Saimaannorppa on käynyt läpi rajun populaation pienenemisen ja siitä johtuvan geneettisen pullonkaulan. Tämä on herättänyt kysymyksen norppapopulaation elinvoimasta ja tulevaisuuden sopeutumiskyvystä. Saimaa on erittäin sokkeloinen järvi, mikä tekee saimaannorpasta sekä tieteellisesti että luonnonsuojelullisesti ainutlaatuisen kohteen selvittää pirstoutuneen elinympäristön vaikutusta lajien evoluutiopotentiaaliin ja mahdollisuuksiin sopeutua ympäristömuutoksiin.

Tutkimusryhmät Helsingin, Itä-Suomen ja Kööpenhaminan yliopistoissa ovat tutkineet yli sadan saimaannorpan koko perimän muuntelua Saimaan eri osissa. Projekti aloitettiin sekvensoimalla ensin yksi referenssiyksilö, talvella kalaverkkoon kuollut nuori norppa.

– Ensimmäinen genomi oli kriittinen perusta, jonka pohjalta pystyimme rakentamaan vertailut koko Saimaan populaatioon, sanovat projektia vetäneet Petri Auvinen ja Jukka Jernvall Helsingin yliopistosta.

Koko populaation tutkimiseksi norpan kudospankkiin säilötyistä näytteistä sekvensoitiin seuraavaksi yli sadan yksilön koko genomi. Analyysit paljastivat norppien genomeissa paljon pitkiä alueita, jotka ovat periytyneet samanlaisina kummaltakin vanhemmalta, mutta näiden 'homotsygoottialueiden' yksityiskohtainen vertailu tuotti yllättävän tuloksen.

– Hyvä uutinen on, että Saimaan sokkeloisuus on jakanut norppapopulaation osiin ja, koska norpat järven eri osissa ovat menettäneet muuntelua genomin eri alueilta, populaatio kokonaisuudessaan on säilyttänyt suuren osan alkuperäisestä muuntelusta, kertoo Ari Löytynoja Helsingin yliopistosta.

Saimaannorpan populaatiohistorian mallinnus osoitti, että Saimaan sokkeloisuus on ollut juuri optimaalinen kompensoimaan geneettisen pullonkaulan vaikutuksia. Analyysit paljastivat myös aiemmin järven sisällä suoritetun Venla-norpan siirron positiivisen vaikutuksen alueen norppien perimään. Tutkimuksen laajempi merkitys on, että vasta kokogenomianalyyseillä voidaan tunnistaa pirstoutuneiden populaatioiden geneettinen rakenne ja evoluutiopotentiaali.