Messukeskus

Saara Kantele pitchasi parhaiten

Jaa

Aalto ENTin ja Habitaren järjestämä Design your pitch - Pitch your design -valmennus huipentui myöhään torstai-iltana Habitaressa järjestettyyn pitchauskilpailuun. Valmennuksessa mukana olevat muotoilijat pitchasivat tuotteitaan startup-tapahtumista tuttuun tyyliin raadin ja yleisön edessä. Raati valitsi voittajaksi Saara Kanteleen.

Saara Kantele pitchasi tuomaristolle lusikka-haarikkaprototyypistä. Kuva: Saara Kantele
Saara Kantele pitchasi tuomaristolle lusikka-haarikkaprototyypistä. Kuva: Saara Kantele

Saara Kantele pitchasi Luha-prototyyppiään. Kanteleen Luha eli lusikka-haarukka on valmistettu retkeilijöiden ja luonnossa liikkujien arvojen mukaisesti kestävistä materiaaleista. Luhan valmistukseen käytettävät materiaalit ja työstö ovat kotimaisia ja valmistusprosessi kuluttajalle läpinäkyvä 

Voittaja sai palkinnoksi Suomen Messusäätiön lahjoittaman 3 000 euron stipendin.

- Tuomariston päätös oli vaikea. Päädyimme palkitsemaan sen, jolle voitosta olisi kaikista eniten hyötyä ja jolle voitto olisi lähtölaukaus konseptin kehittämiseksi edelleen. Kanteleella on mahdollisuuksia lähteä viemään tuotetta ja ideaa eteenpäin melkein mihin suuntaan vain, perusteli tuomariston jäsen, markkinoinnin apulaisprofessori Henri Weijo, Aalto-yliopistosta.

Tuomaristo jakoi myös kaksi kunniamainintaa. Stage star -kunniamaininnan sai Riikka Iivanainen ja Most improved -kunniamaininnan Paavo Paajanen.

Design your pitch - Pitch your design -valmennuksessa kehitetään muotoilijoiden viestintä- ja puhetaitoja. Maksuton valmennus oli tarkoitettu muotoilijoille, taiteilijoille ja muotoilun opiskelijoille, jotka työskentelevät huonekalujen, sisustamisen, teollisen muotoilun tai tekstiilisuunnittelun parissa. Valmennuksen yhteistyökumppaneita ovat Ornamo, Design Forum Finland ja Finlayson.

- Ilmoittauduin valmennukseen, koska minulla on paljon projekteja ja ideoita ja tiesin, että niiden viemiseksi eteenpäin tarvitsen tällaisia taitoja. Valmennuksessa käytiin läpi monia asioita, joita aikaisemmissa opinnoissa ei ole tullut esiin: pitchausvalmennuksen lisäksi muun muassa yrittäjyyttä, liiketoimintamalleja ja yleensäkin sitä, miten nämä kuviot toimivat, sanoo Saara Kantele.

Design Your Pitch - Pitch Your Design -kilpailun tuomareina toimivat Petteri Kolinen, toimitusjohtaja, Design Forum Finland; Joel Roos, yrittäjä ja investoija; Irina Viippola, Design Manager, Fiskars; Henri Weijo, markkinoinnin apulaisprofessori, Aalto-yliopisto; Petra Ilonen, projektipäällikkö, Ornamo sekä viime vuoden kilpailun voittaja Toni Kitti, taiteilija ja muotoilija.

Lisätietoja
Kilpailun voittaja Saara Kantele 050 5748 299, saarakantele.fi
Pitch your design -konsepti ja valmennus: liiketoimintajohtaja Minna Wickholm, Aalto ENT, 050 583 9514, minna.wickholm@aaltoee.fi

Lisätietoja Habitare-messuista:
tiedottaja Johanna Suni, 0405154216, johanna.suni@messukeskus.com


Habitare
Suomen suurin huonekalu-, design- ja sisustustapahtuma Habitare järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä 13.–17.9.2017. Habitare tarjoaa elämyksiä ja ideoita sisustamisesta sekä kodin ja tilojen toiminnallisuudesta ja visuaalisuudesta. Habitare tuo esiin uuden suunnittelijapolven ajatuksia ja töitä sekä herättää keskustelua. Habitaren Kansainvälinen Ystävä 2017 on MUJI:n pääjohtaja Masaaki Kanai. Samaan aikaan Habitaren kanssa: Antiikki ja HighEnd Helsinki sekä ammattilaisten tapahtumat Showroom ja Forma| www.habitare.fi | @HabitareFair | www.facebook.com/habitare | #habitare2017 |

Aalto University Executive Education Oy
Aalto University Executive Education tarjoaa korkealaatuisia liikkeenjohdon kehittämispalveluja (Aalto EE) ja asiantuntijoiden täydennyskoulutusta (Aalto PRO) sekä palveluita yrittäjyyden kehittämiseksi (Aalto ENT). Monipuolisessa kokonaisuudessa yhdistyvät käytännön osaaminen ja Aalto-yliopiston uusin tutkimustieto.
Yhtiön vahvuuksia ovat globaali toimintamalli ja monipuolinen tarjonta. Suomen ja Singaporen lisäksi tarjoamme ohjelmia Espanjassa, Etelä-Koreassa, Indonesiassa, Iranissa, Kiinassa, Liettuassa, Puolassa, Ruotsissa, Taiwanilla, Tansaniassa, Venäjällä, Vietnamissa, Virossa ja Yhdysvalloissa. Aalto University Executive Educationilla on kolme arvostettua laatuleimaa eli akkreditointia: AACSB, AMBA ja EQUIS. Se kuuluu näin ollen maailman instituutioista koostuvaan 0,5 prosentin parhaimmistoon. www.aaltoent.fi, www.aaltoee.fi, www.aaltopro.fi

Suomen Messusäätiö
Suomen Messusäätiö tukee suomalaista osaamista ja elinkeinoelämää jakaen vuosittain noin 400 000 euron arvosta stipendejä, apurahoja ja tunnustuspalkintoja. Tunnetuimpia niistä ovat Kaj Franck -muotoilupalkinto, Habitare-suunnittelukilpailun palkinto, Rakkaudesta kirjaan -palkinto ja Vuoden nuori suunnittelija -palkinto. | #messusäätiö #suomenmessusäätiö

Kuvat

Saara Kantele pitchasi tuomaristolle lusikka-haarikkaprototyypistä. Kuva: Saara Kantele
Saara Kantele pitchasi tuomaristolle lusikka-haarikkaprototyypistä. Kuva: Saara Kantele
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Messukeskus edistää suomalaista elinkeinoelämää mahdollistamalla tuloksellisia kasvokkain kohtaamisia messuilla, kokouksissa, kongresseissa ja muissa tapahtumissa. Messukeskuksessa järjestetään vuosittain noin sata messutapahtumaa sekä 2000 kokousta ja kongressia, joihin osallistuu yli miljoona vierasta. Messukeskuksen omistajayritys Suomen Messut Osuuskunta täyttää 100 vuotta vuonna 2019. | Messukeskus – sata vuotta tapahtumien keskipisteessä 

Messukeskus Helsinki, Expo and Convention Centre, promotes Finnish welfare by enabling effective face to face encounters at exhibitions, meetings, conferences and other events. Annually, a hundred exhibitions and 2000 meetings and congresses are held at MessukeskusOver one million visitors take part in the events. The Finnish Fair Corporation, the company that owns Messukeskus Helsinki, celebrates its 100th anniversary in 2019. | Messukeskus – A century in the centre of events 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

MP-messut täyttää motoristin viikonlopun22.1.2019 10:58Tiedote

MP 19 -moottoripyörämessut esittelee uudet moottoripyörät ja järjestää motoristeille ohjelmaa 1. – 3.2.2019 Messukeskuksessa Helsingissä. Messuilla esitellään kaikki 2019 uutuusmallit. Koeajoaikoja on varattuna entistä enemmän Euroopan pisimmällä asfaltoidulla koeajoradalla. Ensimmäistä kertaa vietetään MP häitä ja valitaan MP Starsit. Messuilla kruunataan Miss MP19 ja palkitaan Petrol Circus Custom Bike Show'n parhaat pyörät. Ohjelmassa on matkakertomuksia, stunt-ajoa sekä nuorille suunnattu sunnuntai, jolloin koeajot ajetaan mopoilla ja kevytmoottoripyörillä.

Teknologiaa ei ole ilman ihmistä – Teknologia 19 -messujen teema nostaa esille ihmisen ja vastuullisuuden merkityksen teknologian eri aloilla  22.1.2019 10:21Tiedote

Pohjoismaiden johtava teknologiatapahtuma Teknologia 19 järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä ensi marraskuussa. Tapahtuman teemana on Ihminen, vastuullisuus ja teknologia, ja se nostaa esille ihmisen tekemän työn ja älyn merkitystä sekä erilaisia vastuullisuus- ja ympäristönäkökulmia tulevaisuuden teknologioiden kehittämisessä.

MP 19 -messujen media-aika 1.2.2019 klo 8.30-10.0021.1.2019 14:25Kutsu

Tervetuloa MP 19 -messujen media-aikaan Messukeskukseen Helsinkiin kuulemaan, mitä uutta MP-messut tarjoaa ja miten alalla menee. Lyhyiden puheenvuorojen jälkeen pääsette tutustumaan kuumimpiin uutuusmoottoripyöriin messuosastoille. Meillä on hyviä uutisia: Moottoripyörien myynti on 2018 noussut pitkästä aikaan. MP Stars -hanke jakaa tukea kilpamoottoripyöräilylle 170 000 arvosta ja MP- messuilla on mukana kaikki moottoripyöräuutuudet!

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme