Oulun yliopisto

Runsas pelaaminen näkyy nuorten miesten elintavoissa ja painossa

Jaa
Tuoreen oululaisen väestötutkimuksen mukaan paljon videopelejä pelaavien nuorten miesten elintavat ovat heikommat kuin vähemmän pelaavilla ikätovereilla. Yli kolme tuntia päivässä pelaavien miesten fyysinen aktiivisuus oli vähäisempää ja ruokailutottumukset olivat huonommat. Paljon pelaavat olivat myös useammin lihavia (BMI ≥ 30). Alkoholin kulutuksessa ja tupakoinnissa ei ollut eroa.

Tutkimus toteutettiin osana Oulun yliopiston ja ODL Liikuntaklinikan MOPO-hanketta, jossa tutkittavana oli yli 3500 kutsuntoihin osallistunutta nuorta miestä vuosina 2009–2013. Osallistuneet vastasivat kutsunnoissa laajaan terveys- ja elintapakyselyyn sekä kävivät lääkärintarkastuksessa ja kuntotesteissä. Tutkimukseen valittiin vuonna 2013 pelaamista koskeviin kysymyksiin vastanneet miehet, joita oli 796.

Nuorten miesten fyysinen aktiivisuus on vähentynyt ja istuminen lisääntynyt. Tietokone- ja videopelien pelaaminen ovat yksi osa lisääntynyttä istumiskäyttäytymistä. Vähäinen fyysinen aktiivisuus ja suuri istumisen määrä ovat yhteydessä ylipainoon, ja nuoruuden ylipainon tiedetään johtavan usein aikuisiän lihavuuteen ja terveysongelmiin. Tästä syystä on hyvä tunnistaa ja lisätä tietoisuutta eri istumiskäyttäytymisen muotojen vaikutuksesta elintapoihin.

---

Tutkimusjulkaisu: Tuulia Puolitaival, Mirjam Sieppi, Riitta Pyky, Heidi Enwald, Raija Korpelainen & Marjukka Nurkkala. Health behaviours associated with video gaming in adolescent men: a cross- sectional population-based MOPO study. BMC Public Health 2020;20:415. https://doi.org/10.1186/s12889-020-08522-x

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tutkija, laillistettu ravitsemusterapeutti Marjukka Nurkkala, ODL Liikuntaklinikka, puh. 044 5040833, marjukka.nurkkala@odl.fi


Terveysliikunnan professori, tutkimuspäällikkö Raija Korpelainen, Oulun yliopisto ja ODL Liikuntaklinikka, puh: 050 3125 746, raija.korpelainen@oulu.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000https://www.oulu.fi/fi

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Oulun yliopisto sai Karvilta laatuleiman ja erinomaisen arvion vaikuttavuudestaan alueellisesti22.3.2024 15:17:43 EET | Tiedote

Oulun yliopisto läpäisi Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) toteuttaman auditoinnin. Laatuleima on voimassa kuusi vuotta. Oulun yliopisto sai auditointiryhmältä erityiskiitosta keskeisestä roolista ja vakiintuneesta asemasta alueellisesti. Oulun yliopistolla on keskeinen asema tiedon luomisen, innovaatiotoiminnan ja osaamisen kehittymisen alueellisessa verkostossa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye