S-Pankki Oyj

S-Pankin talousennuste: Kuluttajat puskevat Suomen kasvua – paluu AAA-kerhoon ehkä parissa vuodessa

Jaa
Suomalaiset nauttivat parhaillaan korkeasuhdanteesta. Talous kasvaa reipasta vauhtia ja ensi vuonna kasvu jatkuu hieman maltillisempana. Iloinen yllätys on ollut se, miten moni on löytänyt töitä, arvioi pääekonomisti Timo Hirvonen.

Suomen talous suuntaa syksyyn lupaavissa tunnelmissa. Erittäin hyvä työllisyyden kasvu ja palkankorotukset ovat nostaneet kotitalouksien kulutuksen talouden kasvuveturiksi.

”Kuluvan vuoden iloinen talousyllätys on ollut työllisyyden merkittävä kasvu. Yhtä voimakasta kasvua on nähty viimeksi vuonna 1999”, arvioi S-Pankki-konsernin pääekonomisti Timo Hirvonen.

S-Pankin talousennusteen mukaan Suomen talous kasvaa 3,0 prosenttia tänä vuonna. Ensi vuonna S-Pankki ennakoi talouden kasvavan 2,3 prosenttia, kun maaliskuussa arvio oli 2,5 prosenttia.

Suomen työllisyysaste on tällä hetkellä lähellä 72 prosenttia ja hallituksen tavoite saavutetaan. Paikoitellen työntekijöistä koetaan jopa suoranaista pulaa. Hirvonen kuitenkin muistuttaa, että pidemmän päälle koko Suomessa pitäisi tavoitella Ahvenanmaan ja Keski-Pohjanmaan lukemia eli lähes 80 prosentin työllisyysastetta.

Suomen vuotuinen bruttokansantuotteen (bkt) määrä saavutti kaikkien aikojen korkeimman lukemansa vuonna 2008. Hirvosen mukaan tällä hetkellä näyttää ilmeiseltä, että uusi huippu saavutetaan kuluvana vuonna. Suomen kohentunut tilanne on huomattu myös ulkomailla.

”Mikäli talouden rakenneuudistuksia saadaan vietyä eteenpäin, talouden kasvupotentiaalia vahvistettua ja julkisen talouden tilaa kohennettua, paluu AAA-kerhoon voi tapahtua jo parin vuoden sisällä”, Hirvonen arvioi.

Maltillista nousua asuntojen hinnoissa

Pääekonomisti Timo Hirvosen mukaan asuntojen hinnat nousevat maltillisesti kuluvana vuonna. Suotuisat talousnäkymät, suomalaisten vahva talousluottamus ja työllisyyden lisääntyminen tukevat asuntomarkkinoiden kehitystä.

Asuntolainoihin yleisesti sidotut Euribor-korot pysyvät alhaalla vuonna 2018. Hirvosen mukaan Euribor-koroissa suunta on kuitenkin ylöspäin.

”Nousuvauhti on toistaiseksi hidasta ja asteittaista. Kotitaloudet voivat kuitenkin varautua jo korkotason nousuun esimerkiksi kuukausisäästämällä”, Hirvonen sanoo.

Kauppasota isoin riski Suomen näkymille

Merkittävimpänä uhkana Suomen talouden näkymille pääekonomisti Timo Hirvonen pitää kauppasotaa.

”Suomi on vientivetoinen maa. Siksi eri talousalueiden välillä käytävä kauppasota olisi meille erityisen kivulias.”

Protektionismin nousu ja yleinen poliittinen epävarmuus muodostavat suurimmat uhkakuvat myös koko maailmantalouden näkökulmasta. Kasvun vaimentumisesta ja riskeistä huolimatta S-Pankki ennakoi, että maailmantalous kasvaa keskimääräistä vahvemmin, 3,8 prosenttia, tänä vuonna.

Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Miltä talouden näkymät näyttävät?

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

S-Pankki Oyj
S-Pankki Oyj
Fleminginkatu 34
00510 Helsinki

+358 10 767 9300https://www.s-pankki.fi

S-Pankki on suomalainen pankki, jonka tavoitteena on tuottaa ylivoimaisen helppoja ja hyödyllisiä pankkipalveluita. Se tarjoaa 3,1 miljoonalle asiakkaalleen kattavat palvelut päivittäisten raha-asioiden hoitamiseen, säästämiseen, sijoittamiseen ja hankintojen rahoittamiseen. S-Pankki panostaa vahvasti digitaalisuuteen ja asiakkaidensa arjen helpottamiseen. Niinpä se palvelee asiakkaitaan kattavasti verkkopankissa, S-mobiilissa, puhelinpalvelussa, sosiaalisessa mediassa sekä noin 700:ssa S-ryhmän toimipaikassa kautta maan. S-Pankin välittämät rahastot ja varainhoidon palvelut tuottaa sen tytäryhtiö FIM. S-Pankin omistavat SOK, S-ryhmään kuuluvat alueosuuskaupat, LähiTapiola Vahinkovakuutus, LähiTapiola Henkiyhtiö, LähiTapiolan alueyhtiöt ja Elo, ja sen palvelut on ensisijaisesti suunnattu S-ryhmän asiakasomistajille. S-Pankille on myönnetty kotimaisuudesta kertova Avainlippu-tunnus.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj

S-Pankin uusi rahasto sijoittaa vähähiilisempään tulevaisuuteen8.11.2023 09:00:00 EET | Tiedote

S-Pankki Ilmastotavoite Maailma Osake -rahasto sijoittaa maailmanlaajuisesti painottaen yhtiöitä, jotka tuottavat ratkaisuja yhteiskuntien siirtymässä kohti vähähiilisempää tulevaisuutta. Rahasto sijoittaa myös yhtiöihin, joilla nähdään olevan keskimääräistä paremmat valmiudet vastata yhteiskuntien vähähiilisyystavoitteiden asettamiin haasteisiin sekä hyödyntää niiden mukanaan tuomat mahdollisuudet. Rahastoa hallinnoi S-Pankki-konserniin kuuluva S-Pankki Rahastoyhtiö Oy.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye