Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf

SAK:n kysely: Valtaosalla työpaikoista haluttaisiin työt tehdä paremmin

Jaa
Suurin osa (79 %) SAK:laisista luottamushenkilöistä tunnistaa työpaikallaan olevan työntekijöitä, jotka eivät jostain syystä pysty tekemään työtään niin hyvin ja huolellisesti, kuin haluaisivat. Useimmin näin koetaan yksityisellä palvelualalla (87 %) ja julkisella sektorilla (85 %).

Onko työpaikallasi työntekijöitä,  jotka kokevat,  etteivät jostain syystä pysty tekemään työtään niin hyvin kuin haluaisivat?

Ilmiön tunnistaneista luottamushenkilöistä 51 prosenttia kertoo, että ongelma koskee vähintään puolta työpaikan työntekijöistä.

– Tulos on yhdenmukainen SAK:n työolobarometrin 2020 kanssa. Työolobarometriin vastanneista työntekijöistä 28 prosenttia vastasi, ettei ehdi tehdä työtään niin hyvin kuin haluaisi, ja siksi olemme halunneet tutkia ilmiötä laajemmin, SAK:n kehittämispäällikkö Juha Antila sanoo.

Merkittävin syy tilanteeseen on luottamushenkilöiden mukaan se, että työpaikalla on liian vähän työntekijöitä (55 %). Lisäksi luottamushenkilöt kokevat syiksi työnjohdon ja työntekijöiden erilaisen käsityksen työsuoritukseen tarvittavasta ajasta (43 %), töiden määrän runsaan vaihtelun työpaikalla (43 %) ja huonon työn johtamisen (32 %).

– SAK:n aikaisemmista tutkimuksista on lisäksi käynyt ilmi, että työntekijöillä on usein varsinaisen työsuorituksen ohella tehtäviä, joita ei ole mahdollista tehdä työajalla tai sitten varsinaisen työn tekeminen häiriintyy niiden takia. Siitä syntyy kokemus, ettei työlle ole riittävästi aikaa, sen laatu kärsii tai sitä ei arvosteta, Juha Antila täsmentää.

Työntekijät pitäisi ottaa mukaan työpaikan kehittämistyöhön

Merkittävimmät seuraukset ongelmasta ovat luottamushenkilöiden mukaan työntekijöiden vaihtuvuuden lisääntyminen (42 %), työilmapiirin heikentyminen (36 %) ja sairauspoissaolojen kasvu (36 %). Ongelman ratkaisuvaihtoehdoista luottamushenkilöt valitsivat useimmin työn organisoinnin ja suunnittelun parantamisen (56 %), työntekijöiden lisäpalkkaukset (53 %) sekä työntekijöiden ottamisen nykyistä enemmän mukaan työpaikan kehittämistyöhön (45 %).

Kehittämispäällikkö Juha Antila korostaa, että asiantuntijatyönä tehtävästä työpaikkojen kehittämisestä pitäisi siirtyä enemmän osallistavaan ja henkilöstöstä lähtevään kehittämiseen.

– Työntekijöiden pitäisi aidosti kokea voivansa vaikuttaa työpaikalla itseään koskeviin asioihin. Myös kaiken oheistyön hyödyllisyys olisi kyettävä arvioimaan kriittisesti esimerkiksi tuottavuuden ja työn vaikuttavuuden kannalta. Turhista töistä on uskallettava luopua ilman johdon arvovaltatappioita.

Luottamushenkilöpaneelin ja työolobarometrin lisäksi SAK on tutkinut työntekijöiden mahdollisuuksia tehdä työnsä hyvin toukokuussa julkaistulla laadullisella haastattelututkimuksella.

SAK:n luottamushenkilöpaneeliin vastasi syyskuussa 2021 yhteensä 752 SAK:laisilla aloilla toimivaa luottamusmiestä ja työsuojeluvaltuutettua.

Tutustu luottamushenkilöpaneelin kyselyn tuloksiin

Luottamushenkilöpaneelin kyselyn tuloksia käydään läpi SAK:n Tulevaisuus tänään -virtuaalitapahtumassa lauantaina 9.10. kello 10.30. Kaksituntinen tapahtuma alkaa kello 10.00 ja sitä voi seurata SAK:n Facebook-sivulla ja Youtuben SAKtuubi-kanavalla. Tutustu ohjelmaan: tulevaisuustanaan.fi/ohjelma.

Tänään 7. lokakuuta vietetään maailmanlaajuista Kunnon työn päivää. Ay-liikkeen maailmanjärjestön ITUCin 14 vuotta sitten alulle saattama World Day for Decent Work muistuttaa, että kaikilla on oikeus ihmisarvoiseen työhön ja hyvään työelämään. Se tarkoittaa työehtoja, jotka takaavat muun muassa säälliset työolot ja palkan, jolla työntekijä pystyy elättämään itsensä ja perheensä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Onko työpaikallasi työntekijöitä,  jotka kokevat, 
etteivät jostain syystä pysty tekemään työtään niin hyvin kuin haluaisivat?
Onko työpaikallasi työntekijöitä, jotka kokevat, etteivät jostain syystä pysty tekemään työtään niin hyvin kuin haluaisivat?
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
Pitkänsillanranta 3
00530 Helsinki

020 774 000https://www.sak.fi

Tilaa SAK:n uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi joka toinen viikko:
https://www.sak.fi/uutiskirje

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 17:ää ammattiliittoa ja noin 900 000 jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye