Osuuskauppa Keskimaa

S-market Suolahti uudistuu kevään aikana – myymälätila laajenee 200 neliöllä

Jaa
Osuuskauppa Keskimaa uudistaa Suolahden S-marketin kevään aikana. S-marketin käyttöön saadaan tyhjänä ollut liiketila, jonka myötä myymälä laajenee 200 neliöllä. Erityisiä painopisteitä uudistuksessa ovat hedelmä- ja vihannesosasto, paistopiste, uudistuva pullonpalautus sekä myymälän yleisilmeen selkeyttäminen. Myymälän valikoimat kasvavat ja myös ostoskorin hinta laskee uudistuksen myötä.
Yksi uudistuksen painopisteistä on paistopisteen ohella hedelmä- ja vihannesosasto.
Yksi uudistuksen painopisteistä on paistopisteen ohella hedelmä- ja vihannesosasto.

S-market Suolahden uudistustyöt aloitetaan helmikuussa. Liiketilassa aikoinaan toimineen Alkon tilat otetaan myymälän käyttöön, joten myymälä laajenee 200 neliöllä kokonaispinta-alan kasvaessa jopa 1 000 neliöön. Lisätilan ansiosta S-marketin valikoimat paranevat merkittävästi ja myymälään päästään rakentamaan uusi paistopiste. Myymälän yleisilmeeseen saadaan selkeyttä ja lisää väljyyttä, joka vaikuttaa asioinnin helppouteen.

−Haluamme panostaa asiakaskokemukseen entistä enemmän. Lisätilan myötä saamme pitkään kaivattuja lisäpalveluja, kuten paistopisteen, josta on jatkossa saatavilla uunituoreita herkkuja, myös hedelmä- ja vihannesosastoa uusitaan ja valikoimaa laajennetaan ja esillepanoja parannetaan. Ruuhka-aikoja helpottaa uudistuva pullonpalautus, johon saamme mahtumaan kaksi pullonpalautuspistettä, kertoo S-market Suolahden marketpäällikkö Kari Hokkanen.

− Uudistusprojektin tiimoilta käymme S-marketin valikoiman läpi perusteellisesti, joka vaikuttaa myös hinnoitteluumme, kun tarkistamme eri tuoteryhmien hinnoittelua ja valikoimia. Voimme luvata, että uudistuksen jälkeen ostoskorin hinta laskee Suolahdessa. Tavoitteenamme on tarjota alueen asukkaille kilpailukykyisten hintojen lisäksi sujuvampaa asiointia ja monipuolisempi valikoima, lisää ryhmäpäällikkö Jarno Minkkinen.

Muutokset pyritään tekemään mahdollisimman pienin häiriöin. Asiakkaille remontin vaikutuksen alkavat näkymään maaliskuussa. Uudistetun myymälän avajaisia vietetään keväällä ja tarkempi päivämäärä ilmoitetaan myöhemmin. Asiakkaita tiedotetaan uudistuksen etenemisestä myymälässä opastein sekä S-market Suolahden Facebook-ryhmässä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja


Osuuskauppa Keskimaa, S-marketpäällikkö Kari Hokkanen, 010 767 4565, kari.hokkanen@sok.fi
Osuuskauppa Keskimaa, S-market ryhmäpäällikkö Jarno Minkkinen, 010 767 3039, jarno.minkkinen@sok.fi

Kuvat

Yksi uudistuksen painopisteistä on paistopisteen ohella hedelmä- ja vihannesosasto.
Yksi uudistuksen painopisteistä on paistopisteen ohella hedelmä- ja vihannesosasto.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Osuuskauppa Keskimaa
Osuuskauppa Keskimaa
Ahjokatu 7
40320 JYVÄSKYLÄ

010 767 3000http://www.keskimaa.fi

Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 600 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 130 000. Keskimaa työllistää lähes 2000 keskisuomalaista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa

Keskimaan Ilo auttaa 2024 -lahjoituksella järjestetään ikäihmisille digitaitojen koulutusta25.3.2024 09:35:48 EET | Tiedote

Osuuskauppa Keskimaa on valinnut kumppanit vuoden 2024 Ilo auttaa -hyväntekeväisyyslahjoituksen toteuttamiseen, mikä kohdistuu ikäihmisten digitaitojen kartuttamiseen. Ikäihmisille järjestetään tulevan kevään ja syksyn aikana maksuttomia digitaitojen valmennuksia sekä koulutetaan digitaitojen vertaisopastajia eri puolille Keski-Suomea. Yhteistyökumppanina koulutuksia järjestävät Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry ja Eläkeliiton Keski-Suomen piiri ry.

Keskimaan marketkaupan johtoa vahvistetaan21.2.2024 10:25:00 EET | Tiedote

Keskimaan marketkaupan johtoa vahvistetaan vastaamaan entistä paremmin tämän päivän toimintaympäristön tarpeita, kun keskijohtoon perustetaan kaksi uutta roolia. Keskimaan yhteensä 28* S-marketin johtaminen jaetaan kahden ryhmäpäällikön sijaan jatkossa kolmelle ryhmäpäällikölle, kun taas Keskimaan Prismojen johtamisesta kokonaisvastuu siirtyy kahden Prismajohtajan sijaan yhdelle Prismajohtajalle. Lisäksi marketkaupan asiantuntijapalveluiden kehittämiseen ja johtamiseen perustetaan uusi ryhmäpäällikön rooli. Marketkaupan johdon uusi organisaatio on voimassa 1.4.2024 alkaen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye