Salaisuuksien jäljillä -videosarja: Miksi eläkeleikkaukset eivät paranna valtion taloutta?

– Kyllä tämä valtiovarainministeriön tuorein ulostulo oli yllättävä, sanoo pitkän linjan ekonomisti Jaakko Kiander.
Kiander – nykyään julkisten alojen eläkevakuuttaja Kevan toimitusjohtaja – sanoo, että työeläkerahojen ja valtiontalouden erillisyydelle on perustellut syyt ja ne on kirjattu myös lakiin. Syy tälle on järjestelmien alkuperäisessä tarkoituksessa. Työeläkejärjestelmän tehtävä on ollut tuottaa ansiosidonnaista eläkevakuutusturvaa, jolla tähdätään jonkinlaisen tulotason säilyttämiseen eläkkeellä.
– Se poikkeaa valtiovetoisesta perusturvan tuottamisesta, joka tähtää enemmän ihmisten toimeentulon minimitason ylläpitämiseen. Siksi Suomessa on haluttu, että työeläkerahat ovat työmarkkinajärjestöjen valitsemien edustajien valvonnassa ja yksityisoikeudellisten työeläkeyhtiöiden rahoja. Kyseessä ei ole valtiollinen eläkejärjestelmä vaan työmarkkinoiden eläkejärjestelmä, Kiander tiivistää.
Jakso on katsottavissa alla ja Telan YouTube-kanavalla.
Eläkeleikkaus ei säteile suoraan valtiontalouteen
Nyt näyttää siltä, että tätä järjestelmäarkkitehtuuria ollaan vaivihkaa muuttamassa. Telan yhteiskuntavaikuttamisen päällikkö Janne Pelkosen nykyisten ja tulevien eläkkeensaajien näkökulmasta kyse on työeläkkeen määrän ennustettavuudesta.
– Julkisessa keskustelussa ei ole juuri huomioitu sitä, että ministeriö on esittänyt myös palkkakertoimen leikkausta, jolloin leikkaus koskisi myös tulevia eläkkeensaajia, Pelkonen sanoo.
Palkkakertoimella tarkistetaan ansaittujen työeläkekertymien arvo, kun ihminen jää eläkkeelle.
Kiander sanoo, että työeläkejärjestelmän kestävyyttä parantavat leikkaukset eivät myöskään suoraan säteile valtiontalouden puolelle, ellei samalla koroteta veroja ja alenneta työeläkemaksuja – joissa on kuitenkin laskelmien mukaan nykyisellään korotuspainetta.
– Yhden prosenttiyksikön indeksileikkaus pienentäisi työeläkemenoja noin 300 miljoonaa euroa vuodessa. Pienentyneet eläkkeet kuitenkin vähentäisivät valtion verotuloja noin 100 miljoonaa euroa vuodessa. Leikkaus myös pienentäisi kaikkien suomalaisten loppuelämän aikana odotettavissa olevia tuloja. Eli se tarkoittaa pitkän tähtäimen köyhtymistä, Kiander sanoo Salaisuuksien jäljillä -jaksossa.
Julkista taloutta vahvistavat vaikutukset voisivat jäädä vaatimattomiksi.
– Väliaikaisen indeksileikkurin merkitys pienentyisi ajan kuluessa, eikä sen kokoluokka ratkaisisi julkisen talouden eri sektoreiden rahoitushaasteita, Pelkonen sanoo.
Salaisuuksien jäljillä -videosarja paljastaa tekijöitä, jotka vahvistavat tai murtavat paitsi suomalaista eläkejärjestelmää myös koko hyvinvointivaltiota.
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Janne Pelkonen Salaisuuksien jäljillä: Miksi eläkeleikkaukset eivät paranna valtion taloutta?
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Janne Pelkonenyhteiskuntavaikuttamisen päällikkö
Puh:050 559 5894janne.pelkonen@tela.fiJenni Heinoviestintäpäällikkö
Puh:040 170 4656jenni.heino@tela.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Työeläkevakuuttajat Tela on kaikkien Suomessa toimivien työeläkevakuuttajien edunvalvontajärjestö. Telan jäseninä ovat kaikki lakisääteistä työeläketurvaa hoitavat työeläkevakuuttajat.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työeläkevakuuttajat Tela
Työeläkevarat kasvoivat kolme miljardia vuoden ensimmäisellä neljänneksellä30.5.2023 07:10:33 EEST | Tiedote
Suomalaisten työeläkevarat kasvoivat kolme miljardia vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana. Varoja oli maaliskuun päättyessä 241 miljardia euroa. Varojen kasvu tuli lähes täysin osakesijoituksista.
Salaisuuksien jäljillä -videosarja: Miksi Suomeen muutti ennätysmäärä työntekijöitä?25.5.2023 12:58:28 EEST | Uutinen
Työeläkevakuuttajat Telan Salaisuuksien jäljillä -videosarjan uusi jakso pureutuu vuoden 2022 ennätysmäiseen nettomaahanmuuttoon: 35 000 ihmistä. Heistä yli 20 000 ihmistä tuli tänne nimenomaan töihin. Vielä muutama vuosi sitten nettomaahanmuuton arveltiin pysyvän 15 000 hengen tietämissä. Mitä on tapahtunut, kysyy Telan Janne Pelkonen työ- ja elinkeinoministeriön johtavalta asiantuntijalta Katri Niskaselta videohaastattelussa. Voi olla, että lisää ennätyksiä on tulossa tulevina vuosina, osin johtuen valtion uudesta aktiivisesta roolista.
Tiedoksi toimituksille: Hallitusneuvotteluiden eläkejärjestelmäaiheet yhdessä tietopaketissa11.5.2023 14:21:30 EEST | Uutinen
Neuvottelut Suomen seuraavasta hallitusohjelmasta ovat käynnissä, ja työeläkejärjestelmään liittyvät asiat sivuavat useamman eri työryhmän agendaa. Kokosimme eläkejärjestelmää koskevat ykköskysymykset yhteen pakettiin, joka sisältää Työeläkevakuuttajat Telan terveiset neuvotteluihin.
Telan Siimes blogissa: Julkisen talouden eri osia ei pidä peluuttaa toisiaan vastaan2.5.2023 13:56:21 EEST | Blogi
Hallitusneuvotteluissa haetaan ratkaisuja julkisen talouden tasapainottamiseen. Niiden etsimisessä on hyvä muistaa, että julkinen talous ei ole yhtenäinen sammio vaan kolmiosainen lokerikko, kirjoittaa Työeläkevakuuttajat Telan toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes.
Valtaosa työeläkevaroista on sijoitettu vastuullisesti – Telan analyysi seuraa vastuullisuutta kansainvälisten yhteistyöhankkeiden kautta18.4.2023 07:13:00 EEST | Tiedote
Työeläkevakuuttajat Telan tuoreen analyysin mukaan valtaosa suomalaisten työeläkevaroista on sijoitettu vastuullisesti. Analyysi tarkastelee vastuullista sijoittamista erilaisten kansainvälisten sitoumusten kautta. Suurin osa 238 miljardin sijoitusvaroista on mukana edistämässä vastuullisen sijoittamisen hankkeita ja yhteistyötä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme