Kauppahalli24

Ruoan verkkokaupan hyvä kehitys siivitti Kauppahalli24:n kasvua – taustayhtiö Seulo Palvelut Oy:ltä loistava tulos

Jaa
Ruoan verkkokauppa kasvaa voimakkaasti ja pandemia on voimistanut kasvua. Suomen kolmanneksi suurin ruoan verkkokauppa Kauppahalli24 on hyötynyt tilanteesta, mikä yhdessä yritysrakenteen muutosten kanssa on näkynyt sen taustayhtiö Seulo Palvelut Oy:n erinomaisessa tuloskehityksessä. Seulo Palvelut yli tuplasi liikevaihtonsa vuonna 2020. Myös yhtiön tuloksentekokyky ja omavaraisuus paranivat merkittävästi.
Petri Toivonen
Petri Toivonen

Seulo Palvelut Oy:n tuoreimman tilinpäätöksen mukaan yhtiön liikevaihto kasvoi vuoden 2019 saavutetusta 2,6 miljoonasta eurosta 6,3 miljoonaan euroon vuonna 2020. Tuloksentekokyvyn parantumista kuvaavat käyttö- ja myyntikatteiden muutokset. Käyttökateprosentti oli vuonna 2020 kasvukuluista huolimatta –22 %, kun vuonna 2019 se oli –95 %. Myyntikate nousi selvästi positiiviseksi ja oli vuonna 2020 yhteensä 812 000 euroa. Yrityksen omavaraisuusaste oli hieman yli 50 %, mikä on merkittävä parannus 11 % omavaraisuusasteesta vuonna 2019.

– Yritysrakenteen muutokset, volyymin vahva kasvu ja muut onnistuneet tekemiset paransivat hienosti tuloksentekokykyämme. Pystyimme osoittamaan, että uusi pienten ja isojen valmistajien avoimeen kumppaniverkostoon perustuva toimintamallimme toimii. Samoin syyskuussa lanseerattu 1. yritysasiakkaille suunnattu konseptimme Lahjalaatikossa.fi ylitti heti moninkertaisesti tavoitteensa ja paransi entisestään liikevaihtoamme ja tulostamme loppuvuonna 2020. Olemme nyt vahvasti oikealla polulla kohti kannattavaa yritystoimintaa ja samalla panostamme todella merkittävästi jatkokehitykseen ja kasvuun, Kauppahalli24:n toimitusjohtaja Petri Toivonen iloitsee.

Päivittäistavaran verkkokauppa kolminkertaistui Suomessa

Kauppahalli24:n vahva kasvu heijastaa päivittäistavaroiden verkkokaupan yleistä kasvutrendiä. NielsenIQ Päivittäistavaramyymälärekisterin mukaan päivittäistavaroiden verkkokaupan arvo oli 395 miljoonaa euroa eli kaksi prosenttia kaikesta päivittäistavarakaupasta. Edellisenä vuonna verkkokaupan arvo oli 110 miljoonaa euroa, joten se yli kolminkertaistui vuoteen 2019 nähden.

Vuonna 2021 Kauppahalli24 on jatkanut kasvuaan laajentamalla toimintaansa pääkaupunkiseudulta Turun ja Lahden seuduille. – Huhtikuussa avasimme myös uuden verkkokaupan Luomuntarina.fin, josta löytyy Suomen suurin luomuvalikoima. Lahjalaatikossa.fi on jatkanut uskomatonta kehitystään mm. todella tykättyjen etätyöpakettien kanssa. Tuleviin suunnitelmiin kuuluvat uudet yritysasiakkaiden palvelut, Suomen ruoan verkkokaupan pioneeri Kauppahalli24.fin uudistaminen ja alueellinen laajentuminen. Tavoitteemme on tulla Suomen parhaaksi ruoan verkkokaupaksi, Toivonen linjaa.

Yhteyshenkilöt

Seulo Palvelut Oy

Petri Toivonen
Toimitusjohtaja / CEO
+358 40 551 0442
petri.toivonen@kauppahalli24.fi

Kuvat

Petri Toivonen
Petri Toivonen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kauppahalli24

Suomen suurimpiin kuuluva ruokaverkkokauppa Kauppahalli24 laajentaa Lahteen – tuo uusia mahdollisuuksia myös paikallisille tuottajille22.4.2021 06:30:00 EEST | Tiedote

Suomen kolmanneksi suurin ruokaverkkokauppa, kotimainen Kauppahalli24 laajentaa toimintaansa Lahteen. Perinteisten ketjujättien haastaja panostaa pientuottajien tuotteisiin ja laadukkaaseen asiakaspalveluun, sekä tarjoaa uuden jakelukanavan myös paikallisille tuottajille. Kauppahalli24 tähtää Suomen parhaaksi ruokaverkkokaupaksi ja tuo palvelunsa nyt Lahden asukkaille.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye