Sähkön toimitusvarmuutta parannetaan Enonkoskella

Enonkoskella, kuten muuallakin Järvi-Suomen Energian toiminta-alueella, taajamien sähköverkon toimitusvarmuusinvestoinnit on pääosin saatu päätökseen jo aiemmin. Nyt yhtiö keskittyy haja-asutusalueille sähköä syöttävien keskijänniterunkoverkkojen maakaapelointiin ja ilmajohtolinjojen siirtoon metsistä teiden varsiin.
Uutta runkoyhteyttä rakennetaan Enonkoskella tänä vuonna Simanalan kylältä Pirttiniemeen eli kunnan keskustaajamaan asti. Uusi runkoyhteys yhdistää edellisinä vuosina kunnostetut sähköverkot toisiinsa. Maakaapelia rakennetaan yhteensä 27 kilometriä pääasiassa Enonkosken ja Savonlinnan yhdistävän pääväylän Enonkoskentien varteen.
- Työmaa on merkittävä, sillä se on viimeinen osuus Savonlinnan ja Enonkosken välisessä runkoyhteydessä, mikä on ollut uusimatta, kertoo Järvi-Suomen Energian rakennuttamispäällikkö Mika Mielikäinen.
Investoinnin arvo on 1,2 miljoonaa euroa. Kaivuut alkavat toukokuussa. Alueella on vakituista asutusta ja hevostiloja. Enonkoskentie on osin mutkainen ja kapea, ja sillä kulkee melko paljon raskasta liikennettä.
- Liikenteelle voi tulla häiriöitä, joten toivomme autoilijoilta varovaisuutta, Mielikäinen pyytää.
Uuden runkoyhteyden on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä. Vanhan verkon purku- ja muut viimeistelytyöt jatkuvat kevääseen 2024. Rakennuttajana toimii Rejlers Finland Oy ja urakoitsijana Voimatel Oy.
Järvi-Suomen Energia rakentaa sähköverkkoa ja varmistaa sähköntoimituksen alueensa asiakkaille tasapuolisesti ja mahdollisimman taloudellisesti. Verkon parantamishankkeet merkitsevät paljon aluetaloudelle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Rakennuttamispäällikkö Mika Mielikäinen 010 210 4377, mika.mielikainen@sssoy.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Järvi-Suomen Energia on Suur-Savon Sähkö -konserniin kuuluva jakeluverkkoyhtiö, jonka ammattilaiset huolehtivat noin 28 000 kilometrin mittaisesta sähköverkosta ja sähköenergian jakelusta yli 100 000 taloudelle. Rakennamme perustaa Järvi-Suomen tulevaisuuden energiajärjestelmälle, jossa säävarma ja älykäs sähköverkko mahdollistaa uudet digitaaliset palvelut, vihreän murroksen ja kuluttajien kasvavan roolin energiantuottajana. Liikevaihtomme on noin 140 miljoonaa ja työntekijöitä meillä on noin 20.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Järvi-Suomen Energia
Sähkön toimitusvarmuutta parannetaan Hirvensalmella30.5.2023 07:24:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Hirvensalmella vuonna 2023.
Sähkön toimitusvarmuutta parannetaan Kangasniemellä23.5.2023 07:24:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Kangasniemellä vuonna 2023.
Sähkön toimitusvarmuutta parannetaan Mikkelissä16.5.2023 07:27:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Mikkelissä vuonna 2023.
Sähkön toimitusvarmuutta parannetaan Juvalla11.5.2023 07:26:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Juvalla vuonna 2023.
Sähkön toimitusvarmuutta parannetaan Kerimäellä9.5.2023 07:24:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Kerimäellä vuonna 2023.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme