Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf

SAK:n Katja Syvärinen: Energiakriisi ei oikeuta ohittamaan palkankorotuksia

Jaa
Käynnissä olevan työehtosopimuskierroksen palkankorotusten on syytä olla tuntuvia, sanoo SAK:n hallituksen varapuheenjohtaja Katja Syvärinen.

Sähkön ja elintarvikkeiden hinnan nousu kurittaa työntekijöiden ostovoimaa. Yhä useampi työssäkäyvä huomaa, että palkka ei riitä pakollisiin menoihin.

– Työssäkäyvien köyhyys on kasvava ongelma. Kun työnantajan maksama palkka ei riitä elämiseen, käytännössä valtio ja kunnat maksavat osan palkasta sosiaaliturvan, yleisimmin asumistuen tai työttömyysturvan muodossa, Katja Syvärinen sanoo.

Pienituloisiksi luokitellaan henkilöt, joiden tulot tilastovuonna jäävät pienemmiksi kuin 60 prosenttia kansallisesta mediaanitulosta. Tuloilla tarkoitetaan verojen jälkeisiä rahatuloja, jotka koostuvat työtuloista ja tulonsiirroista.

– Ongelma on suurin matalapalkkaisilla aloilla työskentelevillä ja vastentahtoista osa-aikatyötä tekevillä. Köyhyysriskissä ovat erityisesti yksinhuoltajat, yksin asuvat ja monilapsiset perheet. Myös monet yksinyrittäjät ja itsensä työllistäjät ovat vaikeuksissa.

Katja Syvärinen painottaa, että työnantajat vastaavat osaltaan siitä, että työntekijät tulevat toimeen palkallaan.

– Monet yritykset ovat kertoneet erinomaisista tuloksista ja useat yritykset ovat pystyneet siirtämään kohonneita kustannuksia hintoihin. Työntekijöille kuuluu osuus yhdessä tehdystä tuloksesta. Käynnissä olevan työehtosopimuskierroksen palkankorotusten onkin syytä olla tuntuvia.

Kilpailukykysopimuksessa sovittujen työnantajilta työntekijöille siirrettyjen sosiaalivakuutusmaksujen palauttaminen takaisin työnantajan maksettavaksi olisi reilu tapa kompensoida työntekijöiden ostovoimaa. Lisäksi tarvitaan euromääräisiä palkankorotuksia ja selkeitä matalimpiin palkkoihin kohdistuvia eriä.

– Hallituksen ja eduskunnan tehtävä on huolehtia siitä, että erilaiset sähkön hinnan nousua kompensoivat väliaikaiset tuet kohdentuvat oikein. Kaikki eivät tukea tarvitse, mutta monet tarvitsevat monenlaista tukea, Syvärinen huomauttaa.

Sähkön säästämistä edistävät valtion ja kuntien kampanjat ovat hyvä asia, sillä ne auttavat siinä, että tulevana talvena virtaa riittää paremmin kaikkien tarpeisiin. Pienituloisimmilla nipistämisen varaa ei kuitenkaan ole.

– Moni pienituloinen on pakon edessä jo kauan ennen tätä akuuttia tilannetta joutunut minimoimaan menonsa ja kulutuksensa. Heidän kohdallaan eivät säästöniksit riitä vaan tarvitaan riihikuivaa rahaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
Pitkänsillanranta 3
00530 Helsinki

020 774 000https://www.sak.fi

Tilaa SAK:n uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi joka toinen viikko:
https://www.sak.fi/uutiskirje

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 18:aa ammattiliittoa ja yli 800 000:ta jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye