HOK-Elanto

S-market Mäntsälän uudistus käynnistyy 

Jaa
15 vuotta mäntsäläläisiä Keskuskatu 1:ssä palvellut S-market uudistuu lähiviikkoina. - Myymälää aletaan remontoida jo maanantaina 30. elokuuta, mutta varsinaiset isot muutokset käynnistyvät 18.9., jolloin myymälä joudutaan ikävä kyllä sulkemaan lähes kuudeksi viikoksi, marketpäällikkö Jari Kauhanen valottaa aikataulua.

Ruokatori uudistuu täysin ja myymälään asennetaan asiakkaiden toivomat itsepalvelukassat. 

- Asiakkaiden toiveita on kuunneltu aiempaakin tarkemmin ja valikoimat laajenevat lähes kaikissa tuoteryhmissä. Saamme Fazer-leipomon, Itsudemon sushibaarin, Beijing8-dumplingit ja monipuolisen panimojuomaosaston erikoisoluineen, Kauhanen kertoo. 
 
Tavoitteena energiatehokkuus 
 
Myymälä avataan täysin uudistuneena torstaina 28. lokakuuta. Raikkaan tyylikkään ulkoasun ja monipuolisempien valikoimien lisäksi S-marketin uudistuksella tavoitellaan ympäristöhyötyjä. Myymäläpinta-ala kasvaa noin 500 neliömetrillä, myymäläkalusteet uusitaan, kylmälaitteet vaihdetaan energiatehokkaiksi hiilidioksidilaitteiksi ja ne varustetaan ovilla. Jatkossa kylmälaitteiston tuottama hukkalämpö kerätään talteen ja käytetään myymälän lämmittämiseen. 

Remontin yhteydessä parkkihallin tulee myös neljä AC- ja neljä DC -latauspistettä sähköautoille. 

S-market Mäntsälän verkkokauppa keskeytyy remontin ajaksi. Viimeinen tilausten toimituspäivä on 4.9. Uudelleen toimitukset käynnistyvät 1. marraskuuta. Remonttisulun ajan mäntsäläläiset voivat tilata ruoat kotiin Prisma Hyvinkäältä. 

Laaja uudistushanke valmistuu 2022  
 

HOK-Elannolla on käynnissä mittava hanke, jonka aikana se uudistaa kaikki S-marketit Uudellamaalla ja Keski-Uudellamaalla. Uudistushanke alkoi viime vuonna ja valmista on määrä tulla alkuvuodesta 2022. Remontin myötä kaikki S-marketit saavat uuden, raikkaan ja avaramman ilmeen ja tuotetarjontaa kehitetään vastaamaan entistä paremmin asiakkaiden toiveita.   

S-market-ketjun laajan remonttikierroksen lisäksi HOK-Elanto investoi vuoden 2021 aikana myös täysin uusiin yksiköihin. Vuoden 2021 aikana HOK-Elanto avaa uudet S-marketit Nöykkiöön, Hakaniemeen sekä Torpparinmäkeen. Uusi S-market Pukinmäki avattiin huhtikuussa. 

 


Yhteyshenkilöt

S-market Mäntsälä, marketpäällikkö Jari Kauhanen, p. 010 76 63211

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

HOK-Elanto
HOK-Elanto
Tripla Workery West Firdonkatu 2 T 111
00520 Helsinki

010 76 600http://www.hok-elanto.fi

S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 660 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2022 oli 2,4 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee yli 6 700 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.

Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkut, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto

HOK-Elanto Liiketoiminta Oy:n Alepa-ketjun muutosneuvottelut ovat päättyneet27.3.2024 15:00:00 EET | Tiedote

HOK-Elanto Liiketoiminta Oy on saanut päätökseen tammikuussa alkaneet muutosneuvottelut. Muutosneuvottelut koskivat Alepa-ketjun myymäläpäälliköitä. Muutosneuvottelut käytiin toimintojen uudelleenorganisoimistarpeesta johtuvista syistä. Myymäläpäällikkötehtävien alkuperäinen vähennystarve muutosneuvotteluesityksessä oli 65. Neuvottelujen aikana suunnitelma tarkentui henkilöstöltä tulleiden hyvien ratkaisuehdotusten mukaisesti siten, että lopullinen vähennystarve myymäläpäällikkötehtävistä on 52. Kaikille päättyvistä tehtävistä irtisanotuille on tarjottu muita työtehtäviä HOK-Elannon palveluksesta. Muutoksella ei ole vaikutusta Alepa-myymälöiden lukumäärään. Lähikaupan rooli asiakkaiden arjessa on murroksessa. HOK-Elannon tavoitteena on uudistaa Alepa-ketjua strategiansa mukaisesti vastaamaan yhä vahvemmin muuttuvaan kuluttajakäyttäytymiseen, ja varmistaa edellytykset tulevaisuuden menestykselliseen liiketoimintaan. Muutosneuvotteluilla haettiin Alepalle yhtenäisempää ja tehokkaampaa jo

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye