HOK-Elanto

S-market Vaasanhallin remontti alkaa - myymälä suljetaan kuukaudeksi

Jaa
Helsingin Sörnäisissä sijaitseva S-market Vaasanhalli suljetaan lauantaina 3.4. laajan myymäläremontin vuoksi. HOK-Elannon S-market-ketjun uudistushanke alkoi viime vuonna, ja valmista on määrä tulla alkuvuodesta 2022.

- Yksikön remontti tulee olemaan todella kattava, ja myymälä saa täydellisen kasvojenkohotuksen noin kuukauden mittaisessa remontissa. Miljöömuutoksen lisäksi myymälään tuodaan uusia palveluita, pikakassat sekä energiateknisiä parannuksia, kertoo marketpäällikkö Mika Sjöström. 

Asiakkaat kutsutaan mukaan valikoimatyöhön 

S-market Vaasanhallin remontin yhteydessä myymälän yleisilmeen, laitekannan ja palvelutarjonnan lisäksi myös valikoimaan tehdään merkittäviä parannuksia. Etenkin vegaaniset tuotteet korostuvat itäisen kantakaupungin myymälöiden valikoimissa, ja myös S-market Vaasanhallissa tuotteiden kasvava kysyntä on huomattu.   

- Pääkaupunkiseudulla trendi korostuu, ja asiakkaiden kysyntään on vastattu. Vegaanisten tuotteiden valikoimaa tullaan laajentamaan, ja myymälässä tuotteiden näkyvyyttä korostetaan erillisillä hintakaulureilla. Toivomme myös asiakkaita osallistumaan tähän työhön kertomalla omia tuotetoiveita sinuntoive.fi-palvelussa, Sjöström kertoo. 

Palvelutarjontaan uusia elementtejä 

S-market Vaasanhalliin tuodaan uusina palveluina muun muassa Itsudemon sushipiste sekä pikakassat. Remontin yhteydessä myymälän kylmälaitekanta uusitaan, ja valaistus korvataan LED-valoilla. Tehdyt toimenpiteet tukevat S-ryhmän asettamia kunnianhimoisia ilmastotavoitteita, kaupparyhmän tavoitteena on olla vuonna 2025 hiilinegatiivinen. 

Ruoan verkkokauppa ja S-market Vallila palvelevat remontin ajan 

S-market Vaasanhallin remontin ajan kannustamme asiakkaita hyödyntämään ruoan verkkokauppaa. Lähin palveleva S-market on S-market Vallila (Aleksis Kiven katu 11, 00510 Helsinki). 

  

S-market Vaasanhalli 

Helsinginkatu 1, 00500 Helsinki 

ma-la 6.30–24.00 su 9–24 

Remontti 4.4.–5.5., avajaiset torstaina 6.5.2021 

www.sinuntoive.fi 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mika SjöströmmarketpäällikköS-market Vaasanhalli

Puh:010 76 63050

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

HOK-Elanto
HOK-Elanto
Tripla Workery West Firdonkatu 2 T 111
00520 Helsinki

010 76 600http://www.hok-elanto.fi

S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 660 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2022 oli 2,4 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee yli 6 700 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.

Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkut, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto

HOK-Elanto Liiketoiminta Oy:n Alepa-ketjun muutosneuvottelut ovat päättyneet27.3.2024 15:00:00 EET | Tiedote

HOK-Elanto Liiketoiminta Oy on saanut päätökseen tammikuussa alkaneet muutosneuvottelut. Muutosneuvottelut koskivat Alepa-ketjun myymäläpäälliköitä. Muutosneuvottelut käytiin toimintojen uudelleenorganisoimistarpeesta johtuvista syistä. Myymäläpäällikkötehtävien alkuperäinen vähennystarve muutosneuvotteluesityksessä oli 65. Neuvottelujen aikana suunnitelma tarkentui henkilöstöltä tulleiden hyvien ratkaisuehdotusten mukaisesti siten, että lopullinen vähennystarve myymäläpäällikkötehtävistä on 52. Kaikille päättyvistä tehtävistä irtisanotuille on tarjottu muita työtehtäviä HOK-Elannon palveluksesta. Muutoksella ei ole vaikutusta Alepa-myymälöiden lukumäärään. Lähikaupan rooli asiakkaiden arjessa on murroksessa. HOK-Elannon tavoitteena on uudistaa Alepa-ketjua strategiansa mukaisesti vastaamaan yhä vahvemmin muuttuvaan kuluttajakäyttäytymiseen, ja varmistaa edellytykset tulevaisuuden menestykselliseen liiketoimintaan. Muutosneuvotteluilla haettiin Alepalle yhtenäisempää ja tehokkaampaa jo

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye