Kustantamo S&S

Romaani Rosa Clayn (1875–1959) elämästä Suomessa

Jaa
Vappu Kannaksen romaani Rosa Clay kuvaa lounais-Afrikassa syntyneen Rosan elämää rasistisen katseen kohteena ja itsenäisenä oman tiensä kulkijana. Romaani nostaa esiin kiinnostavan afrosuomalaisen elämäntarinan, jonka paikka osana kulttuurihistoriaamme on kiistaton.
Kansi: Emmi Kyytsönen, kuva: Miikka Pirinen
Kansi: Emmi Kyytsönen, kuva: Miikka Pirinen

Rosa Clay muutti Suomeen Afrikan Ovambomaalta Weikkolinien lähetyssaarnaajaperheen mukana. Sivistynyttä tyttöä esiteltiin kesytettynä villinä muun muassa hengellisissä kokouksissa.

Rosa Clay kouluttautui opettajaksi ja toimi virassa muun muassa Kuopion lähellä ja Tampereella, ennen kuin muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1904. Hän kohtasi Suomessa asuessaan rasismia ja muukalaisvihaa, mutta säilytti läpi elämänsä syvän suhteen suomalaiseen kulttuuriin, erityisesti musiikkiin ja näytelmäkirjallisuuteen.

Yhdysvalloissa hän tuli tunnetuksi amerikansuomalaisen työväenliikkeen teatteri- ja musiikkipiireissä ohjaajana, laulajana ja näyttelijänä. Avioiduttuaan hänestä tuli Rosa Lemberg.

Esikoisromaanissaan Vappu Kannas kuvaa Rosa Clayn aikaa Suomessa herkästi ja kunnioittaen. Runollinen kieli ei tukahduta vaan pyrkii jättämään tilaa tulkinnoille.

"Kaikki alkoi kun minulle annettiin nimeksi Rosa.
Minun nimeni on Rosa.
Tarina alkaa siitä, kun englantilainen kauppias – minun isäni – ja omarurulainen nainen – minun hyvin nuori äitini – kohtasivat.
Tai ehkä se alkoikin silloin, kun kasvattiäiti ja -isä astuivat Afrikan mantereelle ja painoivat jalanjälkensä hiekkaan.
Ehkä siitä kun eurooppalaiset menivät Afrikkaan.
En tiedä, en tiedä. Mutta olen yksin täällä."

Vappu Kannas (s. 1984) on kirjailija ja kirjallisuudentutkija. Hänen esikoisrunokirjansa Morsian ilmestyi vuonna 2018. Rosa Clay on hänen esikoisromaaninsa.

Romaani ilmestyy 28.4. PDF saatavilla.

Arvostelukappaleet ja haastattelupyynnöt: johanna.forss@sets.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kansi: Emmi Kyytsönen, kuva: Miikka Pirinen
Kansi: Emmi Kyytsönen, kuva: Miikka Pirinen
Lataa
Kuva: Miikka Pirinen
Kuva: Miikka Pirinen
Lataa
Kuva: Miikka Pirinen
Kuva: Miikka Pirinen
Lataa
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Kustantamo S&S
Kustantamo S&S
Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki

https://kustantamo.sets.fi/

Kustantamo S&S – ystävien kesken S&S – julkaisee laadukasta kauno-, tieto- ja lastenkirjallisuutta. S&S on osa Schildts & Söderströmsiä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustantamo S&S

Argentiinalainen kirjallinen sensaatio Camila Sosa Villada Helsinki Litiin toukokuussa16.4.2024 14:15:12 EEST | Tiedote

Camila Sosa Villadan esikoisromaani Yöeläimiä (suom. Emmi Ketonen) kertoo hyljeksitystä transyhteisöstä, joka yhtenä yönä löytää hylätyn poikavauvan puistosta ja ottaa lapsen luokseen asumaan. Kirjan vastaanotto espanjankielisessä maailmassa on ollut sensaatiomainen, ja Sosa Villadan kirjallinen ura on saanut vauhdikkaan lähdön, kun kirjan käännösoikeudet on myyty yli 20:lle kielialueelle. Kirjailija esiintyy Helsinki Lit -kirjallisuusfestivaalilla lauantaina 25.5.2024.

Ukrainan sota: miten suomalainen reservinupseeri Ralf Sirén pärjäsi vapaaehtoisena ja miten sota muutti häntä?11.4.2024 13:00:00 EEST | Tiedote

Uudessa kirjassa Sotilas nro 13 toimittaja Marcus Lindqvist kertoo vuonna 2022 Ukrainassa sotineen suomalaisen reservinupseeri Ralf Sirénin ja hänen tovereidensa kokemuksista sodassa ja sen jälkeen. Sotaa kuvataan läheltä ja kaaoksen tunne on väistämätön. Sodan raakuus vaikutti Siréniin ja hän kärsii yhä posttraumaattisista oireista. Kukaan ei palaa sodasta muuttumattomana.

Reetta Aallon uusi romaani käy läpi suhdetta Venäjään ja väkivallan kulttuuriin27.3.2024 09:55:00 EET | Tiedote

Venäjällä opiskeluaikoinaan asunut elokuvaohjaaja Reetta Aalto käsitteli ensimmäisessä romaanissaan suomalaisen päähenkilön suhdetta venäläiseen mieheen. Uudessa romaanissa liikutaan samassa mielenmaisemassa, mutta keskiössä on keski-ikäistynyt kertoja, joka joutuu kohtaamaan menneisyyden asenteet ja ihmissuhteet uudessa valossa, kun Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan alkaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye