Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Sähköinen asiointi kasvanut vauhdilla - OmaTaysilla jo 100 000 käyttäjää

Jaa
Neljässä vuodessa Taysin sähköinen asiointi on kehittynyt huimasti. OmaTaysiin avataan jatkuvasti uusia toimintoja ja yhä useampi sairaalan yksiköistä on ottanut palvelun käyttöönsä. Samalla palvelua käyttävien asiakkaiden määrä on kasvanut voimakkaasti - nyt saavutettiin 100 000 rekisteröityneen käyttäjän raja.

Taysin sähköisen asioinnin palveluun, OmaTaysiin, on rekisteröitynyt jo 100 000 asiakasta. Palvelu otettiin käyttöön kesällä 2017.

-Suosituimpia OmaTays-palvelussa ovat omien ajanvarausten tarkastelu sekä erilaisten esitietokyselyjen täyttäminen, kertoo ICT-arkkitehti Aki Lehto.

Esitietoja tarvitaan lähes kaikkiin sairaalan toimenpiteisiin. Kun tarvittavat tiedot ovat käytössä jo ennen vastaanottoa, pystyy henkilökunta helpommin valmistelemaan tapaamista.

Keväällä 2020 OmaTaysissa julkaistiin koronajäljityskysely, johon altistuneet ja sairastuneet vastaavat. Tämä sujuvoittaa koronajäljittäjien työtä. Koronajäljityskyselyjä onkin täytetty jo 50 000.

Tänä vuonna verkkopoliklinikkapalveluita laajennetaan ja lähetteen käsittely digitalisoidaan. OmaTaysin mobiilisovellus on juuri julkaistu. 

Yhtenä isona tavoitteena on potilaskutsun muuttaminen paperisesta sähköiseksi. Taysissa asioi vuosittain noin 220 000 eri potilasta, joten kutsujakin lähetetään valtava määrä.

 -Kun kutsuprosessi automatisoidaan, asiakas saa kutsunsa nopeammin. Samalla säästetään sairaalalta runsaasti työvaiheita ja sitä kautta myös kustannuksia, varsinaisten postituskulujen lisäksi, toteaa Lehto.

Unipoliklinikalla monipuolisia digipalveluja

Yksi aktiivisimmista palvelujen digitalisoijista on Taysin unipoliklinikka. Esitietokyselyt on digitaalisoitu, asiakkaat voivat siirtää ajanvaraustaan OmaTaysissa sekä ottaa yhteyttä henkilökuntaan hoitokeskustelun avulla. Nyt myös vuosikontrolli on mahdollista hoitaa etänä ns. digikontrollina.

-Suurin osa asiakkaistamme pärjää omatoimisesti digipalvelujen käytössä ja on kiinnostunut digitalisaation mahdollisuuksista. Heille tarjoamme mahdollisuutta hoitaa vuosikontrolli etänä, kertoo unipoliklinikan osastonhoitaja Minna Lavikko. 

Vuosikontrollissa asiakas täyttää Omataysissa uniapneapotilaan kontrollikyselyn, jossa hän kirjaa itse CPAP-laitteesta tai laitetoimittajan sovelluksesta tiedot OmaTaysiin. Hoitaja tarkistaa tiedot ja tekee tarvittavat kirjaukset potilastietojärjestelmään. Asiakas pääsee lukemaan hoitajan kirjauksen OmaKannasta. -Jos kaikki on kunnossa, yhteydenottoa asiakkaaseen ei tarvita. Jos on ongelmia, niin olemme yhteydessä puhelimitse ja tarvittaessa tavataan vastaanotolla, kertoo Lavikko. Asiointi hoituu edelleen tarvittaessa myös paperilla.

-Lähetämme ikääntyneille esitietolomakkeet myös paperisena, mutta aika monet täyttävät lomakkeet OmaTaysissa, mikä on ollut hienoa huomata. Emme saa tehdä päätelmää kyvystä käyttää sähköisiä palveluja pelkästään iän perusteella, huomauttaa Lavikko. Tietoturvasyistä potilashoitoon liittyviä asioita ei voi hoitaa sähköpostitse, mutta unipoliklinikan asiakkaat voivat lähestyä hoitajia OmaTays -hoitokeskustelun avulla. -Hoitokeskustelujen käyminen OmaTaysissa on tietoturvallista, sillä se vaatii kirjautumisen yhteydessä vahvan tunnistautumisen. Näemme samassa yhteydessä myös potilaan kanssa käydyt aiemmat keskustelut, mikä sujuvoittaa asiointia. 

OmaTaysiin kannattaa rekisteröityä, vaikka ei ole sairaalan asiakas

OmaTaysiin kannattaa rekisteröityä, vaikka ei tällä hetkellä olisi sairaalan asiakas. Päivitä palveluun omat yhteystietosi, ajantasaiset tiedot auttavat henkilökuntaa, jos jossain vaiheessa joudut sairaalaan. Siirry OmaTaysiin

OmaTaysin toimintoja

  • Ajanvaraus kuulokeskuksen laitehuollon ja äitiysultran palveluihin
  • Alle 13-vuotiaan puolesta asiointi
  • Kyselyt
  • Viestit hoitavaan yksikköön
  • Etävastaanotto
  • Biopankkisuostumus
  • Ajanvaraukset ja laboratoriopyynnöt
  • Ajanvarauksen siirto monissa yksiköissä
  • Syövänhoidon verkkopoliklinikka

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

digitalisaation muutosohjelma, hallintoylilääkäri Eija Tomás, puh 040 526 6382


Sähköpostit: etunimi.sukunimi@pshp.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Elämänaukio 2, PL 2000
33521 TAMPERE

03 311 611http://www.tays.fi

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä lähes miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa, Tays Hatanpäällä, Tays Pitkäniemessä, Tays Sastamalassa ja Tays Valkeakoskella sekä psykiatrian avohoidon eri toimipisteissä. Konserniimme kuuluvat myös Tekonivelsairaala Coxa, Tays Sydänsairaala, Fimlab Laboratoriot ja Tays Kehitysyhtiö. Lisätietoja meistä: tays.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tays on ruuhkautunut jatkohoitoon jonottavista potilaista - kiireettömiä toimenpiteitä perutaan, kiireellinen hoito turvataan14.12.2022 11:06:45 EET | Tiedote

Taysin sairaalat ovat ruuhkautuneet ja vuodepaikat täyttyneet poikkeuksellisen monista jatkohoitopaikkaa odottavista potilaista. Kiireettömiä toimenpiteitä joudutaan tämän vuoksi siirtämään. Kiireellinen ja päivystyksellinen hoito turvataan. Tähän asti ruuhkia on yritetty purkaa muun muassa yhteistyössä kuntien kanssa, joustopaikkojen käyttöönotolla sekä hoitopolkuja ja hoitoonohjausta kehittämällä. Uusi jatkohoito-osasto perustetaan tammikuussa

Ylisfestarien ”isä” Taito Roivas palkittiin Elämän tähden -palkinnolla5.12.2022 10:52:32 EET | Tiedote

Ylöjärvellä ja Nokialla järjestetyssä Ylisfestarit -tapahtumassa avainroolissa alusta lähtien toiminut mielenterveyshoitaja Taito Roivas on saanut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitukselta Elämän tähden -palkinnon. Hän on erinomainen esimerkki siitä, kuinka iso merkitys yksittäisellä työntekijällä voi olla ihmisten yhdenvertaisuuden edistämisessä ja asenteisiin vaikuttamisessa.

Varhainen tunnistaminen parantaa haimasyövän ennustetta – yleisöluentoja ja koulutustilaisuuksia Taysissa 17.–18.11.1.11.2022 10:21:09 EET | Tiedote

Maailman haimasyöpäpäivää (World pancreatic cancer day) vietetään 17.11.2022. Tays järjestää teemaan liittyen kaksi terveydenhuollon ammattilaisille suunnattua koulutustilaisuutta 17.–18.11. sekä yleisöluentotilaisuuden perjantaina 18.11. Tilaisuuksien tarkoituksena on lisätä sekä ammattilaisten että yleisön tietoisuutta haimasyövän oireista ja hoitomuodoista.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye