HOK-Elanto

S-ryhmä vahvistaa nuorten työelämä- ja digitaitoja Duuni- ja Harkkapassilla – HOK-Elannolla oma syvennetty verkkokoulutus

Jaa
S-ryhmä työllistää vuosittain tuhansia nuoria toimipaikoissaan kausiapulaisina ja harjoittelijoina. Duuni- ja Harkkapassi ovat uusia työkaluja, joiden avulla eri toimialoilla työskentelevät nuoret perehtyvät työelämätaitoihin, työturvallisuuteen ja esimerkiksi työhyvinvointiin. Itseopiskeltavalle työelämätiedolle on ollut COVID-19-koronaviruksen värittämänä poikkeusvuonna erityinen tilaus.

Pääkaupunkiseudulla toimiva osuuskauppa HOK-Elanto on kehittänyt oman verkkokoulutuksen, jossa S-ryhmän Duuni- ja Harkkapassien sisältöä on vielä syvennetty.

HOK-Elannon koulutus sisältää muun muassa käytännön ergonomiaohjeita, perusteellisia turvallisuusohjeita, asiakasomistajuuden merkitystä, arvoja, vastuullisuutta, kierrätystä sekä käytännön ohjeita myymälän kassalla työskentelyyn ja ikärajapassin suorittamiseen.

– Nuoret, esimerkiksi opiskelijat, ovat meille erittäin tärkeitä, koska he saattavat olla työkavereitamme tulevaisuudessa. Monialayrityksenä voimme tarjota monenlaisia, mielenkiintoisia urapolkuja, HOK-Elannon henkilöstön kehittämispäällikkö Kaarlo Virtanen toteaa.

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

HOK-Elanto
HOK-Elanto
Tripla Workery West Firdonkatu 2 T 111
00520 Helsinki

010 76 600http://www.hok-elanto.fi

S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 660 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2022 oli 2,4 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee yli 6 700 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.

Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkut, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto

HOK-Elanto Liiketoiminta Oy:n Alepa-ketjun muutosneuvottelut ovat päättyneet27.3.2024 15:00:00 EET | Tiedote

HOK-Elanto Liiketoiminta Oy on saanut päätökseen tammikuussa alkaneet muutosneuvottelut. Muutosneuvottelut koskivat Alepa-ketjun myymäläpäälliköitä. Muutosneuvottelut käytiin toimintojen uudelleenorganisoimistarpeesta johtuvista syistä. Myymäläpäällikkötehtävien alkuperäinen vähennystarve muutosneuvotteluesityksessä oli 65. Neuvottelujen aikana suunnitelma tarkentui henkilöstöltä tulleiden hyvien ratkaisuehdotusten mukaisesti siten, että lopullinen vähennystarve myymäläpäällikkötehtävistä on 52. Kaikille päättyvistä tehtävistä irtisanotuille on tarjottu muita työtehtäviä HOK-Elannon palveluksesta. Muutoksella ei ole vaikutusta Alepa-myymälöiden lukumäärään. Lähikaupan rooli asiakkaiden arjessa on murroksessa. HOK-Elannon tavoitteena on uudistaa Alepa-ketjua strategiansa mukaisesti vastaamaan yhä vahvemmin muuttuvaan kuluttajakäyttäytymiseen, ja varmistaa edellytykset tulevaisuuden menestykselliseen liiketoimintaan. Muutosneuvotteluilla haettiin Alepalle yhtenäisempää ja tehokkaampaa jo

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye