S-Pankki liittyi jäseneksi maailmanlaajuiseen kestävän rakentamisen verkostoon

S-Pankki liittyy jäseneksi kestävän rakennetun ympäristön edistämiseen keskittyvään Green Building Council Finland (FIGBC) -järjestöön. Rakentaminen ja rakennukset aiheuttavat noin kolmasosan Suomen päästöistä, ja toimialan päästöjen vähentämisellä onkin merkittävä rooli Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamisen kannalta.
FIGBC on osa maailmanlaajuista Green Building Council -verkostoa, jonka tavoitteena on edistää rakennetun ympäristön ympäristökestävyyttä ja toimialan vastuullisuutta. FIGBC pyrkii edistämään kestävää rakentamista ja rakennusten ylläpitoa Suomessa kehittämällä ja jakamalla parhaita käytäntöjä sekä tarjoamalla koulutusta ja kattavan yhteistyöverkoston. FIGBC:n toiminta ulottuu koko rakennettuun ympäristöön ja sen elinkaareen.
“Liittymällä haluamme vahvistaa sitoutumista kestävään rakennettuun ympäristöön ja osallistua aktiivisesti hiilineutraalisuuden ja kiertotalouden edistämiseen Suomessa”, kertoo toimitusjohtaja Aarne Markkula S-Pankki Kiinteistöt Oy:stä.
S-Pankki on täysin kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. S-Pankin tytäryhtiö S-Pankki Kiinteistöt tuottaa asiakkailleen kiinteistöjohtamisen palveluita, ja Markkulalla on 25 vuoden kokemus kiinteistöliiketoiminnasta. Maaliskuun lopussa julkaistussa Sustainable Brand Index 2023 -tutkimuksessa suomalaiset arvioivat S-Pankin jälleen Suomen vastuullisimmaksi pankkibrändiksi, nyt jo yhdennentoista kerran peräkkäin.
Markkulan mukaan S-Pankin kiinteistösijoittamisen vastuullisuusjohtaminen sisältää kaikki ESG-teemat: ympäristöasiat (E), sosiaalisen vastuun (S) sekä hyvän hallintotavan (G).
“Huomioimme vastuullisuusnäkökohdat jo investointivaiheessa, mutta käytönaikaisen toiminnan merkitys on kuitenkin kiinteistösijoituksissa merkittävä ja siksi myös käytönaikainen ohjaus on erityisen tärkeää”, Markkula sanoo.
“Toivotamme S-Pankin lämpimästi mukaan toimintaan! S-Pankki on meille tärkeä uusi jäsen, sillä heillä on hyppysissään koko ketju rahoituksesta erityyppisten kiinteistöjen operointiin. S-Pankki on osa S-ryhmää, joka kuuluu jo nyt suunnannäyttäjiin ja uskomme, että voimme auttaa heitä edelleen edistämään toimialan ympäristökestävyyttä ja vastuullisuutta”, kertoo Antti Ruuska, Green Building Council Finlandin toimitusjohtaja.
S-Pankki on yksi Suomen merkittävimmistä kiinteistövarainhoitajista. S-Pankki Rahastoyhtiö Oy hallinnoi yhdeksää kiinteistösijoitusrahastoa, jotka sijoittavat varansa eri kiinteistöluokkiin, kuten asuntoihin, metsään, peltoihin, toimitiloihin ja tontteihin. Vuoden 2022 lopussa rahastot omistivat yhteensä yli 2 900 asuntoa, 60 toimitilakiinteistöä, 561 000 neliömetriä vuokrattavaa pinta-alaa, yli 33 000 hehtaaria metsää ja peltoa sekä 190 asunto- ja toimitilatonttia. Lisäksi S-Pankki Kiinteistöt Oy tuottaa hallinnointi- sekä kiinteistöjohtamispalveluita viidelle yhteissijoitukselle sekä kahdelle kiinteistösijoitussalkulle.
Yhteensä hallinnoitavaa kiinteistövarallisuutta on noin 2,2 miljardia euroa. S-Pankki tarjoaa rahoitusratkaisuja myös uudiskohteiden rakentamiseen sekä taloyhtiöiden korjausrakentamiseen, mukaan lukien ympäristökestävyyttä edistävät perusparannukset.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aarne MarkkulatoimitusjohtajaS-Pankki Kiinteistöt Oy
Puh:040 522 6927aarne.markkula@s-pankki.fiAntti RuuskatoimitusjohtajaGreen Building Council Finland ry.
Puh:040 176 3142antti.ruuska@figbc.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj
S-Banken höjer sin primeränta 15.6.20231.6.2023 15:30:28 EEST | Tiedote
S-Banken höjer S-Primeräntan med 0,3 procentenheter till 2,3 procent. Den nya räntan börjar gälla 15.6.2023. Beslutet beror på stigningen i marknadsräntorna.
S-Pankin prime-korko nousee 15.6.20231.6.2023 15:30:04 EEST | Tiedote
S-Pankki nostaa S-Prime-korkoaan 0,3 prosenttiyksikköä 2,3 prosenttiin. Uusi korko astuu voimaan 15.6.2023. Päätös perustuu markkinakorkojen nousuun.
Kysely kertoo: Suomalaiset kaipaavat pankilta tukea elämän käännekohdissa16.5.2023 08:51:00 EEST | Tiedote
Pankilta kaivataan tukea ja yhteydenpitoa oman asunnon hankinnan ja läheisen poismenon yhteydessä, selviää S-Pankin teettämästä kyselytutkimuksesta. Suosituin kumppani raha-asioista keskustelemiseen on oma puoliso.
Perintöriitojen määrä kasvussa Suomessa5.5.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
S-Pankki Private on julkaissut uuden selvityksen, joka kertoo perintöriitojen määrän kasvaneen Suomessa viime vuonna. Selvityksen mukaan riitojen määrä kasvoi suhteellisesti varsinkin Kainuun, Etelä-Pohjanmaan ja Kanta-Hämeen käräjäoikeuksissa.
S-Pankin osuus asuntolainojen markkinoista kasvanut24.4.2023 14:00:00 EEST | Tiedote
Yhä useampi ottaa asuntolainansa S-Pankista. Hiljentyneistä asuntomarkkinoista huolimatta S-Pankki teki nopeinta kasvua asuntolainojen markkinaosuuksissa vuonna 2022. Muuttunut markkinatilanne saa asunnonomistajat ja -ostajat mietteliääksi, miten lainan takaisinmaksu turvataan parhaiten.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme