S-Pankki Oyj

S-Pankki-rahastoihin eniten sijoituksia vuonna 2022 – nämä rahastot olivat suosituimpia

Jaa
Sijoittajan vuosi 2022 oli täynnä yllätyksiä, ja tämä näkyi myös suomalaisten sijoitusinnossa. Kansainvälisten kriisien synnyttämän taloudellisen epävarmuuden keskellä suomalaiset luottivat kuitenkin S-Pankki-rahastoihin, jotka keräsivät eniten nettomerkintöjä Suomessa. Suhteellisesti eniten omistajamääriään kasvattivat vaihtoehtoisiin sijoituskohteisiin sijoittavat rahastot.
S-Pankki-sijoitusrahastot ja -erikoissijoitusrahastot keräsivät nettomerkintöjä 255,1 miljoonaa euroa vuonna 2022.
S-Pankki-sijoitusrahastot ja -erikoissijoitusrahastot keräsivät nettomerkintöjä 255,1 miljoonaa euroa vuonna 2022.

S-Pankki-konserniin kuuluvan S-Pankki Rahastoyhtiö Oy:n hallinnoimat rahastot houkuttelivat eniten nettomerkintöjä kaikista kotimaisista rahastoyhtiöistä viime vuonna.

Tieto käy ilmi Suomen Sijoitustutkimuksen tilastoista, joiden mukaan S-Pankki-sijoitusrahastot ja -erikoissijoitusrahastot keräsivät nettomerkintöjä 255,1 miljoonaa euroa vuonna 2022. Samaan aikaan koko rahastomarkkinoilla nähtiin selvää laskua, ja rahastoista lunastettiin yhteensä 4,4 miljardia euroa.

Myrskyisän vuoden 2022 keskellä kaikkien kotimaisten rahastoyhtiöiden rahastosijoittajien yhteenlaskettu määrä nousi noin 79 000 osuudenomistalla. S-Pankki-rahastojen osuudenomistajien määrä kasvoi samalla ajanjaksolla noin 21 000:lla, mikä vastaa yli neljännestä koko markkinoiden kasvusta.

“Haluamme mahdollistaa S-Pankissa vähän rahakkaamman huomisen kaikille ja siksi tavoitteenamme on tehdä rahastosijoittamisesta mahdollista kaikille. Olen ylpeä ja kiitollinen siitä, että suomalaiset luottavat vaikeina aikoina rahastojamme hoitavien ammattilaisten osaamiseen”, S-Pankin vt. toimitusjohtaja Hanna Porkka kommentoi tilastoja.

Porkan mukaan vuonna 2022 kiinnostus S-Pankin Varallisuudenhoitoliiketoiminnan tuotteisiin oli merkittävää niin Private Banking- ja instituutio- kuin kuluttaja-asiakkaiden parissa. Sijoitusmarkkinoiden parissa uransa luonut Porkka kertoo panneensa viime vuonna merkille myös sen, että yhä useampi tietää nykyään, että sijoittamisessa täytyy olla pitkäjänteinen ja kärsivällinen, eikä säikähtää väliaikaisia markkinalaskuja.

“Kun sijoittaa pitkäjänteisesti, huomaa että laskeneet markkinat tarjoavat myös mahdollisuuksia. Suosittelen lämpimästi kaikille säännöllistä sijoittamista. Näin toimimalla tulee hajauttaneeksi sijoituksensa myös ajallisesti, mikä on fiksua.”

Vuonna 2022 eniten osuudenomistajia keränneet S-Pankki-rahastot

  1. S-Pankki Uudistava Maatalous: +102 %
  2. S-Pankki Global Private Assets: +73 %
  3. S-Pankki Varainhoito 50: +72 %
  4. S-Pankki Passiivinen USA ESG Osake: 57 %
  5. S-Pankki Pankki Toimitila: 50 %

Vuonna 2022 eniten nettomerkintöjä keränneet S-Pankki-rahastot

  1. S-Pankki Euro Valtionlaina Korko
  2. S-Pankki Kehittyvät Markkinat ESG Osake
  3. S-Pankki High Yield Eurooppa ESG Korko
  4. S-Pankki Metsä
  5. S-Pankki Vihreä Yrityslaina ESG Korko

Tiedot perustuvat Suomen Sijoitustutkimuksen Rahastoraportti-julkaisuihin. Prosenttiluku kuvaa osuudenomistajien lukumäärän muutosta vuonna 2022.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

S-Pankki-sijoitusrahastot ja -erikoissijoitusrahastot keräsivät nettomerkintöjä 255,1 miljoonaa euroa vuonna 2022.
S-Pankki-sijoitusrahastot ja -erikoissijoitusrahastot keräsivät nettomerkintöjä 255,1 miljoonaa euroa vuonna 2022.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

S-Pankki Oyj
S-Pankki Oyj
Fleminginkatu 34
00510 Helsinki

+358 10 767 9300https://www.s-pankki.fi

S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj

S-Pankin uusi rahasto sijoittaa vähähiilisempään tulevaisuuteen8.11.2023 09:00:00 EET | Tiedote

S-Pankki Ilmastotavoite Maailma Osake -rahasto sijoittaa maailmanlaajuisesti painottaen yhtiöitä, jotka tuottavat ratkaisuja yhteiskuntien siirtymässä kohti vähähiilisempää tulevaisuutta. Rahasto sijoittaa myös yhtiöihin, joilla nähdään olevan keskimääräistä paremmat valmiudet vastata yhteiskuntien vähähiilisyystavoitteiden asettamiin haasteisiin sekä hyödyntää niiden mukanaan tuomat mahdollisuudet. Rahastoa hallinnoi S-Pankki-konserniin kuuluva S-Pankki Rahastoyhtiö Oy.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye