SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

S-ryhmän myynti kasvoi alkuvuonna – veturina hotellit ja ravintolat sekä päivittäistavarakaupan markkinaa vahvempi kehitys

Jaa
S-ryhmän tammi–maaliskuun veroton vähittäismyynti oli 3 237,8 miljoonaa euroa. Kasvua edelliseen vuoteen verrattuna oli lähes 10 prosenttia. Voimakkain kasvu nähtiin hotelleissa ja ravintoloissa, joita koronarajoitukset vuosi sitten painoivat raskaasti. S-ryhmän päivittäistavarakaupoissa myynti kasvoi kotimaassa edelleen muuta alan markkinaa vahvemmin.
Kuva: Sami Heiskanen
Kuva: Sami Heiskanen

Marketkaupan myynti oli tammi−maaliskuussa 2 357,3 miljoonaa euroa. Kasvua edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna oli 8,9 prosenttia.

Inflaatiokehitys ja kuluttajien ostovoiman heikkeneminen on korostanut hintakilpailukyvyn merkitystä marketkaupassa. Käyttötavarakaupassa kuluttajat harkitsevat hankintojen tekemistä nyt entistä tarkemmin. Myös ruokaostoksilla hinta on noussut yhä useammalle suomalaiselle tärkeäksi kriteeriksi. Kuluttajat ovat siirtäneet ostojaan edullisempiin ketjuihin ja tuotteisiin. Kiinnostaville uutuustuotteille on kuitenkin edelleen tilausta. Tämän osoittivat Suomalainen menestysresepti -kilpailun voittaneet Mattila Brosin Smokehouse-ateriat, jotka nousivat helmikuussa myydyimpien valmisruokien joukkoon.

– Osuuskauppana haluamme tiukassakin taloustilanteessa tarjota asiakasomistajillemme mahdollisimman edullisen ja monipuolisen ostoskorin. Emme ole vieneet kaikkia kustannusnousuja hintoihin, ja maaliskuussa laskimme noin 400:n jo valmiiksi edullisen Xtra-tuotteen hintoja. Lisäksi olemme tammikuusta lähtien nostaneet esiin alle euron per kilo tai pakkaus maksavia hedelmiä ja vihanneksia, SOK:n pääjohtaja Hannu Krook kertoo.

S-ryhmän päivittäistavaramyynti kasvoi alkuvuonna Suomessa selvästi muuta alan markkinaa voimakkaammin.

Hotellien ja ravintoloiden myynti jatkoi kasvu-uralla

S-ryhmän matkailu- ja ravitsemiskaupan myynti kasvoi tammi–maaliskuussa lähes 60 prosenttia verrattuna edellisvuoteen. Tuolloin koronarajoitukset vaikuttivat etenkin tammi–helmikuussa voimakkaasti alan toimintaan. Hotellien ja ravintoloiden myynti kipusi alkuvuonna 182,2 miljoonaan euroon, ja hipoi jo koronaa edeltävän vuoden 2019 tasoa.

– Työ- ja ryhmämatkustus on palautunut hyvin, ja konferensseja ja kokouksia oli tammi–maaliskuussa paikoin jopa normaalia alkuvuotta enemmän. Kansainvälinen matkustus on niin ikään elpymässä. Erityisen vilkasta palveluiden kysyntä on ollut Lapissa. Kauppa kävi alkuvuonna hyvin myös S-ryhmän ravintoloissa, ja etenkin nopea syöminen on kasvattanut suosiotaan, Hannu Krook sanoo.

Liikennekaupassa ja tavaratalokaupassa positiivinen alkuvuosi

ABC-ketjun myynti oli tammi–maaliskuussa 487,4 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua 4,9 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Tieliikennemäärät olivat alkuvuonna hieman koronarajoitusten leimaamaa vuoden 2022 ensimmäistä kvartaalia suuremmat. Vilkastuneen liikkumisen siivittämänä myynti kehittyi positiivisesti sekä ABC-ketjun polttonestekaupassa että sähkölatauksessa. Myös ABC-asemien ravintoloissa kauppa kävi alkuvuonna edellisvuotta vilkkaammin, ja vaihtelevat talvisäät kasvattivat autopesujen kysyntää.

Tavaratalo- ja erikoisliikekaupan myynti oli tammi–maaliskuussa 56,6 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua 13 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Erilaiset tilaisuudet ja tapahtumat ovat taas osa ihmisten arkea. Muodin ja kosmetiikan kauppa kävikin alkuvuonna selvästi edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa vilkkaammin. Asioinnin palautuminen kaupunkikeskustoihin kasvatti asiakasmääriä ja myyntiä kivijalkamyymälöissä sekä Sokoksella että Emotion-ketjussa. Uusi Sokos.fi vauhdittaa puolestaan myyntiä verkkokaupassa.

– Haastavasta talouden tilanteesta huolimatta vuoden ensimmäinen kvartaali oli S-ryhmän liiketoiminta-alueille myynnillisesti suotuisa. Olemme korona-aikana uusineet monipuolisesti verkostoamme ja pitäneet myös tässä ajassa kiinni mahdollisimman edullisesta hintatasosta. Tämä tekee meistä asiakkaille kiinnostavan valinnan, Hannu Krook tiivistää.

S-ryhmän veroton vähittäismyynti 1–3/2023

Vertailtavuuden vuoksi mukana on myös koronakriisiä edeltävän vuoden 2019 muutosprosentit.

Liiketoiminta-alue Myynti (milj. €) Muutos 1–3/2022 (%) Muutos 1–3/2019 (%)
Marketkauppa*  2 357,3  +8,9  +24,5
Liikennekauppa  487,4  +4,9  +28,1
Matkailu- ja ravitsemiskauppa*  182,2  +59,6  -4,0
Tavaratalo- ja erikoisliikekauppa  56,6  +13,0  -16,4
Muut  154,4  -0,2  +13,6
S-ryhmä yhteensä  3 237,8 +9,8 +21,4

Marketkauppa sisältää S-ryhmän päivittäistavarakaupan, Prisman käyttötavarakaupan sekä rautakaupan.

*Lukuun sisältyy myynnit Virossa ja Venäjällä. Liiketoiminta Venäjällä on päättynyt. Pietarin Prismojen ja hotellien liiketoiminnot myytiin kesäkuussa 2022.

Yhteyshenkilöt

Pääjohtaja Hannu Krook, SOK, p. 010 76 80200, hannu.krook(at)sok.fi
Johtaja, CFO, Jorma Vehviläinen, p. 010 76 80608, jorma.vehvilainen(at)sok.fi

Kuvat

Kuva: Sami Heiskanen
Kuva: Sami Heiskanen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Fleminginkatu 34
00510 Helsinki

http://www.s-ryhma.fi
​S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt. ​
 
Tarjoamme arjen palveluita päivittäistavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä, rautakaupassa ja oman pankkimme kautta. ​
 
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa - meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Ilmastotavoitteemme ovat maan kunnianhimoisimmat, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,7 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa. ​​
 
#parempipaikkaelää

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Savonlinnan Original Sokos Hotel Seurahuoneen upea huoneuudistus valmistuu kesäsesonkiin 202329.5.2023 08:00:00 EEST | Tiedote

Savonlinnan hotelli Seurahuoneen huoneuudistus valmistuu 1.6.2023, sopivasti kaupungin vilkkaaksi odotettuun kesäsesonkiin. Uudistuksessa hotellin 55 huonetta saavat kauniin, maanläheisen ilmeen. Tyylikkään huonevalikoiman, monipuolisten ravintola- ja tapahtumatilojen sekä upean saunaosaston kokonaisuus tekevät hotelli Seurahuoneesta houkuttelevan elämyskokonaisuuden Saimaan rannalla.

Elinkustannusten kallistuminen toi esiin yllättävän vaateilmiön Prismassa – vaatelaastareita ja paikkaustarvikkeita ostetaan nyt ennennäkemättömällä tahdilla24.5.2023 08:45:00 EEST | Tiedote

Maailmantilanteen aiheuttama elinkustannusten nousu on saanut suomalaiset paikkamaan vaatteitaan aiempaa suuremmalla innolla. Prisman myyntidatasta selviää, että ompelu- ja paikkaustarvikkeiden myynti lähti viime syksynä selvään kasvuun samoihin aikoihin sähkön hinnan nousun kanssa. Kasvu on vain kiihtynyt tänä keväänä ja etenkin vaatelaastarit tekevät nyt kauppaansa ennenäkemättömällä tahdilla.

Suomalaiset paljastavat mikä juhlapukeutumisessa on vaikeinta – pukukoodien rooli korostuu erityisesti11.5.2023 08:45:00 EEST | Tiedote

Sokoksen teettämästä laajasta kyselytutkimuksesta selviää, että suomalaiset arvostavat juhlapukeutumisessaan erityisesti monikäyttöisyyttä ja istuvuutta. Kuitenkin samalla yli puolet kokee haastavimmaksi tekijäksi omalle vartalolleen istuvien juhlavaatteiden löytämisen. Kyselytutkimus paljasti myös suomalaisten kaipaavan vapaan hulluttelun sijaan rajoja ja raameja juhlapukeutumiseensa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme