Osuuskauppa Hämeenmaa

S-market Syke sai huippunopean pullonpalautusautomaatin – kertaheitolla sisään jopa yli sata muovipulloa ja tölkkiä!

Jaa
Lahtelaisen S-market Sykkeen pullonpalautuspisteellä on uusi tulokas: TOMRA R1 -automaatti, johon voi kaataa kerrallaan suuren säkillisen tyhjiä muovipulloja ja tölkkejä. Vastaava laite on otettu syksyn aikana käyttöön myös Vantaalla, Helsingissä, Turussa ja Kuopiossa.

– Olemme odottaneet innolla uuden palautusautomaatin käyttöönottoa. Näitä ei Suomessa montaa ole, ja on hienoa, että kauppaamme tulee Lahden ensimmäinen. Asiakaskunnassamme on paljon aktiivisia pullonpalauttajia, ja on hienoa, että voimme uudella R1-automaatilla helpottaa myös heidän arkeaan, sanoo S-market Sykkeen apulaismarketpäällikkö Marjut Vänttinen.

TOMRA R1 -palautusautomaatti on saanut suuren suosion ja runsaasti positiivista palautetta suomalaisilta kuluttajilta.

– Suomalaiset ovat ottaneet uuden pullonpalautusautomaattimme erittäin hyvin vastaan. He arvostavat selvästi nopeaa pullonpalautusta ja sitä, ettei käsiä tarvitse enää liata. TOMRA R1 on selkeästi kasvattanut – joissakin tapauksissa jopa yli tuplannut – palautusmääriä ja asiakastapahtumia myymälöissä, joissa laite on otettu käyttöön, kertoo TOMRA Oy:n toimitusjohtaja Lauri Kangaslahti.

Moninkertaisesti nopeampi

TOMRA R1 on jopa viisi kertaa nopeampi kuin perinteiset pullonpalautusautomaatit, joihin palautetaan yksi juomapakkaus kerrallaan. Nopeus näkyy etenkin silloin, kun palautettavana on suuri määrä pulloja.

Suomalaiset ovat innokkaita juomapakkausten kierrättäjiä: Suomessa palautettiin vuoden 2019 aikana huikeat 1,9 miljardia juomapakkausta.

– Mitä sujuvampaa pullonpalautus on, sitä useampi osallistuu kierrättämiseen. Maailmaa voi pelastaa pullo kerrallaan – tai tässä tapauksessa yli 100 pulloa kerrallaan, Kangaslahti toteaa.

Näin R1 toimii:

1. Avaa luukku ja kaada tölkit ja/tai muovipullot laitteeseen.

2. Sulje luukku. Laite laskee sekä lajittelee muovipullot ja tölkit.

3. Ota kuitti ja jatka ostoksille.

TOMRA R1 ei hyväksy lasipulloja, vaan ne tulee palauttaa muihin TOMRA-palautusautomaatteihin.

Yhteyshenkilöt

Oy TOMRA Ab, toimitusjohtaja Lauri Kangaslahti, lauri.kangaslahti@tomra.com, puh. 040 740 1518


Osuuskauppa Hämeenmaa / S-market Syke, marketpäällikkö Laura Haavasoja, laura.haavasoja@sok.fi, puh. 044 471 0648

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Osuuskauppa Hämeenmaa
Osuuskauppa Hämeenmaa
Apilakatu 2, PL 41
15610 Lahti

03-8130 11http://www.hameenmaa.fi

Hämeenmaa – 170 000 asiakasomistajan omistama paikallinen yritys

Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 21 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka työllistää noin 3300 työntekijää. Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat, ja Hämeenmaalla omistajia on jo yli 170 000. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena. Tuloksensa Hämeenmaa käyttää jäsentensä palveluiden ja verkostonsa kehittämiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Hämeenmaa

Osuuskauppa Hämeenmaalla erinomainen alku juhlavuodelle: historian paras tulos ja 1 600 tuotteen hinnanlasku S-marketeissa2.2.2024 11:11:16 EET | Tiedote

Osuuskauppa Hämeenmaa saavutti vuonna 2023 historiansa parhaan tuloksen. Erinomaista tulosta siivitti useamman toimialan hyvä menestys. Asiakasomistajille maksettiin viime vuonna ennätyssumma rahaa Bonuksina, 36 561 399 euroa. Henkilöstönsä Hämeenmaa palkitsee viime vuoden tuloksesta yhteensä yli kolmen miljoonan euron ylimääräisellä tulospalkkiolla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye