Keskuskauppakamari

Sähköongelmat ovat yleisiä joulupyhinä - asiantuntijan neuvoilla vältät virheet

Jaa

Erilaiset sähköongelmat yllättävät monet jouluvalmistelujen keskellä. Kuusen valosarjasta löytyy palanut lamppu tai sähköt katkeavat yllättäen koko kodista. Kaikkia sähkövikoja ei ole viisasta yrittää korjata itse, vaan on turvallisempaa kääntyä ammattilaisen puoleen.

Kuva: Pixhill.
Kuva: Pixhill.

Sähkötekniikkaan erikoistunut, Keskuskauppakamarin hyväksymä tavarantarkastaja (HTT) Jukka Itkosen mukaan palanut pääsulake on yleisin ongelma, josta sähkömiehet saavat yhteydenottoja joulupyhinä.

”Etenkin aattona sähköä käytetään poikkeuksellisen paljon. Kinkku on uunissa, perunat porisevat hellalla, sauna lämmitetään hyvissä ajoin ja tietysti sähkölämmityskin vie oman osuutensa kulutuksesta. Jos vielä pyykkikone pyörii samalla, pääsulake voi kuormittua”, Itkonen sanoo.

Hänen mukaansa ongelmilta vältytään ajoittamalla suuritehoisten laitteiden käyttö eri ajankohtiin. Varasulakkeita on kuitenkin hyvä hankkia joulunpyhiksi etukäteen, jotta vahinko olisi helposti korjattavissa.

Sähkön säästäminen onnistuu joulunakin pienillä muutoksilla. Itkonen kehottaa esimerkiksi vaihtamaan vanhat hehkulamppua käyttävät valosarjat uudempiin LED-valosarjoihin. LED-lamput ovat paloturvallisempi vaihtoehto, sillä ne eivät kuumene hehkulampun tapaan.

”Yleinen virhe, johon törmään ulkovalosarjojen kanssa, on johtojen vetäminen oven ja kynnyksen välistä. Tämä vaurioittaa johtoa ja lyhentää tuotteen käyttöikää huomattavasti”, toteaa Itkonen.

Viisas turvautuu asiantuntijan apuun

Palaneen sulakkeen tai valosarjan lampun voi turvallisesti vaihtaa kuka tahansa, kunhan noudattaa turvallisuusohjeita. Ennen aloittamista on tärkeää varmistaa, ettei käsiteltävään laitteeseen tule sähköä.

”Varsinaisia sähkötöitä saa tehdä vain sähköalan ammattilainen. Joskus sähkötöiden asianmukaisuutta joudutaan selvittelemään tavarantarkastajan avulla”, kertoo Keskuskauppakamarin tavarantarkastajalautakunnan sihteeri, lakimies Raisa Harju.

Ammattilaisen apuun kannattaa turvautua myös, jos valosarjat tarvitsevat lisäpistorasioita tai uusia johdotuksia. Jouluvaloille kannattaakin asennuttaa pistorasioita sopiviin paikkoihin jo rakennusvaiheessa.

Mitä tehdä, jos vastaan tulee ilman ammattitaitoa tehty tai omasta mielestä vaarallinen sähkötyö?

• Irrota kaikki sähkölaitteet pistorasiasta ja lopeta pistorasian käyttö.
• Ota yhteys sähköurakoitsijaan, joka tekee asennuksen vaarattomaksi. Asennuksen tehnyt urakoitsija on korjausvelvollinen. Jos asentajasta ei ole tietoa, on kuntoonlaitto kustannettava itse.
• Sähkötöiden asianmukaisen asennuksen tarkastuksen voi tilata esimerkiksi Keskuskauppakamarin hyväksymältä tavarantarkastajalta (HTT).
• Vakavissa virheissä ota suoraan yhteys Tukesiin ja tee tutkintapyyntö.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Pixhill.
Kuva: Pixhill.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari työskentelee valtakunnallisesti elinkeinoelämän hyväksi, elinvoimaisen Suomen puolesta. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Viennin syöksykierre oikenemassa – EU:n suunta ratkaisee Suomen tilanteen14.7.2020 13:59:18 EESTTiedote

Kauppakamarien tänään julkistamien vientiasiakirjatilastojen perusteella Suomen tavaravienti tippui kesäkuussa enää kuusi prosenttia, kun toukokuussa pudotusta oli 20 prosenttia. Viime viikolla tulli ilmoitti Suomen viennin arvon laskeneen EU-maihin vielä toukokuussa 31,7 prosenttia ja EU:n ulkopuolellekin 30 prosenttia. Suomen viennissä saattaa olla orastavia merkkejä paremmasta, mutta ratkaisevaa on, kuinka nopeasti Eurooppa toipuu koronasta, arvioi tilannetta Keskuskauppakamarin johtaja Timo Vuori.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme