Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Rokottamattomien koronatartunnan riski on edelleen merkittävä

Jaa
Sairaalahoidossa olevien potilaiden määrä on pysynyt Taysissa viikon ajan ennallaan. Hoidossa on keskimäärin toistakymmentä potilasta koronataudin takia. Sairaalahoidossa olevista potilaista suurin osa on ollut rokottamattomia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan rokottamattomilla on Suomessa 17-kertainen riski sairastua vakavaan koronainfektioon täysin rokotettuihin verrattuna. Tämä on sopusoinnussa aiemmissa tutkimuksissa arvioidun rokotteiden suojatehon kanssa.

Jätevesitutkimuksista Tampereen Viinikanlahden jätevesipuhdistamolta otetuista näytteistä löytyy koronavirusta edelleen runsaasti.

Koronatartuntoja todettiin Pirkanmaalla viime viikolla edellisviikkoa enemmän. Viime viikolla Pirkanmaalla todettiin 312 uutta koronatartuntaa. Tartuntoja on todettu eniten perheiden sisällä, ystävien ja sukulaisten tapaamisissa sekä työpaikoilla ja kouluissa.

Koronan ilmaantuvuus Pirkanmaalla on kahden viimeksi kuluneen viikon ajalta 100 tartuntaa 100 000 asukasta kohden, kun se on Suomessa 118 tartuntaa 100 000 asukasta kohden. Positiivisten testitulosten prosenttiosuus on edelleen noussut, se oli viime viikon ajalta 6,5 prosenttia Fimlabissa testatuista. Nousu selittyy ensisijaisesti testaamisen kohdentamisella oireileviin rokottamattomiin ja tiedetysti koronavirukselle altistuneisiin.

Yhden rokotuksen saaneita on nyt 84,3 prosenttia yli 12-vuotiaista pirkanmaalaisista. Kaksi koronarokotusta on saanut nyt 70,1 prosenttia alueen yli 12-vuotiaista asukkaista. 12-15- vuotiaista molemmat rokotteet on ehtinyt saada 4,8 prosenttia ja 16-19- vuotiaista 33,8 prosenttia.

Pirkanmaan maskisuositusta päivitettiin 1.10.2021. Sitä tarkastellaan seuraavan kerran, kun pirkanmaalaiset ovat voineet saada molemmat rokotteensa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ylilääkäri Jaana Syrjänen
Puh. 050 410 7760


Johtajaylilääkäri Juhani Sand
Puh. 044 719 5959


Tays, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Elämänaukio 2, PL 2000
33521 TAMPERE

03 311 611http://www.tays.fi

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä lähes miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa, Tays Hatanpäällä, Tays Pitkäniemessä, Tays Sastamalassa ja Tays Valkeakoskella sekä psykiatrian avohoidon eri toimipisteissä. Konserniimme kuuluvat myös Tekonivelsairaala Coxa, Tays Sydänsairaala, Fimlab Laboratoriot ja Tays Kehitysyhtiö. Lisätietoja meistä: tays.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tays on ruuhkautunut jatkohoitoon jonottavista potilaista - kiireettömiä toimenpiteitä perutaan, kiireellinen hoito turvataan14.12.2022 11:06:45 EET | Tiedote

Taysin sairaalat ovat ruuhkautuneet ja vuodepaikat täyttyneet poikkeuksellisen monista jatkohoitopaikkaa odottavista potilaista. Kiireettömiä toimenpiteitä joudutaan tämän vuoksi siirtämään. Kiireellinen ja päivystyksellinen hoito turvataan. Tähän asti ruuhkia on yritetty purkaa muun muassa yhteistyössä kuntien kanssa, joustopaikkojen käyttöönotolla sekä hoitopolkuja ja hoitoonohjausta kehittämällä. Uusi jatkohoito-osasto perustetaan tammikuussa

Ylisfestarien ”isä” Taito Roivas palkittiin Elämän tähden -palkinnolla5.12.2022 10:52:32 EET | Tiedote

Ylöjärvellä ja Nokialla järjestetyssä Ylisfestarit -tapahtumassa avainroolissa alusta lähtien toiminut mielenterveyshoitaja Taito Roivas on saanut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitukselta Elämän tähden -palkinnon. Hän on erinomainen esimerkki siitä, kuinka iso merkitys yksittäisellä työntekijällä voi olla ihmisten yhdenvertaisuuden edistämisessä ja asenteisiin vaikuttamisessa.

Varhainen tunnistaminen parantaa haimasyövän ennustetta – yleisöluentoja ja koulutustilaisuuksia Taysissa 17.–18.11.1.11.2022 10:21:09 EET | Tiedote

Maailman haimasyöpäpäivää (World pancreatic cancer day) vietetään 17.11.2022. Tays järjestää teemaan liittyen kaksi terveydenhuollon ammattilaisille suunnattua koulutustilaisuutta 17.–18.11. sekä yleisöluentotilaisuuden perjantaina 18.11. Tilaisuuksien tarkoituksena on lisätä sekä ammattilaisten että yleisön tietoisuutta haimasyövän oireista ja hoitomuodoista.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye