ELO - Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiöELO - Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö

Sadat pitkät pöydät kutsuvat syödään yhdessä 25.-27.8.2017

Jaa
Suomi100 –juhlavuoden kunniaksi viritetty Syödään yhdessä –teemavuosi huipentuu viikonloppuun 25.-27.8. Ennennäkemätön kansalaisaktiivisuus on saanut sadat yhdistykset, kyläseurat, hanketoimijat ja yritykset luomaan yhteistä juhlaa ympäri Suomea. Runsaasta tarjonnasta jokainen Suomea rakastava löytää oman pöytänsä. Kun kaikki tapahtumat lasketaan yhteen, syntyy Maailman suurimmat kyläjuhlat, joihin kaikki on kutsuttu.

Syödään yhdessä -viikonloppu 25.-27.8. on ennestään tuttu luonnonpäivästä, sienipäivästä, mökkikauden päättäjäisistä eli venetsialaisista ja monista sadonkorjuujuhlista. Suomi100-juhlavuonna viikonloppuun on katettu myös Syödään yhdessä -teemavuoden päätapahtumat. Jo kaksi vuotta on valmisteltu tapahtumia ympäri Suomea. ”On ollut ihastuttavaa nähdä, miten  juhlavuosi on innostanut monet toimijat yhteistä tavoitetta toteuttamaan”, Syödään yhdessä -projektia vetävän ELO-säätiön johtaja Seija Kurunmäki iloitsee. Mukana on kymmeniä yrityksiä ja reilusti yli 100 yhdistystä ja yhteisöä varmistamassa, että koko Suomi on tapahtumia täynnä.

Liput liehuvat ja nauru raikaa yhteisissä pöydissä 26.8.

Tänä vuonna 26.8. Luonnon päivä on myös liputuspäivä.  Silloin kaikissa 40 kansallispuistossa tapahtuu. Perheet ja kaveriporukat varustautuvat kansallispuistoihin eväiden kanssa syömään yhdessä ja kuuntelemaan kuorojen laulua. Luontotapahtumien koordinaatiota hoitaa Metsähallituksen Luontopalvelut.

Pitkät pöydät valtaavat monien Suomen kaupunkien kadut 26.8. Yhteismaa ry:n toteuttama Illallinen taivaan alla -konsepti levittäytyy Suomi100 -suurillallisineen mm. Helsinkiin, Espooseen, Tampereelle, Turkuun ja Lahteen. Kuka tahansa voi toteuttaapienimuotoisemminSuomi 100 -illalliset kaikkialla -tapahtuman ja ilmoittaa sen Yhteismaan palveluun.  

Illallinen taivaan alla näkyy juhlavuoden kunniaksi myös ulkomailla, kun ulkoministeriö kattaa pitkiä pöytiä ainakin kahdeksaan Suomen suurlähetystöön ympäri maailmaa. Ulkomailla järjestettävät illalliset kantavat nimeä Finnish Your Dinner.

Ympäri Suomea turuille ja toreille, kyliin ja kaupunkeihin, kouluihin ja sairaaloihin on viikonloppuun viritetty satoja yhteisiä ruokapöytiä. Esimerkiksi Lemmenjoella syödään yhdessä saameksi, Ilomantsissa syödään yhdessä villiruokaa karhunveistoa seuraten, Porissa on Suomen vanhimmalle kävelykadulle viritetty pitkä pöytä. Vantaalla Yhteinen pöytä ry toteuttaa yhteisen pöydän, johon kaikki on kutsuttu. Partiolaisten johtamistapahtumaan Hämeenlinnan Evolle katetaan 750 metriä pitkä pöytä 3000 partiolaiselle.

Huolehditaan, että kukaan ei syö yksin

Yhdessä syömisellä on monia hyviä vaikutuksia. Se on paitsi mukavaa, se myös edistää terveyttä ja lisää yhteisöllisyyttä. Yhdessä syöminen on luonteva tapa saada ihmisiä yhteen ja luoda uusia ystävyyssuhteita.  ”Yhdessä”-viikonloppuna Suomi on tapahtumia täynnä. Aktiiviset ja hyväkuntoiset löytävät omat pöytänsä.  Silti moni syö yksin, jos ei läheltä löydy ihmistä, joka soittaa ovikelloa, kutsuu syömään tai jakaa kahvihetken vaikkapa yllätyspullan kera. ”Suurin ilo syntyy siitä, kun mahdollisimman moni meistä etsii ihmisen, joka söisi muuten yksin ja luo  yhteisen juhlahetken”, hankkeen projektipäällikkö Sini Garam muistuttaa. 

Missä, mitä ja kenen kanssa sinä syöt Yhdessä-viikonloppuna?

Monet tapahtumat ja kohtaamiset tallentuvat yhteiseen arkistoon, kun jaat kuvat hashtagillä #syödäänyhdessä.

Luonnon päivät 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Johtaja Seija Kurunmäki
Seija.kurunmaki@elo-saatio.fi puh.  0400 460894


Projektipäällikkö Sini Garam
sini.garam@elo-saatio.fi , puh. 050 5870929


Tiedottaja Susanna Haavisto
susanna.haavisto@elo-saatio.fi, puh. 040 5060185

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

ELO - Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö
ELO - Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö
Pajuniityntie 11
00320 Helsinki

http://www.elo-saatio.fi

Syödään yhdessä –hanke lyhyesti

Yhdessä syöminen lisää monin tavoin hyvinvointia ja on kaikille mieluisaa. Silti Suomessa syödään yhdessä vähemmän kuin missään muussa Euroopan maassa. Suomi 100-juhlavuonna tähän tehdään yhteisvoimin pysyvä muutos. Teemavuotta vetää ELO-säätiö eli Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö

Syödään yhdessä –hankkeessa on mukana yli 150 yhteisöä, yritystä ja järjestöä. Hankkeen perustajakumppanit ovat ELO-säätiön lisäksi: MTK, Atria, Alko, Fazer, Arabia, Finlayson, Valio ja Paulig. Mediakumppaneina Sanoma, A-lehdet ja Maaseudun Tulevaisuus.

UM:n, MMM:n, Metsähallituksen, Marttojen, Maa- ja kotitalousnaisten, Pro Luomun, Hyvää Suomesta ry:n, 4H:n, Yhteismaan ja muiden aktiivisten järjestöjen mukanaolo varmistaa, että sanoma ja tapahtumat leviävät koko maahan ja maan rajojen ulkopuolellekin.

Juhlavuoden tapahtumien teema on #syödäänyhdessä. Viikonloppuna 25.-27.8. vietetään suurta Yhdessä-viikonloppua, jossa satojen ja satojen pienten ja isojen tapahtumien kirjosta syntyy Maailman suurimmat kyläjuhlat!

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ELO - Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö

Vuoden Kokki, Vuoden Tarjoilija, Bocuse d’Or Academy Finland kilpailutoiminta jatkuu katkeamattomana uusine pääjärjestäjineen31.8.2020 09:58:00 EEST | Tiedote

Tiedote 31.8.2020. ELO-säätiön hallinnoima ravintola-alan kansallinen ja kansainvälinen kilpailutoiminta siirtyy uusille pääjärjestäjille syyskuusta alkaen. Bocuse d’Or kilpailutoiminta siirtyy Bocuse d’Or Academy Finland ry:lle. Vuoden Kokki ja Vuoden Tarjoilija kilpailutoiminnan järjestämisvastuu siirtyy Wihuri Oy Aarnio Metro-tukulle. Sekä Bocuse d’Or että Vuoden Kokki ja Vuoden Tarjoilija kilpailutoiminta jatkuu katkeamattomana uusine pääjärjestäjineen ja nykyisine ammattilais- ja yhteistyökumppaniverkostoineen suunnitelmien ja tavoitteiden mukaisesti.

Vuoden Kokki ja Vuoden Tarjoilija -finalistit vuodelle 2020 on valittu - seuraa finaalia suorassa lähetyksessä13.3.2020 10:02:19 EET | Tiedote

Vuoden Kokki ja Tarjoilija 2020 -finalistit julkistettiin Gastro Helsinki -ammattitapahtumassa 12.3. Kahdeksan huippukokkia ja -tarjoilijaa jatkaa finaaliin, joka järjestetään poikkeuksellisesti suurelta yleisöltä suljettuna. Vuoden Kokki ja Tarjoilija 2020 -finaalia voi seurata tänä vuonna suorana Ilta-Sanomien verkkosivuilla Ruokala-osiossa 13.3. klo 10-14.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye