Luonnonvarakeskus

Runkopuun hakkuumäärä nousi ennätystasolle vuonna 2016

Jaa

Suomen metsistä hakattiin vuonna 2016 metsäteollisuuden käyttöön tai energian tuottamiseen kaikkiaan 70 miljoonaa kuutiometriä runkopuuta. Määrä oli uusi ennätys ja yli kaksi miljoonaa kuutiometriä suurempi kuin vuotta aikaisemmin.

Metsäteollisuustuotteiden valmistukseen tai vientiin hakattiin viime vuonna Luonnonvarakeskuksen (Luke) tilastojen mukaan yhteensä 62,1 miljoonaa kuutiometriä runkopuuta. Siitä oli tukkipuuta 26,3 ja kuitupuuta 35,8 miljoonaa kuutiometriä.

Kokonaismäärä kasvoi edellisvuodesta 3,3 miljoonaa kuutiota eli kuusi prosenttia. Edeltävän kymmenvuotisjakson keskiarvon teollisuuspuun hakkuukertymä ylitti yhdeksällä miljoonalla kuutiometrillä eli 17 prosentilla.

Lämpö- ja voimalaitosten metsähakkeeksi tai pientalojen polttopuuksi hakattiin runkopuuta yhteensä 8,2 miljoonaan kuutiometriä. Määrä pieneni edellisestä vuodesta 11 prosenttia, mutta oli kahdeksan prosenttia suurempi kuin edeltävällä kymmenvuotisjaksolla keskimäärin. Runkopuun lisäksi metsistä korjattiin poltettavaksi myös hakkuutähteitä ja kantoja, yhteensä hieman alle kolme miljoonaa kuutiometriä.

– Metsähakkeeksi tarkoitetun puun määrät tilastoidaan nyt korjuuorganisaatioilta saaduilla tiedoilla, kun edellisinä vuosina perusteena ovat olleet käyttömäärät. Tiedot kohdistuvat näin tilastossa teollisuuspuun tapaan metsien sijaintialueelle ja oikeaan ajankohtaan, kertoo yliaktuaari Jukka Torvelainen Lukesta.

Hakkuut nousivat 70 miljoonaan kuutioon, yli 85 prosenttiin kestävistä hakkuumahdollisuuksista

– Puuntuotannon metsämaalla on runkopuuta lähes 2 200 miljoonaa kuutiometriä. Luonnonvarakeskuksessa on arvioitu valtakunnan metsien 11. inventointiin perustuen, että tällä vuosikymmenellä voidaan hakata vuosittain puuntuotannollisesti kestävästi 81 miljoonaa kuutiometriä runkopuuta. Tästä hakattiin viime vuonna 70 miljoonaa kuutiometriä eli noin 87 prosenttia. Hakkuiden tasossa oli kuitenkin huomattavaa alueellista vaihtelua. Hakkuut ylittivät hakkuumahdollisuusarvion monessa Kaakkois-Suomen ja Hämeen maakunnassa. Kuusella käytön taso oli muita puulajeja korkeampi, Torvelainen jatkaa.

Puuston poistuma kasvoi 86 miljoonaan kuutioon

Puuston poistuma saadaan lisäämällä hakkuukertymään hakkuista metsään jäävä runkopuu sekä metsään jäävä luontaisesti kuollut runkopuu. Vuonna 2016 nämä erät olivat yhteensä runsaat 15 miljoonaa kuutiometriä, joten puuston poistuma nousi lähes 86 miljoonaan kuutiometriin. Määrä oli neljä prosenttia suurempi kuin vuotta aikaisemmin.

Metsiimme kasvaa uutta runkopuuta noin 110 miljoonaa kuutiometriä vuodessa, joten puuston kasvu ylitti hakkuut ja luontaisen poistuman myös viime vuonna lähes 25 miljoonalla kuutiometrillä.

Yhteyshenkilöt

Yliaktuaari Jukka Torvelainen, Luke, puh. 029 532 5127, jukka.torvelainen@luke.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Luonnonvarakeskus
Luonnonvarakeskus
Viikinkaari 9
00790 Helsinki, Finland

0295 32 6000 / +358 295 32 6000http://www.luke.fi

Luonnonvarakeskus (Luke) on 1.1.2015 toimintansa aloittanut tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatio, joka tekee työtä luonnonvarojen kestävän käytön ja biotalouden edistämiseksi. www.luke.fi www.luke.fi/en

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Luonnonvarakeskus

Uusi tiedotetilauksesi vuoden loppuun mennessä/ Förnya dina pressmeddelandeprenumerationer före årsskiftet20.12.2017 14:13Tiedote

Luonnonvarakeskus (Luke) vaihtaa vuoden 2018 alusta alkaen mediatiedotteiden lähetysjärjestelmää. Muutoksen yhteydessä pyydämme teitä uusimaan tiedotetilauksenne. Tiedotteita voi tilata aihealueittain tai halutessaan voi tilata myös kaikki Luken tiedotteet. Tilaa Luken tiedotteet lomakkeella >> -- Från och med början av 2018 skickas Naturresursinstitutets (Luke) pressmeddelanden från ett nytt system. I samma veva ber vi er att förnya era prenumerationer på Lukes pressmeddelanden. Lukes pressmeddelanden kan beställas enligt ämne eller man kan också prenumerera på alla Lukes pressmeddelanden. Fyll i blanketten och prenumerera på Lukes pressmeddelanden >>