Like Kustannus

Rosa Liksomin Väylä myynyt jo yli 30 000 kappaletta

Jaa
Syyskuussa julkaistu kirja on saavuttanut valtaisan suosion lyhyessä ajassa. Tornionjokilaaksoon sijoittuva romaani oli myös Finlandia-ehdokkaana ja valittiin lukijoiden Finlandia-suosikiksi.

Väylä on Rosa Liksomin viides romaani. Se on tarina Lapin sotaa pakenevien vaelluksesta, kotitilansa karjaa kuljettavasta tytöstä, evakuointileireistä ja Tornionjoesta. Liksom kuvaa teoksessaan koskettavasti Lapin sodan seurauksia siviiliväestölle ja muistuttaa meitä luonnon ja eläinten merkityksestä, siitä että ihminen on vain yksi laji muiden lajien joukossa.

Väylä on vienyt lukijoiden sydämen. Sitä on myyty kaikissa formaateissa jo yli 30 000 kappaletta. Romaani nousi Kirjakauppaliiton Mitä Suomi lukee -listan ykköseksi heti ilmestyttyään syyskuussa ja on ollut listalla siitä lähtien. Myös Suomalaisen Kirjakaupan ja Akateemisen top-3:ssa kirja on pysynyt ilmestymisestään lähtien.

Lukijat valitsivat Väylän Finlandia-ehdokkaiden joukosta suosikikseen ja kehuivat teosta mm. näin: 

Väylä on hienosti kirjoitettu, yleismaailmallinen tarina pakolaisuudesta. Kieli on yhdessä pääosassa, aivan upeaa!

Liksomin kirjan miljöö ja aihe on itselleni läheiset, koska sukujuureni ovat Väylän varressa. Liksom osaa tuoda sivuille sen hengen, joka väylänvartelaisissa huokuu.

Kirjailija Rosa Liksom on taattua laatua.

Väylä oli huimaava kirja, vähäeleinen, mutta silti kertoi niin paljon ja aiheutti suuria tunteita. Murre oli tärkeä osa kirjaa, joka päästi tarinan ihon alle.

Väylä on vaikuttavaa kuvausta rankasta aiheesta.

Väylä kertoo aikaisemmin kertomattomasta ja tekee sen lapsen silmin.

Väylä on ihana.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Like Kustannus
Like Kustannus
Uudenmaankatu 10
00120 HELSINKI

09 1566 1http://www.like.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Like Kustannus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye