Ikäinstituutti

Ryhdy iäkkään ulkoiluystäväksi

Jaa
Päivittäisen ulkoilun mahdollisuus tulisi kuulua kaikille, myös toimintakyvyltään heikentyneille vanhuksille. Tarjoa apuasi ulkoiluun ja osallistu Vie vanhus ulos -kampanjaan 5.9.–5.10.2017.
Yli puolet 80 vuotta täyttäneistä kokee vaikeuksia puolen kilometrin kävelyssä. He tarvitsevat tuekseen ulkoiluystävän. Kuva: Ikäinstituutti.
Yli puolet 80 vuotta täyttäneistä kokee vaikeuksia puolen kilometrin kävelyssä. He tarvitsevat tuekseen ulkoiluystävän. Kuva: Ikäinstituutti.

Viime vuonna kampanjassa ulkoiltiin 79 paikkakunnalla. Tämän vuoden tavoitteena on ylittää sadan kunnan raja.

Ulkona liikkuminen on merkittävä hyvinvoinnin edistäjä. Se virkistää ja rauhoittaa mieltä, kehittää tasapainoa ja lihasvoimaa sekä terästää muistia. Ulkoilu tarjoaa elämyksiä sekä yhdessäoloa.

Moni kotona tai palvelutalossa asuva iäkäs ihminen ei pääse yksin ulos heikentyneet liikkumiskyvyn, muistiongelman, yksinäisyyden tai kaatumisen pelon vuoksi. He tarvitsevat tuekseen ulkoiluystävän.

Ikäinstituutti korostaa iäkkäiden ulkoilun tärkeyttä syksyisellä Vie vanhus ulos -kampanjalla.

- "Kutsumme järjestöjen vapaaehtoisia, opiskelijoita, hoitotyön ammattilaisia, läheisiä ja naapureita sopimaan kävelytreffejä iäkkäiden kanssa. Tutkimusten mukaan 80 vuotta täyttäneistä yli puolet kokee vaikeuksia puolen kilometrin kävelyssä. Ulkoiluapua siis tarvitaan”, kannustaa suunnittelija Heli Starck Ikäinstituutista.

Kampanjaan osallistutaan kirjaamalla ulkoilukertoja vievanhusulos.fi -sivustolle 5.9. lähtien.

Ulkoillaan yhdessä ilman ikärajaa

Ulkoilukampanja huipentuu valtakunnalliseen iäkkäiden ulkoilupäivään vanhustenviikon torstaina 5.10. Silloin Voimaa vanhuuteen -ohjelmaan osallistuvissa kunnissa järjestetään monen sukupolven välisiä ulkoilutapahtumia. Voimaa vanhuuteen -kuntien yhteyshenkilöt löydät tästä linkistä http://www.ikainstituutti.fi/karkihanke/voimaa-vanhuuteen-kunnat/

Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Naapuri avuksi ulosSiirry videokanavalle

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

suunnittelija Heli Starck, Ikäinstituutti 040 596 8799 tai heli.starck@ikainstituutti.fi

Kuvat

Yli puolet 80 vuotta täyttäneistä kokee vaikeuksia puolen kilometrin kävelyssä. He tarvitsevat tuekseen ulkoiluystävän. Kuva: Ikäinstituutti.
Yli puolet 80 vuotta täyttäneistä kokee vaikeuksia puolen kilometrin kävelyssä. He tarvitsevat tuekseen ulkoiluystävän. Kuva: Ikäinstituutti.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ikäinstituutti
Ikäinstituutti
Jämsänkatu 2
00520 HELSINKI

09 612 2160http://www.ikainstituutti.fi

Ikäinstituutti toimii hyvän vanhenemisen puolesta edistämällä toimintakykyisyyttä ja osallisuutta. Tuotamme ja välitämme tietoa ikääntymisestä ja ikäihmisten elämästä, kehiämme ja juurrutamme hyviä toimintatapoja ikäihmisten hyväksi, annamme asiantuntemusta ikäpolitiikan suunnitteluun ja osallistumme yhteiskunnalliseen ikäkeskusteluun. Elämänvoimaa vanhuuteen - elämänvoimaa vanhuudesta, www.ikainstituutti.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ikäinstituutti

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye