Osuuskauppa Keskimaa

S-market Viitasaari uudistuu alkuvuoden aikana

Jaa

Osuuskauppa Keskimaa uudistaa Viitasaaren S-marketin uuden S-marketkonseptin mukaiseksi myymäläksi. Viitasaaren uudistuksen jälkeen on kaikki Keskimaan 25 S-marketia uudistettu uuden myymäläilmeen mukaisiksi. Remontin yhteydessä myös kiinteistössä sijaitsevan Alkon myymälätiloja muokataan. Uudistustyöt aloitetaan tammikuussa 2023.

Keskimaa aloittaa S-market Viitasaaren myymälän uudistustyöt tammikuussa. Parhaillaan Viitasaarella on käynnissä ABC Viitasaaren remontti. Kuva: Keskimaa / Ritva Kumpulainen
Keskimaa aloittaa S-market Viitasaaren myymälän uudistustyöt tammikuussa. Parhaillaan Viitasaarella on käynnissä ABC Viitasaaren remontti. Kuva: Keskimaa / Ritva Kumpulainen

Viitasaaren S-marketissa aloitetaan tammikuun alussa uudistustyöt, kun myymälän ilme päivitetään uuden S-marketkonseptin mukaiseksi. Miljööuudistuksen lisäksi myymälän kalusteet uusitaan muun muassa hedelmä- ja vihannesosaston, leipä- ja panimotuotteiden sekä ruokatorin osalta. Kylmäkalustejärjestelmä vaihdetaan energiatehokkaaseen hiilidioksiditekniikalla toimivaan järjestelmään. Lisäksi kiinteistössä sijaitsevan Alkon toimitiloja uudistetaan.

− S-market Viitasaari on nyt viimeinen Keskimaan S-market, joka päivitetään uuden S-marketkonseptin mukaiseksi myymäläksi. Olemme tehneet myymäläuudistuksia nyt kolmen vuoden ajan. Viitasaaren myymäläuudistuksen jälkeen on jokainen Keskimaan S-market ilmeeltään ja miljööltään konseptin mukainen, iloitsee Osuuskauppa Keskimaan ryhmäpäällikkö Jarno Minkkinen.

S-market Viitasaaren valikoimia päivitetään vastaamaan entistä paremmin asiakkaiden toiveita.

− Samalla kun myymälän ilmettä uudistetaan ja kalustusta vaihdetaan, käymme koko myymälän valikoiman läpi ja teemme muutoksia asiakkaitamme kuunnellen. Saamme paremmat tilat kausituotteiden myyntiin, kun uusi tilajärjestely mahdollistaa erinomaiset tilat lämpöisestä myytäville kausituotteille. Lisäksi pakasteille sekä kylmästä myytäville kausituotteille tulee omat kalusteet. Valikoimat laajenevat muun muassa tuoreen lihan sekä ruokamakkaroiden osalta, kertoo S-market Viitasaaren marketpäällikkö Ritva Kumpulainen.

−Asiakkaillemme muutokset myymälässä näkyvät paitsi osuvampina valikoimina, myös raikkaana ja nykyaikaisena myymäläilmeenä. Lisäksi saamme käyttöön asiointia sujuvoittavat pikakassat, jossa pienemmät arjen ostokset hoituvat vaivattomasti. Henkilökuntamme työergonomia paranee oleellisesti korkeussäädettävien kassapöytien myötä, Kumpulainen lisää.

S-market Viitasaaren kiinteistössä on jo aiemmin toteutettu useita energiatehokkuuteen tähtääviä toimenpiteitä, kuten lauhdelämmön hyödyntäminen lämpöpumpun avulla ja aurinkoenergian hyödyntäminen.

− Viitasaarella on jo ennen tammikuussa alkavaa remonttia tehty merkittäviä energiatehokkuuteen liittyviä muutostöitä. Myymäläuudistus tuo lisänä vielä energiatehokkaamman kylmälaitejärjestelmän, myös valaistusta uusitaan osittain. Myymälän kylmälaiteet on jo aiemmin vaihdettu ovellisiksi malleiksi, mikä on vähentänyt energiankulutusta merkittävästi, taustoittaa Jarno Minkkinen energiatehokkuuteen liittyviä tekoja Viitasaaren S-marketin kiinteistön osalta.

S-market Viitasaarella muutostyöt alkavat tammikuussa 2023 ja myymäläuudistus valmistuu maalis-huhtikuussa. Investoinnin kokonaiskustannus on noin 1,4 miljoonaa euroa.

S-marketien konseptiuudistusten edetessä kohti viimeistä myymälää on Keskimaa aloittanut Sale-myymälöiden uudistukset. Keskimaan 13 Sale-myymälästä on tähän mennessä uudistettu jo seitsemän myymälää Keski-Suomessa. Konseptiuudistustyöt Sale-myymälöiden osalta jatkuvat.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Osuuskauppa Keskimaa, ryhmäpäällikkö Jarno Minkkinen, 010 767 3039, jarno.minkkinen@sok.fi

Osuuskauppa Keskimaa, marketpäällikkö Ritva Kumpulainen, ritva.kumpulainen@sok.fi, 010 767 4420

Kuvat

Keskimaa aloittaa S-market Viitasaaren myymälän uudistustyöt tammikuussa. Parhaillaan Viitasaarella on käynnissä ABC Viitasaaren remontti. Kuva: Keskimaa / Ritva Kumpulainen
Keskimaa aloittaa S-market Viitasaaren myymälän uudistustyöt tammikuussa. Parhaillaan Viitasaarella on käynnissä ABC Viitasaaren remontti. Kuva: Keskimaa / Ritva Kumpulainen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Osuuskauppa Keskimaa
Osuuskauppa Keskimaa
Ahjokatu 7
40320 JYVÄSKYLÄ

010 767 3000http://www.keskimaa.fi

Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 666 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 135000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme lähes 2000 keskisuomalaista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme