Liikennevakuutuskeskus

Sähköpotkulauta ei ole aina sitä miltä näyttää – sähköllä kulkevien laitteiden liikennevakuuttamiseen ja käyttämiseen liittyy kalliita väärinkäsityksiä

Jaa

Suomessa myydään monenlaisia sähköllä kulkevia laitteita ja teknologia kehittyy edelleen kovaa vauhtia. Erityisesti sähköpotkulaudat ja sähköpyörät ovat nousseet suureen suosioon ja tuoneet monipuolisuutta kulkemiseen. Kuluttajan tulee kuitenkin laitekaupoilla olla tarkkana, sillä laitteen teho ja nopeus vaikuttavat siihen, missä laitteilla saa ajaa ja tuleeko niille ottaa lakisääteinen liikennevakuutus. Tietämättömyys voi johtaa kalliisiin seuraamuksiin.

Kuvan lähde: Mostphotos
Kuvan lähde: Mostphotos

Monien sähköllä kulkevien laitteiden maksiminopeus on korkeintaan 25 kilometriä tunnissa. Näitä kevyitä sähköisiä liikkumisvälineitä ei tarvitse liikennevakuuttaa, ja niillä voi liikennesääntöjä noudattaen liikkua kaduilla.

Markkinoilla liikkuu kuitenkin myös sellaisia laitteita, joiden maksiminopeus ylittää selvästi 25 kilometriä tunnissa. Esimerkiksi 45 kilometriä tunnissa kulkeva sähköpotkulauta on lain mukaan moottoriajoneuvo ja sille tulee ottaa liikennevakuutus. Jos laitteen maksiminopeudeksi on ilmoitettu yli 25 km/h, tulee omistajan aina selvittää sen vakuuttamisvelvollisuus.

Laitteen nopeuden omatoiminen säätäminen korkeintaan 25 kilometriin tunnissa ei vapauta vakuuttamisvelvollisuudesta eikä tee laitteesta sallittua tieliikenteessä. Jos laitteen tehdasasetukset myyntihetkellä ovat sellaiset, että laitteella pääsee kulkemaan kovempaa kuin 25 km/h tai laitteeseen on itse mahdollista valita yli 25 km/h asetus, se tulee liikennevakuuttaa. Lisäksi tällaisilla laitteilla, joilla on mahdollista ajaa yli 25 kilometrin tuntinopeudella, ei saa ajaa tieliikenteessä eli esimerkiksi kaupungin autoteillä, pyöräteillä tai jalkakäytävillä, vaikka olisi säätänyt nopeuden korkeintaan 25 kilometriin tunnissa.

Myös maastossa käytettävällä moottoriajoneuvolla tulee olla liikennevakuutus. Myyjän ilmoitus siitä, että laite ei ole tarkoitettu tieliikennekäyttöön tai että laite on tarkoitettu ainoastaan maastokäyttöön, ei poista laitteen vakuuttamisvelvollisuutta.

– Moni ei tule ajatelleeksi, että sähköllä kulkevalle laitteelle pitäisi ottaa lakisääteinen liikennevakuutus samaan tapaan kuin esimerkiksi moottoripyörälle. Näin kuitenkin on, mikäli laitteella on mahdollista kulkea nopeammin kuin 25 kilometriä tunnissa. Tämä raja kannattaa pitää laitekaupoilla mielessä ja hoitaa ajokin velvollisuudet kuntoon, Liikennevakuutuskeskuksen johtaja Janne Jumppanen painottaa.

Vakuuttamisvelvollisella sähköllä kulkevalla laitteella ilman liikennevakuutusta ajaminen johtaa kalliisiin seurauksiin. Onnettomuuden sattuessa kuljettaja ei saa korvauksia edes vakavista vammoistaan. Lisäksi Liikennevakuutuskeskus perii omistajalta vakuuttamattomuusmaksun.

Moottorilla varustettu polkupyörä tulee vakuuttaa, vaikka nopeus jää 25 kilometriin tunnissa

Jos sähköpolkupyörä kulkee sähköllä yli 25 kilometriä tunnissa tai teho ylittää yhden kilowatin, tieliikenteessä ajaminen on kielletty ja sähköpyörä tulee liikennevakuuttaa.

Myös moottorilla varustetut polkupyörät pitää vakuuttaa, vaikka niiden nopeus on enintään 25 kilometriä tunnissa. Moottorilla varustetun polkupyörän teho on yli 250 watista yhteen kilowattiin. Moottorilla varustetulla polkupyörällä liikkuminen ei välttämättä edellytä lainkaan polkemista, vaan pyörällä voi liikkua pelkän moottorin voimalla täyttä nopeutta. Moottorilla varustettu polkupyörä on moottoriajoneuvo, joten sille tulee ottaa liikennevakuutus. Moottorilla varustetulla polkupyörällä saa kuitenkin ajaa tieliikenteessä.

Vähemmän tehokkaita, sähköavusteisia polkupyöriä ei tule sekoittaa moottorilla varustettuihin polkupyöriin. Sähköavusteiset polkupyörät eivät ole moottoriajoneuvoja eikä niitä liikennevakuuteta.

Vakuuttamisvelvollisuuden lisäksi huolehdittava turvallisuudesta

Laitteen hankkimisen jälkeen tulee selvittää sitä koskevat liikennesäännöt ennen kuin laitteella lähtee liikkeelle. Lisäksi kannattaa huolehtia asianmukaisista turvavarusteista, esimerkiksi kypärän käyttäminen on suositeltavaa. Lisätietoa liikennesäännöistä ja turvallisuudesta Liikenneturvan sivuilta.

– Erilaiset sähköllä kulkevat laitteet ovat tuoneet monipuolisuutta liikkumiseen. Laitteen hankkijan tulee kuitenkin tarkistaa liikennevakuuttamisvelvollisuus sekä huolehtia omasta ja muiden turvallisuudesta, Jumppanen muistuttaa.

Lisätietoja:

Sähköllä kulkevien laitteiden vakuuttamiseen liittyvä neuvonta:
• Lakimies Minna Anttonen, p. 040 922 5526
• Vakuutuspäällikkö Lauri Linna, p. 040 450 4591
• etunimi.sukunimi@vakuutuskeskus.fi

Medialle:
• Johtaja Janne Jumppanen, p. 040 450 4543, janne.jumppanen(at)vakuutuskeskus.fi
• Viestintä, p. 040 450 4700

Kevyiden sähköisten liikkumisvälineiden vakuuttaminen -sivu

Liikennevakuutuskeskus (LVK) turvaa viimekädessä liikennevahingon kärsineen oikeudet ja huolehtii lakisääteisen liikennevakuutuksen laiminlyönnin seurauksista. Lukuisia kansainvälisiä tehtäviä hoitavan keskuksen jäseniä ovat kaikki liikennevakuutuksia myöntävät vakuutusyhtiöt Suomessa. www.lvk.fi 

Kuvat

Kuvan lähde: Mostphotos
Kuvan lähde: Mostphotos
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Liikennevakuutuskeskus
Liikennevakuutuskeskus
Itämerenkatu 11-13
00180 Helsinki

Viestintä 040 450 4700http://www.lvk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Liikennevakuutuskeskus

Kevään ajokausi alkaa – Muista hoitaa ajoneuvoon liittyvät velvollisuudet, laiminlyönti tulee kalliiksi24.3.2021 08:36:36 EET | Tiedote

Kevään tullen mopot ja moottoripyörät otetaan taas varastoista esiin ja kesätöihin kulkemiseen katsellaan kesäautoa. Tänä keväänä moni välttelee koronapandemian vuoksi joukkoliikennettä, jonka myötä varastoista kaivetaan esiin kaikki liikkumista helpottavat ajoneuvot. Liikennevakuutuskeskus muistuttaa, että ennen kuin moottoriajoneuvolla lähtee liikkeelle, tulee hoitaa kaksi tärkeää velvollisuutta: liikennekäyttöönotto ja liikennevakuutus. Velvollisuuksien laiminlyönnin seuraukset voivat yllättää. Viime keväänä nähtiin laiminlyönneissä suurin piikki vuosikausiin.

Kausi alkaa taas: Kaksi velvollisuutta kuntoon ennen kuin starttaat moottorikelkan23.10.2020 07:37:00 EEST | Tiedote

Moottorikelkkakausi lähestyy jälleen erityisesti maamme pohjoisosissa. Ensilumi on jo paikoin satanut. Liikennevakuutuskeskus (LVK) muistuttaa, että ennen kuin kelkalla lähtee liikkeelle edes pihatiellä, kaksi asiaa tulee hoitaa kuntoon: kelkan tulee olla rekisteröitynä liikennekäyttöön ja lakisääteisen liikennevakuutuksen on oltava voimassa. Näiden laiminlyönti voi tulla kalliiksi.

Vakuutusyhtiöt voivat jatkossa tarjota vihreän kortin sähköisessä muodossa asiakkaan itse tulostettavaksi15.9.2020 08:33:18 EEST | Tiedote

Vihreä kortti on kansainvälinen todistus voimassa olevasta liikennevakuutuksesta. Todistus kannattaa ottaa mukaan, kun suuntaa autolla ulkomaille. Tiettyihin maihin kortin mukaan ottaminen on jopa pakollista, esimerkiksi Venäjälle matkustaessa. Vihreän kortin saa omasta vakuutusyhtiöstä. Heinäkuussa astui voimaan muutos, jonka myötä vakuutusyhtiöillä on mahdollisuus tarjota kortti asiakkaalle myös sähköisessä muodossa asiakkaan itse tulostettavaksi. Suomalaiset vakuutusyhtiöt ottavat itse tulostettavia vihreitä kortteja käyttöön asteittain, syksystä 2020 alkaen.

Liikennevakuutuskeskus panostaa teknologiakehitykseen - Tapio Koisaari nimitetty teknologiapäälliköksi2.4.2020 08:38:24 EEST | Tiedote

Liikenneala muuttuu vauhdilla siihen liittyvän teknologian kehittyessä. Liikennejärjestelmämme hyödyntää teknologiaa entistä enemmän, ajoneuvojen tuottaman datan mahdollisuudet kiinnostavat monia, lisääntyvä automaatio ja kehittyneet turvajärjestelmät muuttavat liikenteen riskejä ja uudet digitaaliset palvelualustat muuttavat matkaketjujen rakennetta. Kehityksessä mukana pysyminen vaatii jatkuvaa seurantaa ja kehitykseen vaikuttamista. Liikennevakuutuskeskus (LVK) on nimittänyt 1.4.2020 alkaen tekniikan tohtori Tapio Koisaaren teknologiapäälliköksi ja vastaamaan aihealueesta keskuksessa. Kyseessä on uusi toimi, jonka tarkoituksena on tehostaa kehittyvän teknologian seurantaa ja koota osaamista yhteen koordinoimalla aiheen parissa keskuksessa työskentelevien asiantuntijoiden yhteistyötä. ”Liikennevakuutuskeskus koordinoi liikennevakuutuksen kehittämistä ja toimii siinä roolissa laajasti liikennesektorin eri toimijoiden kanssa. Tarjoamme asiantuntemusta alan kehitykseen nyt ja tulevaisuu

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme