Hämeen kauppakamari

Rokotustodistus toisi helpotusta vientiyrityksille

Jaa
Koronarokotusohjelman viivästyminen heijastuu yritysten tulevaisuuden odotuksiin. Tieto selviää kauppakamareiden pikakyselystä, joka tehtiin tiistaina 2.2. ”Kansallinen rokotustodistus, joka olisi myös kansainvälisesti hyväksytty helpottaisi alueemme vientiyritysten tilannetta. Odotamme laajaa rokoteohjelmaa alueellamme ja olisi hyvä, jos rokotusjärjestystä mietittäisiin myös toimialoittain”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen peräänkuuluttaa pikatestien merkitystä. (Kuva: Tarmo Valmela/Photodance Valmela)
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen peräänkuuluttaa pikatestien merkitystä. (Kuva: Tarmo Valmela/Photodance Valmela)

Hämeen kauppakamari pitää tärkeänä linjausta, että työterveyshuollon koko kapasiteetti otettaisiin mukaan rokotuksiin.

Hallitus on yhdessä terveysviranomaisten kanssa laatinut rokotusjärjestyksen, jonka mukaan terveydenhoitohenkilökunnan ja riskiryhmien jälkeen siirrytään massarokotuksiin ikäryhmittäin. Hämeen kauppakamari katsoo, että rokotusjärjestyksessä olisi tärkeää huomioida myös toimialat, joissa työntekijät joutuvat työn puolesta kohtaamaan paljon ihmisiä, kuten kaupan alalla, julkisessa liikenteessä sekä ravintola- ja tapahtuma-alalla.

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen peräänkuuluttaa pikatestien merkitystä.

”Pikatestien kustannuksetkin ovat aivan eri luokkaa kuin nyt käytössä olevat testit. Miksi Suomessa ei käytetä koronaviruksen antigeenitestiä muualla kuin länsirajalla?”, kysyy Eerikäinen ja pitää käsittämättömänä, että testituloksen saaminen saattaa edelleenkin kestää jopa kolme vuorokautta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jussi Eerikäinen

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja

Puh:040 739 9303

Kuvat

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen peräänkuuluttaa pikatestien merkitystä. (Kuva: Tarmo Valmela/Photodance Valmela)
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen peräänkuuluttaa pikatestien merkitystä. (Kuva: Tarmo Valmela/Photodance Valmela)
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Hämeen kauppakamari
Aleksanterinkatu 17 A
15110 Lahti

040 563 5013https://www.hamechamber.fi/

Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Pirkanmaalta Kuhmoinen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hämeen kauppakamari

Ennätysmäärä uusia hallitusammattilaisia Hämeen alueelle4.4.2024 14:38:16 EEST | Tiedote

Hallitustyöskentelyn osaamista mittaava Hyväksytty hallituksen jäsen HHJ-tutkinto järjestettiin maaliskuussa. Hämeen kauppakamarin HHJ-kurssin käyneistä 37 henkilöä suoritti tutkinnon hyväksytysti. Kauppakamari onnittelee tutkinnon suorittaneita. ”On hienoa, että saimme tällä kertaa ennätyksellisen määrän uusia hallitusammattilaisia Hämeen alueelle. Tutkinto antaa erinomaiset lähtökohdat hyvään hallitustyöhön ja hallitusammattilaisuuteen”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Anne Vanhala on valittu Hämeen kauppakamarin toimitusjohtajaksi29.2.2024 11:00:00 EET | Tiedote

Hämeen kauppakamarin uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Anne Vanhala. Hän seuraa tehtävässä toimitusjohtaja Jussi Eerikäistä, joka jää eläkkeelle kesäkuun puolessa välissä. ”Anne Vanhalan vankka kokemus yritysten vastuullisuusasioista ja tuntemus kauppakamarin toiminnasta nostivat hänet vahvimmaksi toimitusjohtajaehdokkaaksi. Annella on erinomaiset edellytykset menestyä hyvin kauppakamarin toimitusjohtajana”, toteaa Hämeen kauppakamarin puheenjohtaja Olli Vormisto.

Sami Etula on valittu Vuoden kouluttajaksi23.2.2024 13:57:56 EET | Tiedote

Kauppakamarien valtakunnallinen koulutuspooli on valinnut diplomi-insinööri, kauppatieteiden maisteri Sami Etulan Vuoden kouluttajaksi 2023. Valintapäätös perustuu hänen käytännölliseen ja kuulijoita inspiroivaan tyyliin toimia kouluttajana. ”Etula on luennoinut strategisesta ajattelusta, suunnittelusta ja hallituksen roolista strategian rakentamisessa meidän HHJ-kursseillamme sekä Hämeenlinnassa että Lahdessa. Osallistujilta hän on saanut erinomaiset palautteet”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Yritysten ilmastonsuojelutoimiin lisää osaamista22.2.2024 07:00:00 EET | Tiedote

Keskuskauppakamarin ja LähiTapiolan mahdollistamaan ensimmäiseen Ilmasto-ohjelmaan on valittu Hämeen kauppakamarin alueelta mukaan yli 20 yritystä. ”Vuosi sitten toteuttamassamme ilmastokyselyssä selvisi, että alueemme yritykset kaipasivat lisää osaamista ilmastonsuojelutoimien tekemiseen. Lisäksi yritykset kertoivat, että niiden liiketoimintaan sopivista ilmastoratkaisuista on pulaa”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Hämeen kauppakamari perustaa Varautumisvaliokunnan8.2.2024 12:15:00 EET | Tiedote

Hämeen kauppakamari perustaa uuden Varautumisvaliokunnan, joka aloittaa toimintansa toukokuun aikana. ”Valiokunta tulee olemaan alueemme huoltovarmuuden kannalta elintärkeiden yritysten ja julkisten toimijoiden yhteistyöfoorumi. Sen tarkoituksena on tukea lakisääteisen Huoltovarmuuskeskuksen ja muiden yhteiskunnan varautumiseen muodostettujen yhteistyöryhmien toimintaa, kuten esimerkiksi Huoltovarmuuskeskuksen valtakunnallisten poolien ja elinkeinoelämän alueellisten varautumisyhteistyön ELVAR-toimikuntien toimintaa”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye