Energiavirasto

Sähkön toimitusvarmuus edellyttää investointeja

Jaa
Suomen sähköjärjestelmä kesti tammikuun 7. päivän huippukulutuspiikin, sähkön toimitusvarmuuden takaaminen jatkossa vaatii myös markkinaehtoisia investointeja sähkön tuotantoon sekä pohjoismaisiin siirtoyhteyksiin.

Suomen sähkönkulutus sekä tuotanto pysyivät viime vuoden lähes ennallaan. Kulutus laski reilun prosentin taantuman ja lämpimän talven myötä. Tuotanto kasvoi reilulla prosentilla yli kaksinkertaistuneen tuulivoimatuotannon ja hyvän vesivuoden avittamana. Reilut yhdeksän prosenttia pienentynyttä nettotuontia leikkasi sähkönviennin kasvu Viroon. Huippukulutustilanteessa käytössä oleva tuotantokapasiteetti on laskenut viime talvesta 900 MW:lla ja uusia investointeja on tehty pääasiassa tuettuun tuulivoimatuotantoon.

Tukkumarkkinoilla sähkön hinnat laskivat edelleen. Siirtokapasiteetti kuitenkin rajoitti edullisemman sähkön tuontia muista Pohjoismaista, mikä johti aluehintaerojen kasvuun erityisesti Suomen ja Ruotsin välillä.

Kotimaassa sähkön jakeluverkonhaltijat ovat investoimassa siirtoyhteyksiinsä yhteensä 8,2 miljardia euroa vuosina 2014 – 2028, investointien päämäärä on sähkömarkkinalain vaatimaan toimitusvarmuuden saavuttaminen. Verkon nykyisen tason ylläpito vie noin 6,4 miljardin euron osuuden investoinneista.

Kuluttajan sähkölasku pieneni hieman

Kuluttajan sähkölaskun loppusumma pieneni vuonna 2015 noin kolme prosenttia. Sähkön siirto kallistui kotitalouskäyttäjällä puoli prosenttia ja sähkölämmittäjällä 1,2 prosenttia. Sähköenergian hinta laski noin seitsemän prosenttia. Sähkönmyynnin kilpailuttaminen toi lisäsäästöä tarjoushintojen laskettua vieläkin enemmän. Kahden vuoden sopimuksen kilpailuttanut asiakas sai sähköenergiansa tämän vuoden alussa noin 16 prosenttia edullisemmin kuin vuosi sitten.

Euroopan maihin verrattuna suomalainen kuluttaja maksaa edelleen sähköstään edullista hintaa. Toimitusvarmuusinvestoinnit tulevat lähivuosina nostamaan sähkön siirtohintaa.

Syöttötariffitukia maksettiin liki 150 miljoonaa

Uusiutuvan energian syöttötariffitukia maksettiin viime vuonna liki 150 miljoonaa euroa tuulivoimalle maksetun osuuden yli kaksinkertaistuttua. Tänä vuonna tukisumma kasvanee vielä kolmanneksen myös metsähakkeelle maksettavan tuen lähtiessä kasvuun.

Päästökaupan korjausliike on käynnistynyt markkinavakausmekanismin myötä, päästöoikeuden hinta on nyt kaksinkertaistunut vuoden 2012 tasosta ja päästöoikeuksia jaettiin viime vuonna noin neljännes aiempaa vuotta vähemmän. Kohonneen päästöoikeuden hinnan myötä valtiolle on kertynyt huutokauppatuloja lähes 240 miljoonaa euroa vuodesta 2012 lähtien.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:
Ylijohtaja Simo Nurmi, puh. 029 5050 011
Markkinat: johtaja Antti Paananen, puh. 029 5050 013
Verkot: johtaja Veli-Pekka Saajo, puh. 029 5050 023
Päästökauppa: johtaja Tuulia Lepistö, puh. 029 5050 041
Uusiutuva energia: johtaja Pekka Ripatti, puh. 029 5050 075
Energiatehokkuus: ryhmäpäällikkö Heikki Väisänen, puh. 029 5050 120

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Energiavirasto
Energiavirasto
Lintulahdenkuja 4
00530 HELSINKI

029 5050 000http://www.energiavirasto.fi

Energiavirasto toimeenpanee suomalaista ja eurooppalaista energia- ja ilmastopolitiikkaa. Tehtävämme toteutamme valvomalla ja edistämällä energiamarkkinoiden toimintaa ja ilmastotavoitteiden toteutumista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Energiavirasto

Päästöoikeuden hinnannousu ohjaa uusiutuvan energian edistämistä22.1.2019 08:00:00 EET | Tiedote

Sähkön ja päästöoikeuksien hinnannousun taustalla vaikuttaa monien muiden tekijöiden ohella EU:n ja Suomen ilmastopolitiikka. Hinnannousun seurauksena uusiutuvan energian syöttötariffien tukitasot ovat romahtaneet. Syöttötariffijärjestelmään ei enää hyväksytä uusia voimaloita ja jatkossa tukien tulee perustua kilpailuun. Energiavirasto käsittelee parhaillaan uusiutuvan energian tarjouskilpailun tarjouksia.

Energiavirasto hakee energianeuvojia maakuntiin11.1.2019 14:47:19 EET | Tiedote

Mediatiedote 11.1.2019. Energiavirasto hakee alueellisen energianeuvonnan toteuttajia maakuntiin. Alueellisen energianeuvonnan tavoitteena on antaa puolueetonta tietoa energiatehokkuuden ja uusiutuvan energian lisäämiseen. Energianeuvonnalla pyritään sekä laajentamaan tietoutta energiatehokkuuden ja uusiutuvan energian lisäämisen keinoista että tuomaan energianeuvontaa helposti kohderyhmien - kuluttajien, kuntien ja pk-yrityksien - saataville kussakin maakunnassa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye