SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

S-ryhmä otti marketkaupan ennätysluvuilla torjuntavoiton koronasta

Jaa
Koronakriisi kohteli S-ryhmän toimialoja kaksijakoisesti vuonna 2020. Marketkauppa ylsi suureen myynninkasvuun ja ennätystulokseen, kun taas matkailu- ja ravitsemiskauppa kärsi rajusti. Muut toimialat sinnittelivät kohtuullisesti läpi vaikean vuoden.

S-ryhmän vuoden 2020 liiketulos (FAS) oli 196 miljoonaa euroa sen ollessa edellisenä vuonna 345 miljoonaa euroa.Koko S-ryhmän veroton vähittäismyynti supistui 0,7 prosenttia ja oli reilut 11,6 miljardia euroa.

Marketkaupan myynti kasvoi 7,8 prosenttia vuonna 2020 edellisvuoteen verrattuna. Kasvu perustui pääosin ruoan myynnin kasvuun. Myös Prismojen käyttötavarakauppa ja rautakaupan vertailukelpoinen myynti olivat hyvässä kasvussa.

– Markettiemme myynti ampaisi voimakkaaseen kasvuun heti koronakriisin alettua maaliskuussa ja hyvä kasvutahti jatkui vuoden loppuun saakka. Arviomme mukaan ruokakaupan myynti kasvoi kivijalassa markkinaa enemmän. Ruoan verkkokaupassa myynti kasvoi markkinaa hitaammin lähinnä kapasiteetin rajallisuuden vuoksi. Prisman ja Sokoksen verkkokaupat kehittyivät erittäin vahvasti. Tänä vuonna otamme verkkokaupoissa pitkiä kehitysharppauksia, vuoden vaihteessa SOK:n pääjohtajana aloittanut Hannu Krook summaa.

Matkailu- ja ravitsemiskauppa menetti lähes puolet myynnistään ja teki tappiota. ABC-ketjun myynti laski vajaat 15 prosenttia, mutta ketju ylsi voitolliseen tulokseen. Tavaratalo- ja erikoisliikekaupanmyynti aleni vajaat 20 prosenttia kaupunkien ydinkeskustojen hiljennyttyä ja toimiala teki tappiollisen tuloksen.

– On erittäin valitettavaa, että matkailu- ja ravitsemiskaupan vuosia jatkunut hyvä ja tuloksekas työ hyytyi koronan tyrmäysiskuun. Teimme kuitenkin toimialalla kovasti töitä ja onnistuneita sopeuttamistoimia. Kokonaisuutena selvisimme vähintäänkin kohtuullisesti.

Erityisesti SOK:n hotellitoimintaa operoiva tytäryhtiö Sokotel Oy kärsi pääkaupunkiseudun liikematkailijoiden ja turistien puutteesta, mikä vaikutti voimakkaasti SOK-yhtymän tulokseen.

Koronasta huolimatta S-ryhmän katse on jo tiukasti tulevaisuudessa. Vuoden 2020 kokonaisinvestoinnit olivat peräti 642 miljoonaa euroa. Investointipottiin kuuluu muun muassa 200 S-marketin uudistamistyöt ja edelleen jatkunut hotelliverkoston uudistaminen. Kokonaan uusia Sokos Hotelleja avattiin kaksi: Tripla Helsinkiin ja Kupittaa Turkuun.

Uusi vastuullisuusohjelma nostaa asiakkaan keskiöön

S-ryhmä uudisti vastuullisuusohjelmansa vuosille 2021–30. Uusi vastuullisuusohjelma toteuttaa S-ryhmän missiota ”Teemme yhdessä paremman paikkaa elää”.

Suurin muutos aiempaan on painopisteen siirtyminen enemmän asiakkaiden suuntaan. Lisäksi ohjelma ottaa entistä vahvemmin huomioon luonnon monimuotoisuuden ja luonnonvarojen kestävän käytön. Asiakkaita autetaan tekemään itselleen terveellisiä ja ympäristölle vastuullisia valintoja.

– Mukana ovat luonnollisesti myös aiemmin kertomamme kunnianhimoiset ilmastotavoitteet. Tähtäämme siihen, että S-ryhmän oma toiminta on hiilinegatiivista vuonna 2025, Hannu Krook painottaa.

Henkilöstön tyytyväisyys ennätyslukemissa

S-ryhmän yritykset mittaavat vuosittaisella tutkimuksella henkilöstönsä viihtymistä, työilmapiiriä ja tyytyväisyyttä johtamiseen ja esimiestyöhön. Huolimatta koronavuoden tuomista haasteista kaikkien s‐ryhmäläisten työhön, henkilöstökokemus nousi S-ryhmässä ennätyksellisen korkeaksi. Tulos ylsi tutkimusasteikon ylimmälle tasolle ja oli merkittävästi vertailuna käytettävää Suomen yleisnormia korkeampi.

Tulokset osoittavat, että kaupan ja palvelualojen työn arvostus on kriisin myötä noussut ja oma työ on koettu merkityksellisemmäksi. Myös kriisitilanteen johtaminen ja esimiestyö onnistuivat haastavana vuonna. Lisäksi S-ryhmän yritykset pystyivät tekemään ketteriä ja joustavia järjestelyjä, kuten hotelli- ja ravintolatyöntekijöiden siirtoja kaupan puolelle, jossa työvoiman tarve kasvoi nopeasti.

– Tulos on ilahduttava ja osoitti, että onnistuimme selviämään haastavasta vuodesta todella hyvin. Kiitos siitä kuuluu hienoa tsemppimieltä ja yhteishenkeä osoittaneille työryhmillemme kaikissa toimipaikoissamme. Vaativissa olosuhteissa olemme onnistuneet huolehtimaan toinen toisistamme ja samalla kasvattamaan asiakkaiden tyytyväisyyttä palveluihimme, Hannu Krook iloitsee.

S-ryhmän ja SOK-yhtymän keskeiset luvut 1–12/2020

S-ryhmä kokonaisuudessaan (osuuskaupat + SOK-yhtymä) 1–12/2020):

Veroton vähittäismyynti oli 11 625 miljoonaa euroa (ed. v. 11 713 milj. euroa).

Liiketulos oli 196 miljoonaa euroa (ed. v. 345 milj. euroa)

Investoinnit olivat 642 miljoonaa euroa (ed. v. 498 milj. euroa).

Asiakasomistajia oli vuoden lopussa 2 453 715 (ed. v. 2 425 167).

Osuuskaupat maksoivat jäsenilleen Bonusta yhteensä 358 miljoonaa euroa (341 milj. euroa).

Rahaa asiakasomistajatalouksille maksettiin keskimäärin 169 euroa vuodessa, kun mukaan lasketaan bonusten lisäksi maksutapaetu, ylijäämänpalautus ja osuusmaksun korko.

Henkilöstömäärä oli vuoden lopussa 38 585 (ed. v. 37 764). Määrä on laskettu aktiivisten työsuhteiden mukaan.

Toimipaikkojen kokonaislukumäärä oli vuoden lopussa 1 849 (ed. v. 1 854).

SOK-yhtymä (SOK + tytäryhtiöt) 1–12/2020:

Liikevaihto (IFRS) oli 7 600 miljoonaa euroa (ed. v. 7 497 milj. euroa).

Liiketulos (IFRS) oli -3 miljoonaa euroa (ed. v. 102 milj. euroa).

Investoinnit olivat 94 miljoonaa euroa (ed. v. 73 milj. euroa).

Henkilöstömäärä oli vuoden lopussa 6 140 henkilöä (ed. v. 6 453 henkilöä). Määrä on laskettu aktiivisten työsuhteiden mukaan.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Pääjohtaja Hannu Krook, SOK, p. 010 76 80200, hannu.krook(at)sok.fi
Johtaja, CFO, Jorma Vehviläinen, p. 010 76 80608, jorma.vehvilainen(at)sok.fi



SOK-yhtymän tilinpäätöstiedote 1–12/2020 julkaistaan S-ryhmä.fi:ssä 15.2.2021. S-ryhmän vuosi- ja vastuullisuuskatsaus sekä SOK-yhtymän tilinpäätös 2020 liitetietoineen julkaistaan maaliskuussa 2021.

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Fleminginkatu 34
00510 Helsinki

http://www.s-ryhma.fi

S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt. ​ 

Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissäja oman pankkimme kautta. ​ 

Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa. ​​ 

#parempipaikkaelää

SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 8–16.

Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Coop-tuotteita löytyy S-ryhmän myymälöistä jo yli 400 – Coop-simasta kevään hittituote?9.4.2024 07:30:00 EEST | Tiedote

Jo lähes neljäsosa entisistä Rainbow-tuotteista korvautuu kevään aikana laatu-hinta-suhteeltaan erinomaisilla Coop-tuotteilla S-ryhmän myymälöissä ja Coop-tuotesarjaan tuodaan jatkuvasti myös uusia tuotteita. Coop-tuotteita löytyy siis jo osapuilleen saman verran kuin mitä Xtra- tai Kotimaista-tuotesarjoihin kokonaisuudessaan kuuluu. Coopista kasvaa S-ryhmän selvästi laajin oma tuotesarja, johon tulee kuulumaan yli 1500 tuotetta.

Prisman data näyttää: Suomalaisten tapa grillata on murroksessa – nyt halutaan pitkää nautintoa8.4.2024 07:45:00 EEST | Tiedote

Koronavuosina suomalaiset panostivat kalliiden ja hienojen grillien ostamiseen, mutta nyt suunta on kääntynyt, kertoo Prisman tuore myyntidata. Tällä hetkellä suomalaiset hakevat grillauksesta uudella tavalla pitkäkestoisia elämyksiä, mistä kertoo muun muassa savustuslastujen ja erityisesti pitkään hauduttamiseen soveltuvien digitaalisten paistomittareiden myynnin merkittävä kasvu. Ylipäätänsä grillauksen lisävarusteisiin satsataan nyt uudella innolla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye