M-Files

Sähkönjakeluyhtiö Caruna panostaa digitaalisiin palveluihin M-Files Onlinen avulla

Jaa

Caruna vahvistaa toimintaansa ja palveluitaan M-Files Online -tiedonhallintapalvelulla. M-Files tukee Carunan tavoitteita laajentaa digitaalisia palveluitaan ja varmistaa sähkönjakelu asiakkaille. M-Files mahdollistaa saumattoman yhteistyön alihankkijoiden kanssa myös maasto-olosuhteissa.

Sähkönjakeluyhtiö Caruna on käyttänyt M-Filesia jo vuodesta 2016 kokonaisvaltaisesti tiedonhallinnan keskeisenä työkaluna. Carunan järjestelmäkehittäjä Lauri Vanhanen kertoo M-Filesin olevan yritykselle pitkäaikainen sijoitus niin älykkään tiedonhallinnan kuin myös digitaalisten palveluiden jatkuvan kehittämisen puolesta.

"Strategiaamme tukee päätöksemme siirtyä M-Files Onlineen, jonka avulla pystymme jatkamaan huoletta digitaalisia palveluitamme koskevia kehityshankkeita pitkälle tulevaisuuteen. Lisäksi voimme jouhevasti liiketoiminnan tarpeiden mukaan laajentaa pilvipalveluiden käyttöä", Vanhanen kommentoi.

Liiketoiminnan ja asiakaspalveluiden kehittämisen lisäksi M-Files Onlinen tekoälyominaisuudet ja tiedonhallinnan automatisointi varmistavat, että palvelut kehittyvät myös jatkossa. M-Files Online mahdollistaa tiedon etsinnän ja käytön, vaikka tiedot olisi tallennettu verkkolevylle tai SharePointiin.

"Koska ensisijainen tavoitteemme on taata häiriötön sähkönjakelu asiakkaillemme sekä palvella asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla, kehitämme jatkuvasti tiedonhallintaamme näitä tavoitteitamme tukemaan. M-Filesin tarjoamat monipuoliset älykkään tiedonhallinnan ratkaisut mahdollistavat sen, että voimme tarjota asiakkaillemme entistä parempia digitaalisia palveluita. Hyödynnämme jo nyt tekoälyä sähköverkon seurannassa", Vanhanen lisää.

Saumatonta tiedonhallintaa sidosryhmien kanssa

Kahden viimeisen vuoden aikana Caruna on toteuttanut merkittäviä muutoksia sähkönjakeluyhtiön prosesseihin M-Filesin avulla.

"Meille yksi tärkeimmistä tietovarastoista on kenttätyön tukena käytettävä M-Files-järjestelmässä oleva yhteistyövarasto, joka on myös käyttäjämäärältään suurin, sillä omien työntekijöidemme lisäksi sitä käyttää noin tuhannen henkilön kumppaniverkosto", Vanhanen kertoo.

Yhteistyövarasto mahdollistaa sen, että kaikki tieto on saatavilla nopeasti ja ajantasaisena, myös mobiililaitteilla maastossa. Kaikilla osapuolilla on käytössään aina sama tieto eikä tietoa tarvitse etsiä sähköpostien liitteistä. Niin sisäiset kuin ulkoiset käyttäjät tallentavat tiedot ja dokumentit aina samaan paikkaan ja muokkaavat näitä myös reaaliajassa. Tällä varmistetaan tiedon oikeellisuus, mikä takaa laadun ja vähentää riskejä.

M-Files on tuonut Carunalle myös merkittävää hyötyä ja joustavuutta esimerkiksi sopimusten käsittelyyn sähköisen allekirjoituksen ja automatisoitujen työnkulkujen avulla. Lisäksi Caruna käyttää M-Filesia asiakasviestintään.

"Yksi suurimmista M-Filesin eduista on se, että se joustaa liiketoiminnan tarpeiden ja kasvun mukaan. Voimme hyödyntää M-Filesia kaikissa digitalisaatioon liittyvissä kehityshankkeissamme. M-Files on keskeisessä asemassa meillä niin tiedonhallintajärjestelmänä kuin myös strategisesti", Vanhanen sanoo.

Lisätietoja

M-Files Onlinen tärkeimmät ominaisuudet:

  • Välitön pilvivalmius varmistaa liiketoiminnan tulevaisuuden: M-Files Online sisältää mahdollisuuden yhdistää konesali- ja pilvipalvelut samalla ohjelmistolisenssillä.
  • Tekoälyä hyödyntävät metatiedot hallitsevat tietokaaosta kontekstin avulla: Tekoäly tunnistaa ja yhdistää siiloutuneen pimeän tiedon (dark datan) ja varmistaa, että tärkeät tiedot ovat heti käytettävissä.
  • Yhteys olemassa oleviin verkkokansioihin, O365:een ja Salesforceen: M-Files Online muodostaa yhteyden useisiin eri järjestelmiin ja tietovarastoihin ilman tietojen siirtämistä.
  • Automaattiset päivitykset: M-Files Online päivittyy automaattisesti. Näin uudet ominaisuudet sekä tietoturvapäivitykset ovat heti koko organisaation käytettävissä.
  • Käyttäjät voivat edelleen käyttää tuttuja päivittäisiä työkalujaan: M-Files Onlinen lisäosien avulla käyttäjät voivat hallinnoida tiedostoja suoraan käyttämällä entuudestaan tuttuja työkaluja – riippumatta siitä, missä järjestelmässä tiedostot sijaitsevat.

Lue lisätietoja M-Files Onlinesta.

Lue lisätietoja Carunan tapauskuvauksesta: Caruna panostaa digitaalisten palveluiden ja tiedonhallinnan kehittämiseen M-Filesin avulla

Caruna

Caruna huolehtii sähkönjakelusta sekä ylläpitää, kunnostaa ja rakentaa säävarmaa sähköverkkoa 683 000 asiakkaalleen Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomessa, Joensuussa, Koillismaalla sekä Satakunnassa. Verkon toimintaa valvotaan ympäri vuorokauden, jotta asiakkaille voidaan taata mahdollisimman häiriötön sähkönsaanti kaikissa olosuhteissa. Säävarma, älykäs sähköverkko luo myös pohjan tulevaisuuden energiajärjestelmälle, jossa digitaaliset palvelut kasvavat, liikenne sähköistyy ja kuluttajasta tulee energian tuottaja. Lisätietoja www.caruna.fi.

M-Files Intelligent Information Management
Siirry videokanavalle

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Caruna: Lauri Vanhanen, järjestelmäkehittäjä, puh. 040 675 8976, lauri.vanhanen@caruna.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

M-Files
M-Files
Hermiankatu 1 B
33720 Tampere

(03) 3138 7500https://www.m-files.com/fi

M-Files Oy

M-Files tarjoaa älykkään tiedonhallinnan ohjelmistoratkaisuja, joiden avulla organisaatiot saavuttavat merkittäviä liiketoimintaetuja tehostamalla toimintaansa ja prosessienhallintaansa. M-Files toimii täysin uudella tavalla verrattuna perinteisiin järjestelmiin: M-Files yhdistää eri järjestelmät ja niissä olevan liiketoimintatiedon läpi koko organisaation häiritsemättä nykyisten järjestelmien käyttöä ja prosesseja ‒ ja ilman tietojen siirtämistä. M-Files poistaa tietosiilot sekä tarjoaa dynaamisen 360 asteen näkymän ja pääsyn kaikkeen liiketoimintatietoon riippumatta siitä, mihin järjestelmään tai paikkaan tieto on tallennettu (verkkolevyt, SharePoint, CRM, ERP ja muut liiketoimintajärjestelmät). Eri järjestelmien tuottama tieto on yhtenäisesti koko liiketoiminnan käytössä. Tietoa hallitaan intuitiivisesti tekoälyä hyödyntäen sisällön, metatietojen sekä merkityksen perusteella. Käyttäjät löytävät nopeasti oikean tiedon ajasta, paikasta ja laitteesta riippumatta.

Arvostetut kansainväliset markkinatutkimuslaitokset ovat nostaneet M-Filesin maailman johtavien toimijoiden joukkoon. Tuhannet yritykset yli 100 maassa käyttävät M-Filesia parantaakseen tietotyön laatua ja tuottavuutta sekä täyttääkseen tiedonhallintaan liittyviä standardeja ja vaatimuksia. M-Files on käytössä noin 1 200 organisaatiossa Suomessa. Asiakkaita ovat muun muassa SSAB, Nokian Renkaat, Valmet, Caverion, Finavia, Fingrid, Rovio, Technopolis, Patria, R-kioski, DNA ja Liikennevirasto. Lisätietoja www.m-files.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta M-Files

INNOVATE 2019 – tehokas ja älykäs organisaatio 12.9. Messukeskus, Helsinki30.8.2019 09:00:00 EESTTiedote

Älykkään tiedonhallinnan ohjelmistoja kehittävä M-Files Oy järjestää 12. syyskuuta Euroopan suurimman tiedonhallintatapahtuman. Yhdeksättä kertaa järjestettävän tilaisuuden pääteemoina ovat älykäs tiedonhallinta, digitransformaatio sekä tiedonhallinnan ja innovoinnin hyödyntäminen liiketoiminnassa. Tapahtuma kokoaa Helsingin Messukeskukseen yli 800 alan asiantuntijaa ympäri maailman.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme