Aluehallintovirasto

Sähkökaapeleiden sijainnin selvittämättä jättäminen kaivutyössä johti työtapaturmaan ja sakkoihin

Jaa

Etelä-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi maa- ja vesirakentamiseen erikoistuneen yrityksen työnjohtajan työturvallisuusrikoksesta 15 päiväsakkoon. Käräjäoikeus antoi tuomionsa 10.12.2020. Tuomio liittyy Etelä-Karjalassa kesäkuussa 2018 tehtyyn kaivutyöhön, jossa kaivukoneenkuljettaja loukkaantui. Kaivukoneenkuljettaja oli kaivaessaan maata osunut sähkökaapeliin, joka oli katkennut. Kaivukoneenkuljettaja oli saanut katkenneesta sähkökaapelista sähköiskun ja loukkaantunut. Kaivettavan alueen sähkökaapelien sijaintia ei ollut selvitetty ennen kaivutyötä.

Työmaan työnjohtaja oli ennen kaivutöiden aloittamista tilannut energiayhtiöltä kaapelikartat ja -näytöt koko kaivuualueelle, mutta käytännössä valvonut näyttöjen suorittamisen ja käynyt kartat kuljettajan kanssa läpi vain kaivualueen alkumatkan osalta. Sen jälkeen työnjohtaja oli luottanut siihen, että energiayhtiön johtokartoittaja yleisen käytännön mukaisesti huolehtii kartat ja näytöt siitä eteenpäin aina sitä mukaa kuin työmaa etenee tai että kaivukoneenkuljettaja tilaa itse tarvittaessa näytöt.

Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, ettei se, että käytännössä on ollut tapana menetellä tällä tavoin, vapauta työnjohtajaa velvollisuudesta huolehtia siitä, että kartat ja näytöt ovat olleet kaivinkoneenkuljettajan käytössä ennen kuin tämä aloittaa tai jatkaa kaivamista. Käräjäoikeus katsoi työnjohtajan huolimattomuudesta aiheuttaneen työturvallisuusmääräysten vastaisen puutteellisuuden laiminlyömällä kaapelikarttojen luovuttamisen kaivuutyötä tekeville työntekijöilleen ja kaapelinäyttöjen kautta sen varmistamisen, että kaivuutyötä tekevät työntekijät tiesivät sähkökaapelien paikat.

Kaivukoneenkuljettajan työnantajan edustajan lisäksi päätoteuttajan vastuuhenkilö tuomittiin työturvallisuusrikkomuksesta 10 päiväsakkoon. Yhteisösakkovaatimus sekä työnantajaa että päätoteuttajaa vastaan hylättiin.

Työsuojelun lakimies Anu Virkki Etelä-Suomen aluehallintovirastosta muistuttaa, että työnantajan velvollisuutena on ennen maa- ja vesirakennustyön aloittamista ottaa selvää muun muassa yhdyskuntatekniikan aiheuttamista haitta- ja vaaratekijöistä, kuten paikalla olevien sähkökaapeleiden sijainnista.

Etelä-Karjalan käräjäoikeuden tuomio 10.12.2020, asianro R 20/644. Tuomio ei ole lainvoimainen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lakimies Anu Virkki, puh. 029 501 6309, etunimi.sukunimi@avi.fi
Työsuojelun vastuualue, Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto
Aluehallintovirasto



Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto

Pohjois-Suomen valmiustoimikunta: Abiturienttien lähiopetus sallittava19.1.2021 16:09:18 EETTiedote

Pohjois-Suomen alueellinen valmiustoimikunta pohti 19.1.2021 pitämässään kokouksessa koronapandemian edellyttämiä alueellisia toimia puheenjohtaja Terttu Savolaisen johdolla. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston 10 hengen yleisten kokousten ja yleisötapahtumien rajoitus Pohjois-Pohjanmaalla on voimassa 1. helmikuuta saakka, ja Kainuussa on voimassa 20 hengen kokoontumisrajoitus 9. helmikuuta saakka. Valmiustoimikunta evästi koronakoordinaatioryhmiä, että ylioppilaskirjoituksiin ja muihin loppututkintoihin valmistava lähiopetus toisella asteella sekä alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten harrastustoiminta tulisi sallia paikallisilla päätöksillä.

Goda resultat från tillsynsprogramet för småbarnspedagogiken år 2020 – år 2021 utövas tillsyn över gruppstorlekar och personaldimensionering19.1.2021 12:00:00 EETTiedote

Regionförvaltningsverket och tillstånds- och tillsynsverket för social- och hälsovåden, Valvira har utövat en systematisk tillsyn enligt tillsynsprogrammet för småbarnspedagogiken sedan ingången av år 2020. Resultaten från tillsynen över personaldimensioneringen på kommunala daghem har varit goda. År 2021 kommer tillsynen att utövas över gruppstorlekarna på daghemmen. Även tillsynen över personaldimensioneringen kommer att fortsätta. Syftet med tillsynen är att se till att barnens intressen tillgodoses inom småbarnspedagogiken.

Varhaiskasvatuksen valvontaohjelman tulokset vuodelta 2020 hyviä – vuonna 2021 valvotaan ryhmäkokoja ja henkilöstömitoitusta19.1.2021 12:00:00 EETTiedote

Aluehallintovirastot ja Valvira ovat tehneet varhaiskasvatuksen valvontaohjelman mukaista suunnitelmallista valvontaa vuoden 2020 alusta. Kunnallisiin päiväkoteihin kohdistuneen henkilöstömitoituksen valvonnan tulokset olivat hyviä. Vuonna 2021 valvonta kohdistuu päiväkotien ryhmäkokoihin. Myös henkilöstömitoituksen valvontaa jatketaan. Valvonnalla vahvistetaan lapsen edun toteutumista varhaiskasvatuksessa.

Regionförvaltningsverket i Södra Finland har flyttat in i nya lokaler i Tavastehus19.1.2021 10:04:08 EETTiedote

Regionförvaltningsverket i Södra Finlands huvudkontor i Tavastehus har flyttat från Birger Jaarlin katu till Keinusaari. Från och med 18 januari är den nya adressen Wähäjärvenkatu 6. Skatteförvaltningen, Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata och Sydöstra Finlands rättshjälps- och intressebevakningsdistrikt har flyttat in i samma byggnad. Sammanlagt jobbar över 300 tjänstemän i byggnaden.

Nya kontaktuppgifter för Regionförvaltningsverket i Södra Finland 18.1.202118.1.2021 10:00:00 EETTiedote

Brevhanteringen koncentreras till Regionförvaltningsverket i Södra Finlands huvudkontor i Tavastehus. Samtidigt ändras regionförvaltningsverkets post- och besöksadress. Våra nya adresser Från och med den 18 januari 2021 är Regionförvaltningsverket i Södra Finlands nya postadress PB 1, 13035 AVI. huvudkontorets nya besöksadress är Wähäjärvenkatu 6, Tavastehus. Ansvarsområdet för arbetarskyddet använder postadressen PB 110, 00521 Helsingfors till slutet av februari. Från och med den 1 mars 2021 har ansvarsområdet för arbetarskyddet en ny postadress som är PB 7, 13035 AVI. Besöksadresserna för kontoren i Kouvola och Helsingfors ändras inte. Behandlingen av ärendet försnabbas om du beaktar följande då handlingarna skickas: Adressera brevet bara till regionförvaltningsverket (post som kommer på en tjänstemans namn fördröjer ärendehanteringen). Skicka brevet till regionförvaltningsverkets PB-adress (inte till besöksadresserna). Ange i början av dokumentet regionförvaltningsverkets diarienumm

Etelä-Suomen aluehallintoviraston uudet yhteystiedot 18.1.202118.1.2021 10:00:00 EETTiedote

Kirjepostin käsittely keskittyy Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätoimipaikkaan Hämeenlinnaan. Samalla muuttuvat aluehallintoviraston posti- ja käyntiosoite. Uudet osoitteemme 18.1.2021 alkaen Etelä-Suomen aluehallintoviraston uusi postiosoite on PL 1, 13035 AVI päätoimipaikan uusi käyntiosoite on Wähäjärvenkatu 6, Hämeenlinna Työsuojelun vastuualueen postiosoite PL 110, 00521 Helsinki on käytössä helmikuun loppuun saakka. 1.3.2021 alkaen työsuojelun vastuualueen uusi postiosoite on PL 7, 13035 AVI. Kouvolan sekä Helsingin toimipaikkojen käyntiosoitteet eivät muutu. Asian käsittely sujuu nopeammin, kun asiakirjoja lähettäessäsi huomioit seuraavat seikat: Osoita kirje vain aluehallintovirastolle (virkamiehen nimellä tuleva posti aiheuttaa viivettä asian käsittelyyn). Lähetä kirje aluehallintoviraston PL-osoitteeseen (ei käyntiosoitteisiin). Mainitse asiakirjan alussa aluehallintoviraston diaarinumero, joka on selvitys-, lausunto- yms. pyynnössä. Kun olet lähettämässä kirjepostia alue

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme