Helsingin yliopisto

Sairaudet vähentävät äänestämistä, mutta vammaisuus aktivoi poliittiseen toimintaan

Jaa
Aiemmin on luultu, että vammaisuus tai terveysongelmat passivoivat ihmisiä, mikä pitääkin paikkansa äänestämisen kohdalla. Helsingin yliopiston professori Mikko Mattilan johtaman tutkimusryhmän mukaan vammaisiin kohdistuva diskriminaatio kuitenkin johtaa keskimääräistä aktiivisempaan muuhun osallistumiseen, kuten mielenosoituksiin tai poliitikkoihin kohdistuviin yhteydenottoihin.

Mikko Mattilan tutkimusryhmä selvitti laajalla 32 maata koskevalla eurooppalaisella aineistolla, miten vammaisuus ja vammaisiin kohdistettu diskriminaatio vaikuttaa osallistumiseen. Terveyden ja vammaisuuden vaikutusta poliittiseen osallistumiseen ei ole aiemmin tutkittu näin kattavasti. Suomi oli mukana tutkimuksessa yhtenä kohdemaana.

– Poliittisesta osallistumisesta pitäisi tehdä mahdollisimman helppoa ja vaivatonta vammaisille tai sairauksista kärsiville. Huomiota tulisikin kiinnittää enemmän myös siihen, että terveysongelmia kokevien ääni tulisi nykyistä tasapuolisemmin huomioiduksi poliittisessa päätöksenteossa, Mattila muistuttaa.

Vammaiset ja vakavasti sairaat voivat olla aktiivisia osallistujia

Vaaleissa äänestämiseen ja poliittiseen osallistumiseen vaikuttavat ihmisten henkilökohtaiset resurssit kuten raha, aika, kansalaistaidot, motivaatio sekä sosiaalisten verkostojen kautta tuleva kannustus. Heikko terveys voi nakertaa näistä jokaista.

Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan kroonisilla sairauksilla onyllättävän moninaisia yhteyksiä äänestämiseen ja poliittiseen osallistumiseen. Jotkut niistä ovat ilmeisiä, kuten se että mielenterveysongelmat ja dementia vähentävät voimakkaasti äänestämisaktiivisuutta. Toisenlaiset terveysongelmat taas aktivoivat vaikuttamaan yhteiskunnallisissa asioissa ja politiikassa.

– Rohkaisevaa on se, että monet suhteellisen vakavatkin sairaudet vähentävät äänestystodennäköisyyttä vain vähän tai eivät lainkaan. Jotkut krooniset terveysongelmat voivat jopa kasvattaa aktiivisuutta joissain osallistumismuodoissa, kuten kansalaisaloitteiden allekirjoittamisessa, kertoo Mattila.

 
Heikko terveys yhteydessä alhaiseen luottamukseen

Terveyden ja poliittisen osallistumisen suhde on tärkeä. Jos heikon terveyden omaavat ihmiset osallistuvat vähemmän, vaarana on, ettei heidän äänensä kuulu yhteiskunnallisessa päätöksenteossa.Tämä taas tarkoittaisi, että heidän asemansa heikkenee yhteiskunnassa.

Terveyskysymysten merkitys politiikassa kasvaa, koska terveydenhoitomenot kasvavat ja väestö vanhenee. Vanhuksia ja myös sairaita on siis tulevaisuudessa enemmän, mutta miten heidän tarpeensa ja oikeutensa nousevat esille poliittisessa päätöksenteossa?

– Huonot osallistumismahdollisuudet voivat johtaa esimerkiksi näiden ihmisten jättäytymiseen politiikan ulkopuolelle. Tutkimuksemme osoittavatkin, että heikko terveys on yhteydessä alhaiseen luottamukseen poliitikkoja ja politiikkaa kohtaan, Mattila toteaa.



Lisätiedot:

Professori Mikko Mattila
Puh. 050 4484394
mikko.mattila@helsinki.fi

Projektin kotisivut: https://blogs.helsinki.fi/healthyvoting/

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pasi Komulainen, viestinnän asiantuntija, Helsingin yliopisto, puh. 050-5398523, pasi.komulainen@helsinki.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye