Vaasan kaupunki - Vasa stad

Ruokailijoiden määrä lisääntyi kasvisruokakokeilun aikana Annin Herkussa

Jaa
Vaasan kaupungin henkilöstöruokala Annin Herkussa järjestettiin kasvisruokakokeilu marraskuussa 2018. Kasvisruokailuun osallistui kokeilun aikana yhteensä 43 henkilöä ja vakituisten kasvisruokailijoiden määrä nousi kokeilujakson jälkeen neljällä henkilöllä. Myös ruokailijoiden kokonaismäärä nousi kokeilujakson aikana keskimäärin 22,5 % verrattuna lokakuun ruokailijoiden määrään.

TeeSe Botnialta saatujen tietojen mukaan marraskuun työpäivinä Annin Herkussa kävi keskimäärin 93 ruokailijaa. Parhaimpana päivänä marraskuun aikana ruokailijoita oli 114. Ruokailijoiden kokonaismäärä kasvoi lokakuusta 17 henkilöllä päivää kohden, jolloin ruokailijoiden määrä kasvoi keskimäärin 22,5 prosenttia.

– Oli mukava huomata, että ruokailijoiden määrä lisääntyi kokeilun aikana. Palaute oli pääasiassa positiivista. Erityisesti jäi mieleen, kun eräs kasvisruokailija kertoi, että ei ole ikinä saanut yhtä hyvää kaalilaatikkoa kuin Annin Herkussa tarjoiltu kasvisversio, Annin Herkun palveluvastaava Tarja Talvitie iloitsee.

Ennen kasvisruokakokeilua Annin Herkussa kasvisvaihtoehtoa tilasi yhdeksän ruokailijaa. Nyt vakituisten kasvisruokailijoiden määrä on noussut 13 henkilöön.

Kasvisruoan vaikutukset terveyteen ja ilmastoon innostivat osallistumaan kokeiluun

Kokeilun päätteeksi osallistujille lähetettiin loppukysely, jossa kerättiin palautetta kokeilusta. Kokeilua pidettiin kokonaisuutena onnistuneena. Asteikoilla 1-5 kokonaisarvosanaksi muodostui 3,6.

Suurin osa vastaajista kertoi lähteneensä mukaan kokeiluun kasvisruoan terveysvaikutusten takia. Toiseksi merkittävin syy oli ilmastonmuutos ja siihen vaikuttaminen omilla valinnoilla.

– Mielestäni on positiivinen asia, että terveysvaikutukset näyttäytyivät tärkeänä syynä kasvisruoan suosimiselle. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmiset ovat sitoutuneet kasvisruokaan henkilökohtaisista syistä, kehittämispäällikkö Maija Alasalmi pohtii.

Myös kehitysehdotuksia vastaanotettiin. Vastauksissa toivottiin muun muassa proteiinipitoisempia kasvisruokavaihtoehtoja ja haasteeksi koettiin kasvisruokailun sitovuus, sillä kaikilla ei ole mahdollisuutta ruokailla Annin Herkussa päivittäin.

Kasvisruokailijaksi voi ilmoittautua ruokalan henkilökunnalle

Vaasan kaupungin energia- ja ilmasto-ohjelman tavoitteisiin on kirjattu, että vuoteen 2035 mennessä Vaasassa ei enää synny ruokahävikkiä ja että vaasalaiset syövät kestävästi tuotettua ruokaa. Myös jatkossa Annin Herkussa voi valita kasvisruokavaihtoehdon ilmoittautumalla kasvisruokailijaksi ruokalan henkilökunnalle.

– Toimintaa kehitetään edelleen ja mietinnässä on erilaisia keinoja, joilla kasvisruoan määrä voitaisiin ruokaloissa lisätä ja hävikin määrää vähentää, kertoo TeeSe Botnian ruokapalvelujohtaja Katja Imppola.

Tarkemmat tiedot palaute- ja loppukyselyn tuloksista löydät Vaasan kaupungin verkkosivulta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kehittämispäällikkö Maija Alasalmi, maija.alasalmi@vaasa.fi, puh. +358 40 568 5400
Ruokapalvelujohtaja Katja Imppola, katja.imppola@teese.fi, puh. +358 40 486 5813

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vaasan kaupunki - Vasa stad
PL / PB 3
65101 Vaasa

+358 6 325 1111http://www.vaasa.fi

Vaasan kaupunki

Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

Ett träd för alla Vasabor – kom med i planteringstalkot!18.4.2024 13:17:37 EEST | Tiedote

Det kommer att planteras 70 000 nya träd i Vasa under de kommande åren. Målet för projektet Ett träd för alla Vasabor är att jämna ut koldioxidutsläppen från byggprojekt och kompensera för att det avlägsnas träd, stödja Vasas mål om klimatneutralitet samt att fira att stadens befolkning ökar och når upp till ett nytt tiotusental. Även invånare, sammanslutningar och företag bjuds in att delta i ett planteringstalko.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye