tiedote

Avain Yhtiöt rakennuttaa Äänekosken keskustaan Rautatienkadulle kaksi asumisoikeuskohdetta, joihin tulee yhteensä 77 asuntoa. Rakennusurakoitsijana hankkeessa toimii Pohjola Rakennus Oy Keski- ja Itä-Suomi. Rakentamisen on tarkoitus alkaa ensi vuoden helmikuussa, arvioitu valmistuminen ajoittuu kesälle 2019.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye