S-market Espoonlahden myymäläuudistus valmistui – myymälä avautuu 27.4.

Uudistetun S-market Espoonlahden (Höyrylaivantie 18) avajaisia vietetään torstaina 27.4. klo 10, kun myymälä avaa ovensa reilun kuukauden mittaisen remontin jälkeen. S-market Espoonlahden myymäläuudistus on osa HOK-Elannon laajempaa hanketta, jossa S-market-myymälät uudistetaan vastaamaan asiakkaiden toiveita entistäkin paremmin.
Näkyvin osa uudistushanketta on päivittynyt myymälämiljöö: muun muassa hedelmä- ja vihannesosasto uusittiin täysin ja nykyaikaiset kalusteet mahdollistavat entistä näyttävämmät esillepanot. S-market Espoonlahden ruokatori, verkkokaupan noutopiste sekä muut palvelut säilyvät uudistuksessa ennallaan. S-market Espoonlahden tuttu henkilökunta palvelee asiakkaita jatkossakin ympäri vuorokauden.
– Pystymme tarjoamaan uudistetussa myymälässä nopeampaa asiointia, sillä myymälän ulkonäkö on entistä selkeämpi ja nykyaikaisempi. Lisäksi myymälän pihalta löytyy hyvin parkkitilaa, joten meille pääsee vuorokauden ympäri helposti. Halusimme pitää asiakkaillemme tärkeät palvelut, mutta tuoda myymälän tähän päivään myös ulkonäöltään, summaa S-market Espoonlahden marketpäällikkö Timo Vasankari.
S-marketin yhteydessä toimivat HOK-Elannon Hautaus- ja lakipalvelut uudistivat niin ikään tilojaan. Uudet tilat avautuivat jo maanantaina 24.4. palvelemaan asiakkaita joustavasti joko toimistolla tai puhelimitse.
Uudistus on investointi myös energiatehokkuuteen
HOK-Elannossa on käynnissä kymmenien miljoonien eurojen investointi, jossa uudistetaan kaikkien toimialueen Prisma-, S-market-, Alepa- ja Food Market Herkku -myymälöiden kylmälaitokset ja kylmäaineet, jotka muodostavat huomattavan osan myymälöiden päästöistä sekä energiankulutuksesta. Mittavassa, reilun 200 toimipaikan muutostyössä on edetty suunniteltua aikataulua nopeammin ja jo yli 60 prosenttia kylmälaitoksista on uudistettu.
S-market Espoonlahden remontin yhteydessä myymälä sai energiatehokkaan kylmälaitoksen sekä kylmäkalusteet. Kylmäaineena käytetään jatkossa ympäristöystävällisempää hiilidioksidia. Valaistuksessa hyödynnetään ledejä ja myymälän käyttämä sähkö on täysin päästötöntä.
S-market Espoonlahti
- Osoite: Höyrylaivantie 18, 02320 Espoo
- Uudistettu myymälä avataan torstaina 27.4.2023 klo 10
- Aukioloajat: 24h
- smarkethokelanto.fi
- sinuntoive.fi
HOK-Elannon Hautaus- ja lakipalvelut Espoonlahti
- Osoite: Höyrylaivantie 18, 02320 Espoo
- Aukioloajat arkisin ma-pe 9–16
- hok-elannonhautauspalvelu.fi
- p. 010 76 66640
- hok-elannonlakipalvelu.fi
- p. 010 76 66643
Yhteyshenkilöt
HOK-Elannon viestintäMediapuhelin
Puh:010 766 0590viestinta.hok-elanto@sok.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 660 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2022 oli 2,4 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee yli 6 700 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.
Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkut, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto
Alepa Munkkiniemen puistotie uudistetaan – myymälä sulkeutuu remontin ajaksi5.6.2023 09:28:21 EEST | Tiedote
Viimeinen aukiolopäivä ennen remonttia on lauantai 17. kesäkuuta. Remonttia edeltävinä päivänä kaikki tuotteet myydään pois alennetuin hinnoin. Uudistettu ja entistä energiatehokkaampi myymälä avataan elokuun alussa.
Alepa ottaa käyttöön uuden hävikintorjuntakeinon – Hyvikkihevit eurolla kilo31.5.2023 13:16:40 EEST | Tiedote
HOK-Elannon Alepa-ketju otti toukokuussa käyttöön uuden hävikintorjuntakeinon Hyvikkihevin. Hyvikkihevissä myydään syömäkelpoisia, mutta hehkeimmät hetkensä nähneitä hedelmiä ja vihanneksia alennettuun hintaan. Idea on lähtöisin henkilökunnalta.
Myyrmannin Prisman rakentaminen on käynnissä – avataan loka-marraskuun vaihteessa15.5.2023 10:36:01 EEST | Tiedote
Myyrmanniin avautuvan Prisman rakentaminen on lähtenyt vauhdilla käyntiin. Kauan odotettu Prisma avataan loka-marraskuun vaihteessa. Myyrmannin Prismaan rekrytoidaan parhaillaan lähes sataa asiakaspalvelun ammattilaista erilaisiin myymälätehtäviin.
Tutkimus: pääkaupunkiseudun grillikausi käy jo kuumana – helsinkiläisten erikoisherkkuja ovat grillatut hedelmät10.5.2023 10:30:01 EEST | Tiedote
HOK-Elannon tuoreen kyselytutkimuksen mukaan pääkaupunkiseudulla asuvien grillissä tirisee tänä kesänä entistä enemmän tuoreita kasviksia ja kanaa, ja kiinnostus raaka- ja erikoismakkaroihin on kasvussa. Helsinkiläiset suosivat marinoimattomia raaka-aineita ja grillaavat muita hanakammin erilaisia hedelmiä.
HOK-Elannon ja Tomi Björckin eksoottisesti maustetut raakamakkarahodarit ovat kesän grillihitti10.5.2023 10:22:07 EEST | Tiedote
S-ryhmän suurimman alueosuuskaupan HOK-Elannon ja huippukokki Tomi Björckin Herkku GRILLS -tuoteuutuudet tuovat kesän grillipöytiin kansainvälisiä makumaailmoja. Ruokatuotesarjan kevään 2023 uutuuksiin lukeutuu muun muassa rohkeasti maustettuja raakamakkaroita, maukkaita grillisalaatteja, kätevä hodariboksi ja aasialaistyylinen lihatrio. Tuotteet ovat saatavilla valikoiduista pääkaupunkiseudun Prisma-, S-market, Food Market Herkku- ja Alepa-myymälöistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme