Ruisrockin ohjelma on valmis

Ruisrockin kansainvälinen ohjelma saa viime silauksensa ukrainalaisen rap-artisti Alyona Alyonan myötä. Erityisesti maansa vapautusta esiin nostava artisti ottaa rohkeasti kantaa ja kuvaa jokaisen kappaleensa tulevan suoraan sydämestä ja sisältävän joko sosiaalisen tai poliittisen viestin. Ukrainaksi räppäävä Alyona Alyona ammentaa musiikkiinsa elementtejä erityisesti amerikkalaisesta ja brittiläisestä hiphopista luoden uniikin kokonaisuuden, jossa kohtaavat kantaaottavuus, tuore musikaalinen ote ja upea feministinen energia.
Kiinnostavia kotimaisia kokoonpanoja
Festivaalin ohjelma kasvaa myös suomalaisen musiikkikentän pioneeri Samuli Putrolla, ja rap-kattaus laajenee huippusuosituilla uuden aallon artisteilla Melolla ja Nebillä. Popahtavaa otetta tuovat Teini-Pää ja Lyyti, ja lavoilla nähdään myös Turku Rock Academyn Toivo-Olavi, CCB ja Harmi.
Heinäkuussa Ruissalossa nähdään erityisen paljon mielenkiintoisia kollaboraatioita. Hiphop-ohjelma vahvistuu Shrtyn, Blacflacon ja Madboialin yhteiskeikalla sekä feministisen kokoonpano BÄMÄn ohella myös Rosa Costen, Senyan ja Sonian yhteisshowlla. Lisäksi lavalla nähdään vitunleija-brändin livetoteutus Vitun Leija Live, joka tuo lavalle ainakin Korelonin, Davin, aiemmin julkistetun Ettan sekä ruotsalaiset VC Barren, Alawee ja 1.Cuzin. FLASHBANG ZONE 23 puolestaan esittelee Ruisrock-yleisölle nousevat tekijät Fettin, Serafinan ja Glöggmanin. Kokonaisuudessaan julkaistu laaja DJ-ohjelma sisältää muiden ohella DJ Ilonan eli vaikuttaja Ilona Ylikorven sunnuntaisen DJ-keikan, minkä lisäksi festarilla nähdään muun muassa legendaariset klubit Tavastian Lauantaidisko ja Paha Vaanii.
Massiivinen ohjelma täynnä erityisyyksiä
Ruisrockin ohjelma on ennätyksellisesti yli 120 esiintyjän laajuinen. Kattaus pitää sisällään useita Lil Nas X:n ja Machine Gun Kellyn kaltaisia kansainvälisiä mega-artisteja sekä esimerkiksi Antti Tuiskun uran viimeisen keikan ja iben vuoden ainoan live-esiintymisen. Vesala tekee toisen taukoaan edeltävistä festarikeikoistaan Ruisrockissa, ja muun ohella lavalla nähdään myös valtavaa suosiota niittänyt Käärijä.
“Tuntuu upealta tuoda Ruisrockin taikamaailma 52. kertaa Ruissaloon jo muutaman viikon päästä. Meidän kuudella lavalla koettava, genre- ja valtiorajat ylittävä ohjelma on hyvin laaja, ja sen siivittämänä on erittäin inspiroivaa esitellä Ruisrock upeampana kuin koskaan”, Ruisrockin promoottori Mikko Niemelä kuvailee.
Ruisrock järjestetään 7.–9.7.2023 Turun Ruissalossa. Ruisrockin koko ohjelma on nyt julki ja liput myynnissä Tiketissä. Osa lipputyypeistä on myyty tai varattu loppuun.
Ruisrockin ohjelma vuonna 2023:
Perjantai
Alesso (SE), Lil Yachty (US), Zara Larsson (SE), The 1975 (UK), Alyona Alyona (UA), Denzel Curry (US), ibe, JVG, Samu Haber, Arppa, BÄMÄ, Cledos, Etta, FLASHBANG ZONE 23, Gasellit, Harmi, jambo, Käärijä, Karri Koira, Knife Girl, Lauri Haav, Lyyti, Maija Vilkkumaa, Malla, Ramses II, Samuli Putro, Teini-Pää, Yona, Younghearted
DJ-ohjelma: I Wanna Dance with somBadi, DJ Jodi Wild, DJ Kolkka, DJ Vicky & DJ Ulrika
Lauantai
Skrillex (US), Antti Tuisku, PinkPantheress (UK), Yung Lean (SE), Gettomasa, Haloo Helsinki!, Alma, Anna Puu, Benjamin, Eevil Stöö & Stepa, Blacflago, Madboiali & SHRTY, Ege Zulu, Isaac Sene x ADI, Isac Elliot, Jami Faltin, Kissa, Kuumaa, Linda Fredriksson Juniper, Mouhous, Olavi Uusivirta, pehmoaino, Pihlaja, Slani, SOFA, Sexmane, Toivo-Olavi, VIIVI, Vitun Leija Live, Yeboyah
DJ-ohjelma: Anttipiootti & Akseli Tiitta, Krash Bandicute, Ruissalo Wellness Center, MASSIVE, Tavastian Lauantaidisko
Sunnuntai
Lil Nas X (US), Machine Gun Kelly (US), Yeat (US), Emotional Oranges (US), slowthai (UK), Apulanta, Vesala, ABREU, Aliisa Syrjä, BEHM, BESS, CCB, Costi, Elsi Sloan, Erika Vikman, Huora, Maustetytöt, Melo, Nebi, Paperi T, Rosa Coste, Senya & Sonia, Ruusut, Stoned Statues, Turisti, Yrjänä
DJ-ohjelma: DJ Ilona, Lonely Hearts Club, Paha Vaanii, Yuteworld
Yhteistyössä: Karhu, Battery, Coca-Cola, Bonaqua, Subway, Kivra, Foodora, Taffel, Turku Amk, Helle, Lanson, Martini
Median akkreditointi on auki 4.6.2023 asti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko Niemelä
Promoottori
+358 40 543 4441
mikko@ruisrock.fi
Carita Lehti
Viestintäpäällikkö
+358 50 517 5652
carita@ruisrock.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
RUISROCK
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ruisrock
Ruisrock-tuotteet täysin second handia26.5.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Vuoden 2023 Ruisrock-myyntituotteita varten ei ole tehty yhtään uutta tekstiiliä. Kuratoituihin second hand -vaatteisiin painetut Ruisrock-printit näyttävät uuden suunnan festivaalituotteille, ja Mauro Severinon suunnittelema liivi on tehty Ruisrockin vanhoista kangaskasseista.
Avoimet siivoustalkoot Ruissalossa: Ruisrock ja Pidä Saaristo Siistinä ry yhdessä roskaantumista vastaan2.5.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Siisti Biitsi -ohjelmaan kuuluvat siivoustalkoot järjestetään Ruissalon Kansanpuistossa lauantaina 6. toukokuuta klo 12–15. Kaikille avoimissa talkoissa on mahdollista tehdä hyvää ja voittaa lippu Ruisrockiin.
Alesso ja monia muita kiinnitetty Ruisrockiin12.4.2023 12:00:00 EEST | Tiedote
Ruotsalaisen EDM-sensaatio Alesson lisäksi Ruisrockin ohjelma kasvaa myös Isaac Senen, Turistin ja Yeboyahin kaltaisilla kotimaisilla nimillä.
Ibe rikkoo keikkataukonsa Ruisrockissa6.4.2023 11:00:00 EEST | Tiedote
Suomirap-kentän huippunimi ibe rikkoo alkuvuodesta julistamansa keikkatauon Ruisrockissa. Heinäkuinen keikka on artistille myös koko vuoden ainoa live-esiintyminen.
Lil Yachty, The 1975 ja monia muita Ruisrockiin22.3.2023 11:00:00 EET | Tiedote
Ruisrockin kotimainen artistikattaus vahvistuu myös nosteessa olevalla Arpalla, rap-lupaus Yrjänällä sekä Kissan ja Stoned Statuesin kaltaisilla rock-nimillä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme