Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Ruudin ydinryhmän vaalien äänestys alkaa 16.11.2017

Jaa

Ruudin ydinryhmään saatiin tänä vuonna ennätysmäärä ehdokkaita eli 62 nuorta helsinkiläistä. Ruudin ydinryhmä on vuosittain valittava kahdenkymmenen 13-17–vuotiaan nuoren joukko, joka vaikuttaa nuorille tärkeisiin asioihin Helsingissä.

Ehdokkaiden joukossa on kokeneita konkareita ydinryhmän aikaisemmilta vuosilta ja suuri määrä kokonaan uusia nimiä. Ehdokkaissa on laaja kattaus helsinkiläisiä nuoria eri ikäryhmistä ja taustoista sekä eri puolilta kaupunkia. Tänä vuonna ydinryhmän ehdokkaiden vaaliteemoista nousevat esiin mm. ehdotus ilmaisesta joukkoliikenteestä nuorille ja harrastusmahdollisuuksien lisääminen Helsingissä.

Äänestys on tänä vuonna uudistettu ja tuotu lähemmäksi nuorten arkea eli kouluille ja nuorisotaloille. Äänestysaika on 16.11.–1.12.2017. Äänestyspaikat voi käydä katsomassa Ruuti-vaalien sivustolta. Samassa osoitteessa on myös vaalikone, jossa voi tutustua ehdokkaisiin: http://ruutivaalit.munstadi.fi/

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

vaalien tuottaja
Ville Leino
puh. (09) 310 78328
ville.leino@hel.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala



https://www.hel.fi/kulttuurin-ja-vapaa-ajan-toimiala/fi/

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala ylläpitää ja parantaa eri-ikäisten helsinkiläisten mahdollisuuksia henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin, sivistymiseen sekä aktiiviseen kansalaisuuteen ja tukee Helsingin elinvoimaisuutta. Toimiala jakautuu kolmeen palvelukokonaisuuteen, jotka ovat kulttuuri, liikunta ja nuoriso.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Miten soi "Suomi 100" jazzmuusikoiden vapaana ilmaisuna?14.11.2017 08:30Tiedote

Tarjolla on mahdollisuus ottaa selvää, kuinka Suomi 100 jazzina soi, heittäytymällä kiehtovien musiikkielämysten pauloihin avoimin mielin ja uteliaana sunnuntaina 26.11.2017 klo 17 Malmitalossa. Kitaristit Kalle Kalima ja Jukka Kääriäinen, saksofonisti Pauli Lyytinen, basisti Teppo Hauta-aho ja kolumbialainen Castrillónin muusikkopariskunta Duo CASSAG soittavat Jazz’n Jam -sarjan juhlakonsertissa, jossa mukana tällä kertaa on myös jaZZanti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme