Kustannusosakeyhtiö Parvs

Rosa Loy & Neo Rauch – Leipzigin koulun kirkkaimmat tähdet

Jaa
Rosa Loy (s. 1958) ja Neo Rauch (s. 1960) ovat Saksan arvostetuimpia ja kansainvälisimpiä nykytaiteilijoita. Uutuuskirja esittelee taiteilijaparin, joka edustaa taidokkaista, esittävistä, mutta epätodellisen oloisista maalauksista tunnettua Leipzigin uutta koulukuntaa.

Rosa Loyn ja Neo Rauchin maalauksissa todellisuus ja fiktio yhdistyvät salaperäiseksi ja unenomaisen surrealistiseksi kuvamaailmaksi. Rauchia pidetäänkin Leipzigin uuden koulukunnan kirkkaimpana tähtenä. Viime vuosina tämä maineikas taiteilijapari on esiintynyt yhdessä, ja tämä kirja on ensimmäinen Suomessa julkaistu teos heidän laajasta tuotannostaan. Heidän maalauksensa ja grafiikkansa ovat vahvasti tarinallista, ja niiden teemat kumpuavat syvältä taiteilijoiden kotiseutujen muodostamasta ikiaikaisesta maasta.

Kirjan ovat kirjoittaneet Sinkan museopalvelujohtaja Arja Elovirta ja taidehistorioitsija Ritva Röminger-Czako.

Teos julkistetaan Taide- ja museokeskus Sinkassa avautuvan samannimisen näyttelyn yhteydessä perjantaina 5.5.2023. Näyttely on avoinna yleisölle 6.5.–20.8.2023.

Rosa Loy – Neo Rauch
Das Alte Land | Ikiaikainen maa
Parvs 2023, 96 sivua

Arvostelukappaleet: hanna.karppanen@parvs.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lataa
Rosa Loy & Neo Rauch – Das Alte Land | Ikiaikainen maa. Parvs & Taide- ja museokeskus Sinkka 2023
Rosa Loy & Neo Rauch – Das Alte Land | Ikiaikainen maa. Parvs & Taide- ja museokeskus Sinkka 2023
Lataa
Rosa Loy, Neo Rauch ja Smylla-koira. Kuva: Uwe Walter
Rosa Loy, Neo Rauch ja Smylla-koira. Kuva: Uwe Walter
Lataa
Rosa Loy: Hajautuminen | Auflösen, 2012, kaseiini kankaalle, 170 ✕ 130 cm. Kuva: Uwe Walter
Rosa Loy: Hajautuminen | Auflösen, 2012, kaseiini kankaalle, 170 ✕ 130 cm. Kuva: Uwe Walter
Lataa
Neo Rauch: Takamaa | Hinterland, 2017, tussi paperille, 29,7 ✕ 21 cm. Kuva: Uwe Walter
Neo Rauch: Takamaa | Hinterland, 2017, tussi paperille, 29,7 ✕ 21 cm. Kuva: Uwe Walter
Lataa
Rosa Loy: Temppelinhoito | Tempelpflege, 2017, litografia, 28,5 ✕ 21,5 cm. Kuva: Uwe Walter
Rosa Loy: Temppelinhoito | Tempelpflege, 2017, litografia, 28,5 ✕ 21,5 cm. Kuva: Uwe Walter
Lataa
Neo Rauch: Niemeke | Kap, 2018, öljy kankaalle, 300 ✕ 250 cm. Kuva: Uwe Walter
Neo Rauch: Niemeke | Kap, 2018, öljy kankaalle, 300 ✕ 250 cm. Kuva: Uwe Walter
Lataa
Rosa Loy, Neo Rauch: Reunalla | Am Saum, 2018, lyijykynä, tussi ja akryyli paperille, 39 ✕ 53 cm. Kuva: Uwe Walter
Rosa Loy, Neo Rauch: Reunalla | Am Saum, 2018, lyijykynä, tussi ja akryyli paperille, 39 ✕ 53 cm. Kuva: Uwe Walter
Lataa
Rosa Loy: Kotiinpaluu | Heimker, 2020, kaseiini kankaalle, 190 ✕ 160 cm. Kuva: Uwe Walter
Rosa Loy: Kotiinpaluu | Heimker, 2020, kaseiini kankaalle, 190 ✕ 160 cm. Kuva: Uwe Walter
Lataa
Neo Rauch: Juuri | Die Wurzel, 2020, öljy kankaalle, 250 ✕ 300 cm. Kuva: Uwe Walter
Neo Rauch: Juuri | Die Wurzel, 2020, öljy kankaalle, 250 ✕ 300 cm. Kuva: Uwe Walter
Lataa
Neo Rauch: Vihainen potilas | Der Böse Kranke, 2012, öljy kankaalle, 300 ✕ 500 cm. Kuva: Uwe Walter
Neo Rauch: Vihainen potilas | Der Böse Kranke, 2012, öljy kankaalle, 300 ✕ 500 cm. Kuva: Uwe Walter
Lataa
Rosa Loy: Sydämestäni | Von Herzen, 2012, kaseiini kankaalle, 200 ✕ 250 cm. Kuva: Uwe Walter
Rosa Loy: Sydämestäni | Von Herzen, 2012, kaseiini kankaalle, 200 ✕ 250 cm. Kuva: Uwe Walter
Lataa
Neo Rauch: Sukupuu | Der Stammbaum, 2017, öljy paperille, 168 ✕ 207 cm. Kuva: Uwe Walter
Neo Rauch: Sukupuu | Der Stammbaum, 2017, öljy paperille, 168 ✕ 207 cm. Kuva: Uwe Walter
Lataa
Rosa Loy: Kuutamo | Mondlicht, 2004, kaseiini kankaalle, 100 ✕ 130 cm. Kuva: Uwe Walter
Rosa Loy: Kuutamo | Mondlicht, 2004, kaseiini kankaalle, 100 ✕ 130 cm. Kuva: Uwe Walter
Lataa
Neo Rauch: Unelmatehdas | Traumfabrik, 2020, öljy kankaalle, 250 ✕ 300 cm. Kuva: Uwe Walter
Neo Rauch: Unelmatehdas | Traumfabrik, 2020, öljy kankaalle, 250 ✕ 300 cm. Kuva: Uwe Walter
Lataa
Rosa Loy: Vierailija | Besucher, 2013, kaseiini kankaalle, 130 ✕ 110 cm. Kuva: Uwe Walter
Rosa Loy: Vierailija | Besucher, 2013, kaseiini kankaalle, 130 ✕ 110 cm. Kuva: Uwe Walter
Lataa
Rosa Loy: Transformaatio | Transformation, 2006, kaseiini kankaalle, 200 ✕ 150 cm. Kuva: Uwe Walter
Rosa Loy: Transformaatio | Transformation, 2006, kaseiini kankaalle, 200 ✕ 150 cm. Kuva: Uwe Walter
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Parvs
Kustannusosakeyhtiö Parvs
Uudenmaankatu 26 A 3a
00120 HELSINKI

https://parvs.fi/

Kustannusosakeyhtiö Parvs on taidekirjoihin ja arkkitehtuurijulkaisuihin erikoistunut helsinkiläinen kustantamo, joka on perustettu vuonna 2006.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Parvs

Odotettu kirja esittelee Suomen Pankin kokoelman – kansakunnan taideaarteen1.6.2023 08:00:00 EEST | Tiedote

Aikaansa seuraten – Suomen Pankin taidekokoelma esittelee valikoiman Suomen Pankin noin 1 200 teosta käsittävästä kokoelmasta. Teos vie lukijansa taidematkalle läpi vuosikymmenten ja tyylisuuntien tietokirjailija Markku Valkosen johdattelemana. Yksittäisten maalausten, grafiikanlehtien ja veistosten lisäksi kokoelmaan kuuluu rakennukseen kiinteästi liittyviä monumentaaliteoksia. Samalla kun ne heijastavat aikansa taiteellisia pyrkimyksiä, ne kuvastavat maan historiaa ja yhteiskunnallisia arvoja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme