Naantalin kaupunki

Rymättylän uusi paloasema valmistui

Jaa
Rymättylän uuden paloaseman rakennustyöt on saatu valmiiksi kesäkuun aikana. Rymättylän VPK pääsi siirtämään toimintansa uusiin tiloihin lauantaina 19.6.2021.
Kuva: Essi Mustalahti / Naantalin kaupunki
Kuva: Essi Mustalahti / Naantalin kaupunki

Uusi paloasema rakennettiin edellisten tilojen tilalle Vanhatielle, lähelle Rymättylän keskustaa. Vanhat tilat sijaitsivat entisessä linja-autoyhdistyksen säilytystallissa ja vaativat laajaa peruskorjaamista. Ne olivat tulleet tiensä päähän kaikin puolin, toteaa Rymättylän VPK:n päällikkö Mika Lehvänen. Tarve on ollut jo pitkään ja tilojen uusimista on suunniteltu moneen otteeseen.

– Vanhat tilat eivät vastanneet nykyvaateita ja olivat auttamattomasti liian pienet VPK:n tarpeisiin oviaukoista lähtien. Tilojen peruskorjaaminen ei olisi ollut kustannustehokasta, Lehvänen kertoo.

Työt tontilla alkoivat keväällä 2020 vanhan rakennuksen purkamisella. Syksyllä päästiin rakentamaan uutta, ja nyt vanhan rakennuksen tilalla on punatiilinen, punaovinen, moderni paloasema. Naantalin kaupungin rakennuttajainsinööri Ilmari Penttilä kertoo, että rakennus on suunniteltu aluepelastuslaitoksen ohjeiden mukaan ja mitoitettu Rymättylän VPK:n kalustolle.

– Rakennus valmistui aikataulussa ja karvan verran alle budjetin eli kokonaisuudessaan projekti onnistui hyvin, Penttilä toteaa.

Paloaseman sisältä löytyy kolmelle hälytysajoneuvolle mitoitettu kalustohalli, ensivaste- ja hälytysosasto, pukeutumis- ja peseytymistilat saunoineen, koulutustila keittiöllä sekä muita tarvittavia tiloja. Ulkona on lisätilana varasto lopuille kalustolle. VPK:n eri osastojen toiminnassa on mukana noin 50 henkilöä.

– Vanhoissa tiloissa koulutustilojen puutteen takia jouduimme aikoinaan rajoittamaan osallistujien määrää nuoriso-osastolla. Kun koronan jälkeen toiminta saadaan taas uusissa tiloissa pyörimään, voimme toivottaa uusia jäseniä tervetulleeksi. Jos kipinä herää, toimintaan mahtuu kyllä mukaan, Lehvänen kehottaa.

Uuden paloaseman piha-aluetta saatiin nyt järjesteltyä niin, että tilaa on hiukan enemmän kuin ennen. Kesäkuun aikana tehdään vielä pientä maisemointia, mutta muuten Vanhatiellä on täysin valmista.

Lehvänen kertoo, että uudet tilat vastaavat pääosin VPK:n toiveita ja tarpeita. Kun toiminta saadaan kunnolla pyörimään, saadaan lopullinen arvio tilojen soveltuvuudesta.

– Uudet tilat ovat enemmän kuin olemme odottaneet. Suuret kiitokset siitä, että olemme saaneet olla paljon mukana vaikuttamassa projektissa ja että käyttäjiä on kuultu, Lehvänen sanoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ilmari Penttilä
rakennuttajainsinööri
Naantalin kaupunki
040 183 1673
ilmari.penttila@naantali.fi


Mika Lehvänen
Rymättylän VPK:n päällikkö
040 6682 855
paallikko@rymattylanvpk.fi

Kuvat

Kuva: Essi Mustalahti / Naantalin kaupunki
Kuva: Essi Mustalahti / Naantalin kaupunki
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Naantalin kaupunki
Naantalin kaupunki
PL 43
21101 Naantali

02 4345 111http://www.naantali.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Naantalin kaupunki

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye