Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Ruokaa! – Kestävä maatalous ja ruoantuotanto -oppikirja ilmestynyt

Jaa

Oppikirjauutuus Ruokaa! – Kestävä maatalous ja ruoantuotanto (Maahenki 2019) johdattaa ruoantuotannon perusteisiin. Se antaa kokonaisnäkemyksen kotimaisen ruoantuotannon kestävyydestä pellolta pöytään. – Kirjaa on odotettu, koska vastaavaa teosta ei ole aiemmin ollut, iloitsee MTK:n koulutusjohtaja Susanna Aro, joka käynnisti kirjahankkeen.

Oppikirja johdattaa ruoantuotannon perusteisiin kiinnostavasti, havainnollisesti ja motivoivasti. – Kirjasta tuli niin kattava, että se soveltuu perusopetuksen lisäksi toisen asteen opetukseen, ammatillisiin oppilaitoksiin ja johdannoksi korkeakouluopintoihin, Aro sanoo.

– Myös yläkoulussa on mahdollista opettaa ruoantuotantoon liittyvää valinnaista oppiainetta. Oppiaineen nimen voi koulu itse määrittää, Aro jatkaa.

Noin joka seitsemäs suomalainen työtätekevä on tavalla tai toisella työssä ruoka-alalla. Ruoan tuotanto, jalostus, jakelu, kauppa, valmistus ja tarjoilu ovat arkisia välttämättömyyksiä, joita ilman emme voi elää.

Ruoan tuottaminen kestävällä tavalla on koko ihmiskunnan kohtalonkysymys. Ruoantuotannon järjestäminen edellyttää erityistä osaamista ja vastuunottoa. Asia ei kuulu yksin maataloudelle tai millekään muulle ketjun osalle, vaan se kuuluu kaikille. Ruoantuotannon perusteista kertova kirja sopii luettavaksi myös muille kuin alalla toimiville.

Kirjan asiantuntevat kirjoittajat ovat yliopistonlehtori Mervi Seppänen, professori Laura Alakukku, tutkimusprofessori Marketta Rinne ja tutkimusprofessori Sirpa Kurppa. Kirjoittajat edustavat alansa uusinta tutkimusta ja osaamista.

Oppikirjan julkaisija on Maahenki Oy ja se on toteutettu MTK:n Säätiön tuella. Kirjaa voi tilata Maahangen verkkokaupasta 24,90 euron hintaan:
https://maahenki.fi/tuotteet/ruokaa-kestava-maatalous-ja-ruoantuotanto/

Lisätietoja:
koulutusjohtaja Susanna Aro, MTK ry, puh. 040 735 2138

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Merja Elomaa
Viestinnän suunnittelija
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
PL 510 (Simonkatu 6), 00101 Helsinki
puh. 020 413 2323, 040 661 8699
merja.elomaa@mtk.fi
www.mtk.fi

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Kananmunan tuotantotapamerkinnät ja jäljitettävyys ovat ensiluokkaisia19.2.2019 08:58:32Tiedote

Kananmunien tuotantotavat ovat erittäin hyvin merkitty. Kuluttajille on Suomessa tarjolla neljällä eri EU:n hyväksymällä tuotantotavalla tuotettuja kananmunia. Tuotantotavan voi tarkastaa helposti kananmunapakkauksesta ja jokaisen kananmunan kuoressa olevasta leimasta. Numero 3 tarkoittaa, että kananmunat on tuotettu pienryhmä- eli virikehäkkikanalassa, 2 tarkoittaa lattiakanalaa, 1 ulkokanalaa ja 0 luomukanalaa. Merkintöjen ja kananmunaketjun tiiviin toiminnan ansiosta jokainen kananmuna on jäljitettävissä tuotantotilalle saakka.

MTK-TIEDOTE: MTK:lta tukea Karhisen esityksille7.2.2019 12:07:51Tiedote

Selvityshenkilö Reijo Karhinen toimitti tänään valtioneuvostolle esityksensä maatalouden heikon kannattavuuden parantamiseksi. Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK tukee raportin esityksiä. Erityisesti MTK kiittelee Karhisen esityksiä elintarvikeviennin lisäämisestä, maatalouden uusista rahoitusmalleista sekä ruokamarkkinoiden yhteistyön lisäämisestä ja kauppaketjujen asiakasdatan avaamisesta korvauksetta viljelijöiden ja koko elintarvikeketjun käyttöön.

Pääkumppanuus Berliinin Grüne Woche -ruokamessuilla herätti kiinnostusta suomalaisiin elintarvikkeisiin ja Suomeen matkailukohteena29.1.2019 12:11:50Tiedote

Suomi oli pääosassa maailman suurimmilla ruokamessuilla, Berliinin Grüne Wochella 18.-27.1.2019. Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n teettämän kävijäkyselyn mukaan Suomen messuosastoa pidettiin onnistuneena. Suursatsaus herätti Suomen messuhallissa vierailleiden saksalaiskuluttajien kiinnostusta suomalaisia ruoka- ja juomatuotteita kohtaan sekä houkutteli lomailemaan Suomeen.

Sipuleista makua ja terveyttä18.1.2019 09:38:11Tiedote

Kun ruokaan halutaan täyteläistä makua, siihen silputaan sipulia. Sipuli kestää pitkää hauduttamista, se toimii pikaisesti kypsennettävissä ruuissa ja aivan raakanakin sipulia syödään. Jokaiseen tarkoitukseen löytyy sipuliperheestä osuvin valinta. Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että sipulit ovat terveellisiä. Sipuleita on tutustuttavaksi monenlaisia, Suomessa viljeltyinä toista kymmentä erilaista. Viikko 4 on nimetty Sipuliviikoksi (21.–27.1.2019).

Suomalainen ruoka ja matkailu esillä Berliinissä ennätyssatsauksella ensi viikolla – Suomi maailman suurimpien ruokamessujen kumppanimaa10.1.2019 12:17:37Tiedote

Suomi on ensi viikolla Berliinissä avautuvien, maailman suurimpien Grüne Woche -ruokamessujen kumppanimaa teemalla ”Aus der Wildnis” eli villistä luonnosta. Saksaan on lähdössä 80 suomalaista ruoka- ja matkailuyritystä, jotka täyttävät kokonaisen messuhallin. Omina alueosastoinaan Suomen hallissa esittäytyvät Saimaan alue, Pirkanmaan, Hämeen ja Keski-Suomen yritysten muodostama läntinen Järvi-Suomi, Pohjois-Karjala, Lounais-Suomi ja Kainuu. Lapin yritykset ovat esillä yhteisellä Lapland Food Club -brändillä. Kuluttajille suunnatut messut järjestetään Berliinin messukeskuksessa 18.–27.1.2019.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme