Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf

SAK: Koronakriisistä kasvun tielle infra- ja ympäristöinvestoinneilla sekä panostamalla osaamiseen ja työllisyyden tukemiseen

Jaa
SAK:n mukaan Suomessa on koronakriisin aikana ja sen jälkeen keskityttävä ennen muuta tukemaan taloudellisen toimeliaisuuden elpymistä. Ihmisten hyvinvointia ja ostovoimaa pitää edistää panostamalla erityisesti uusien työpaikkojen syntymiseen.

Suomen suurin palkansaajien keskusjärjestö korostaa, että koronakriisi ei liity suomalaisen työn suhteellisen kilpailukyvyn heikkenemiseen tai kannusteisiin. Siksi kriisin ratkaisu ei löydy työntekijöiden asemaa ja työehtoja heikentämällä.

– Yrityksiä on pitänyt tukea kriisissä konkurssiaallon ehkäisemiseksi. On kuitenkin hyvä muistaa, että Suomea ovat pitäneet pystyssä työntekijät satamista sairaaloihin ja kauppojen kassoilta teollisuuteen. Kiitos kriisistä selviytymiseen kuuluu erityisesti heille, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta muistuttaa.

Talous nousuun elvytyksellä ja aktiivisella elinkeinopolitiikalla

Talouden ja työllisyyden palautumisen kannalta on keskeistä, ettei julkisen sektorin linja elvytykseen kiristy liian nopeasti. Uusien työpaikkojen syntyminen voidaan parhaiten varmistaa suoria julkisia investointeja käynnistämällä.

Jarkko Eloranta kehottaa valitsemaan investointikohteet siten, että ne vahvistavat Suomen tulevan kasvun lähteitä ja suuntautuvat kohti vähähiilistä yhteiskuntaa tavalla, joka on työntekijöille oikeudenmukainen.

– Käytännössä julkisen sektorin hankkeiden tulisi kohdistua ilmaston ja ympäristön kestävyyttä parantaviin teknologia- ja infrastruktuuri-investointeihin. Niiden lisäksi tarvitaan tuottavuutta ja osaamista parantavia sosiaalisia investointeja – esimerkiksi oppivelvollisuuden pidentämisestä on pidettävä kiinni.

Työllisyys kasvuun osaamispanostuksilla ja työvoimapalveluita kehittämällä

Koronakriisin aikana kymmeniä tuhansia työntekijöitä on lomautettu. SAK esittää sekä työttömyysturvajärjestelmän että työttömien palveluiden uudistamista nopealla aikataululla.

– Koronasta johtuva lomautusaalto on aiheuttanut lukemattomille työntekijöille ja heidän perheenjäsenilleen vaikeuksia. Työvoimapalveluiden tukemiseen on osoitettava jo ilmoitettujen panostusten lisäksi 200 miljoonaa euroa ja painopistettä on siirrettävä kohti työttömien henkilökohtaisempaa palvelua. Lisäksi työttömyysturvaa on yksinkertaistettava ja korvausten saamista nopeutettava, Eloranta sanoo.

Koronakriisin aiheuttaman työmarkkinashokin myötä hallituksen on syytä arvioida työllisyystavoitetta uudelleen. Korkean työllisyyden tavoite on jatkossakin tarpeen, mutta mekaanisen prosenttitavoitteen lisäksi on olennaista tarkastella, millaista työllisyyttä Suomeen tavoittelemme.

– Hallitusohjelmassakin todetaan, että työllisyystavoite pätee vain “normaalin kansainvälisen ja siitä heijastuvan kotimaisen talouskehityksen oloissa”. Nyt työnsä menettävien rankaiseminen työttömyysturvaa heikentämällä ei palvele yhteiskuntaa tai ihmisiä itseään, Eloranta korostaa.

SAK ehdottaa työllisyystoimien painotuksen siirtämistä kohti tuottavuuden ja laadukkaan työllisyyden kehittämistä. Kestävien investointien ja yritystukien rinnalle tarvitaan siksi voimakasta panostusta koulutukseen ja työntekijöiden osaamisen kohentamiseen.

Yritystuet tukemaan nopeaa työllistymistä

Yritystuissa tulee siirtyä sellaisten tukien jakamiseen, jotka tukevat ihmisten mahdollisimman nopeaa työllistymistä. SAK ehdottaa, että ravintola-alan lisäksi muillekin kriisin koettelemille aloille luodaan nopeasti palkkatuen kaltainen väline työllisyyden nostamiseksi ja yritystoiminnan uudelleen käynnistämiseksi.

– Tämän uuden ja väliaikaisen tuen tarkoituksena on nopeuttaa lomautettujen tai irtisanottujen työntekijöiden palaamista työhön, Eloranta sanoo.

Tukea vastaanottavat yritykset eivät SAK:n esityksessä saa maksaa osinkoja tai johdon kannustinpalkkioita tuen vastaanottovuotena eivätkä sitä seuraavana vuotena. Lisäksi SAK ehdottaa, että vastavalmistuneiden työllistymisen helpottamiseksi otetaan käyttöön oma määräaikainen palkkatuki. Tuella ehkäistään niitä koko työuraan vaikuttavia pitkäkantoisia seurauksia, joita 1990-luvun laman kaltainen nuorten työttömyys aiheuttaa.

Yhteiseurooppalainen elvytys on keskeinen avain talouskriisin ratkaisuun

SAK korostaa, että talouskriisiä ratkaistaan parhaiten samanaikaisella yhteiseurooppalaisella elvytyksellä. Euroopan komission toukokuussa valmistelema elvytyspaketti on SAK:n mielestä saatava mahdollisimman nopeasti läpi.

– Ei ole Suomen tai Euroopan unionin etu, että tässä kohtaa asetutaan komission ehdotuksia vastaan. Mitä syvempään ja pidempään taantumaan EU ja sen myötä Suomi sukeltaa, sitä suurempi on paine palkkojen alentamiseen, työsuhdeturvan ja työehtojen heikennyksiin, työttömyys- ja muun sosiaaliturvan heikentämiseen sekä erityisesti pienituloisille elintärkeiden julkisten palvelujen leikkaamiseen, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta tähdentää.

SAK:n ehdotukset koronaviruksen rajoitustoimista irtautumiseksi julkaistaan kahdessa osassa. Tänään keskiviikkona julkaistiin SAK:n talous- ja työllisyyspoliittiset tavoitteet sekä näkemykset EU-tason toimista pandemiakriisin ratkomisessa. Työelämäasioita ja työpaikkatason toimia koskeva toinen osa julkaistaan myöhemmin kesäkuussa.

Keskustelu SAK:n ehdotuksista jatkuu sosiaalisessa mediassa #parempinormaali-tunnisteella.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
Pitkänsillanranta 3
00530 Helsinki

020 774 000https://www.sak.fi

Tilaa SAK:n uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi joka toinen viikko:
https://www.sak.fi/uutiskirje

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 17:ää ammattiliittoa ja noin 900 000 jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye