Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Sairaanhoitopiiri tukee jatkuvaa kehittymistä

Jaa

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitus hyväksyi maanantaina uuden henkilöstöpoliittisen ohjelman, joka painottaa muun muassa jatkuvaa henkilöstön ammattitaidon ja työmenetelmien kehittämistä. Yliopistolliselle sairaalalle on tärkeää, että työpaikoilla on mahdollisuus esimerkiksi tieteelliseen tutkimustyöhön. Sairaanhoitopiirissä pidetään myös tärkeänä, että jokainen työntekijä saa palautetta työstään. Palaute luo mahdollisuuksia kehittyä.

Hyvä esimiestyö on sairaanhoitopiirissä kaikkien oikeus. Kaikilta esimiehiltä ja johtajilta edellytetään taitoa johtaa ihmisiä. Esimiestyössä korostuvat läsnäolo ja havaittuihin ongelmiin puuttuminen. Esimies huolehtii yhdenvertaisista ja oikeudenmukaisista menettelytavoista työyksikön henkilöstöasioissa sekä yhteisten pelisääntöjen luomisesta ja ylläpidosta. Esimies vastaa myös siitä, että työyksikössä noudatetaan yhtenäisiä hoitolinjoja ja yhdenmukaisesti hyvää potilas- ja asiakaspalvelua. Vastuuta näiden toteutuksesta on kuitenkin kaikilla työntekijöillä.

Perehdytys nähdään henkilöstöpoliittisessa ohjelmassa tärkeänä. Terveydenhuollossa se on myös turvallisuustekijä ja avain hyvään asiakaspalveluun. Jotta Tays on jatkossakin erikoissairaanhoidon edelläkävijä, potilaiden hyvä hoito edellyttää työntekijöiltä jatkuvaa perehtymistä sekä osaamisen ja ammattitaidon päivittämistä. Iso organisaatio tarvitsee yhtenäisiä ohjeita ja menettelytapoja paitsi oikeudenmukaisen johtamisen myös turvallisuuden ja laadukkaan asiakaspalvelun takaamiseksi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja


HR-johtaja Raija Ruoranen
puh. 050 3294213
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Elämänaukio 2, PL 2000
33521 TAMPERE

03 311 611http://www.tays.fi

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä yli miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa, Tays Pitkäniemessä, Tays Sastamalassa ja Tays Valkeakoskella sekä Lahden sädehoidon yksikössä. Konserniimme kuuluvat myös Tekonivelsairaala Coxa Oy, Tays Sydänsairaala Oy, Fimlab Laboratoriot Oy ja FinnMedi Oy. Lisätietoja meistä tays.fi ja valinnanvapaus.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tays on ruuhkautunut jatkohoitoon jonottavista potilaista - kiireettömiä toimenpiteitä perutaan, kiireellinen hoito turvataan14.12.2022 11:06:45 EET | Tiedote

Taysin sairaalat ovat ruuhkautuneet ja vuodepaikat täyttyneet poikkeuksellisen monista jatkohoitopaikkaa odottavista potilaista. Kiireettömiä toimenpiteitä joudutaan tämän vuoksi siirtämään. Kiireellinen ja päivystyksellinen hoito turvataan. Tähän asti ruuhkia on yritetty purkaa muun muassa yhteistyössä kuntien kanssa, joustopaikkojen käyttöönotolla sekä hoitopolkuja ja hoitoonohjausta kehittämällä. Uusi jatkohoito-osasto perustetaan tammikuussa

Ylisfestarien ”isä” Taito Roivas palkittiin Elämän tähden -palkinnolla5.12.2022 10:52:32 EET | Tiedote

Ylöjärvellä ja Nokialla järjestetyssä Ylisfestarit -tapahtumassa avainroolissa alusta lähtien toiminut mielenterveyshoitaja Taito Roivas on saanut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitukselta Elämän tähden -palkinnon. Hän on erinomainen esimerkki siitä, kuinka iso merkitys yksittäisellä työntekijällä voi olla ihmisten yhdenvertaisuuden edistämisessä ja asenteisiin vaikuttamisessa.

Varhainen tunnistaminen parantaa haimasyövän ennustetta – yleisöluentoja ja koulutustilaisuuksia Taysissa 17.–18.11.1.11.2022 10:21:09 EET | Tiedote

Maailman haimasyöpäpäivää (World pancreatic cancer day) vietetään 17.11.2022. Tays järjestää teemaan liittyen kaksi terveydenhuollon ammattilaisille suunnattua koulutustilaisuutta 17.–18.11. sekä yleisöluentotilaisuuden perjantaina 18.11. Tilaisuuksien tarkoituksena on lisätä sekä ammattilaisten että yleisön tietoisuutta haimasyövän oireista ja hoitomuodoista.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye