Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Sairaanhoitopiiri uudistaa Pitkäniemen oikeuspsykiatrian toimintaa

Jaa

Sairaanhoitopiiri uudistaa Pitkäniemen oikeuspsykiatrisen yksikön toimintaa. Toinen oikeuspsykiatrian osasto muutetaan vaativahoitoisten potilaiden akuuttiosastoksi. Toinen osasto toimii jatkossakin oikeuspsykiatrisena kuntouttavana osastona. Molemmilla osastoilla hoidetaan jatkossa sekä miehiä että naisia.

Uudistaminen ja hoidon kehittäminen edellyttävät toimintakulttuurin muutosta ja uudenlaista osaamista henkilökunnalta. Uusilla järjestelyillä voidaan parantaa vuosien kuluessa havaittuja epäkohtia, kuten yövuoroissa ilmenneitä laiminlyöntejä. Näihin työnantaja on puuttunut antaen varoituksia ja suullisia huomautuksia, mutta edelleen yksikössä on havaittu välinpitämättömyyttä yhteisiä ohjeita kohtaan. Tämä on heikentänyt hoidon tuloksellisuutta.

Osastoilla olleiden potilaiden hoidon kirjaaminen ei myöskään ole kaikilta osin ollut lain edellyttämällä tasolla. Sairaanhoitopiiri teetti psykiatristen hoitojen kirjaamisesta ulkopuolisen arvioinnin, jonka perusteella puutteita nyt ryhdytään korjaamaan.

− Toiminta pitää organisoida uudelleen, jotta voimme nykyistä nopeammin ja tuloksellisemmin hoitaa vaikeahoitoisia oikeuspsykiatrisia potilaita. Tämä edellyttää uudenlaista toimintakulttuuria ja nyt havaittujen epäkohtien välitöntä korjaamista, toteaa psykiatrian toimialuejohtaja Hanna-Mari Alanen.

Toimialuejohtajan mukaan muutosta vauhdittaa myös iso toiminnallinen uudistus, joka psykiatrian toimialueella on lähivuosina edessään.

− Suunnittelemme parhaillaan psykiatriselle hoidolle uusia tiloja ja toimintamallia Tays Keskussairaalan alueelle. Haluamme jatkossakin toimia lain ja eettisten periaatteidemme mukaisesti siten, että kaikille potilaille tarjotaan vaikuttavaa ja turvallista hoitoa.

Uudelleenjärjestelyjen vuoksi oikeuspsykiatrian yksikössä aloitetaan maaliskuussa yhteistoimintamenettely. Muutokset tehdään myös yhteistyössä Valviran ja aluehallintoviraston kanssa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Hallintoylihoitaja Tiina Surakka, puh. 050 4682565
Johtajaylilääkäri Kari-Matti Hiltunen, puh. 050 5548532
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Elämänaukio 2, PL 2000
33521 TAMPERE

03 311 611http://www.tays.fi

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä lähes miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa, Tays Hatanpäällä, Tays Pitkäniemessä, Tays Sastamalassa ja Tays Valkeakoskella. Konserniimme kuuluvat myös Tekonivelsairaala Coxa Oy, Tays Sydänsairaala Oy, Fimlab Laboratoriot Oy ja FinnMedi Oy. Lisätietoja meistä tays.fi ja valinnanvapaus.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tays on ruuhkautunut jatkohoitoon jonottavista potilaista - kiireettömiä toimenpiteitä perutaan, kiireellinen hoito turvataan14.12.2022 11:06:45 EET | Tiedote

Taysin sairaalat ovat ruuhkautuneet ja vuodepaikat täyttyneet poikkeuksellisen monista jatkohoitopaikkaa odottavista potilaista. Kiireettömiä toimenpiteitä joudutaan tämän vuoksi siirtämään. Kiireellinen ja päivystyksellinen hoito turvataan. Tähän asti ruuhkia on yritetty purkaa muun muassa yhteistyössä kuntien kanssa, joustopaikkojen käyttöönotolla sekä hoitopolkuja ja hoitoonohjausta kehittämällä. Uusi jatkohoito-osasto perustetaan tammikuussa

Ylisfestarien ”isä” Taito Roivas palkittiin Elämän tähden -palkinnolla5.12.2022 10:52:32 EET | Tiedote

Ylöjärvellä ja Nokialla järjestetyssä Ylisfestarit -tapahtumassa avainroolissa alusta lähtien toiminut mielenterveyshoitaja Taito Roivas on saanut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitukselta Elämän tähden -palkinnon. Hän on erinomainen esimerkki siitä, kuinka iso merkitys yksittäisellä työntekijällä voi olla ihmisten yhdenvertaisuuden edistämisessä ja asenteisiin vaikuttamisessa.

Varhainen tunnistaminen parantaa haimasyövän ennustetta – yleisöluentoja ja koulutustilaisuuksia Taysissa 17.–18.11.1.11.2022 10:21:09 EET | Tiedote

Maailman haimasyöpäpäivää (World pancreatic cancer day) vietetään 17.11.2022. Tays järjestää teemaan liittyen kaksi terveydenhuollon ammattilaisille suunnattua koulutustilaisuutta 17.–18.11. sekä yleisöluentotilaisuuden perjantaina 18.11. Tilaisuuksien tarkoituksena on lisätä sekä ammattilaisten että yleisön tietoisuutta haimasyövän oireista ja hoitomuodoista.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye