Kustannusosakeyhtiö Siltala

Salattua diplomatiaa – Tapani Brotheruksen tarina

Jaa

Suuri yleisö muistaa Tapani Brotheruksen pitkältä diplomaattiuralta ennen kaikkea hänen aikansa Chilessä. Brotherus työskenteli Suomen Santiagon-edustustossa, kun Augusto Pinochetin sotilasjuntta kaappasi vallan syyskuussa 1973 ja tuhansia chileläisiä pidätettiin ja tapettiin kidutuksen uhreina. Brotherus käynnisti salaisen pelastusoperaation, joka johti yli 2000 ihmisen auttamiseen pois väkivaltaisuuksien Chilestä.

Grafiikka Tuula Mäkiä
Grafiikka Tuula Mäkiä

Brotheruksen (s. 1938) elämään ja uraan mahtuu paljon muutakin. Pirjo Hounin kirjoittama Salattua diplomatiaa -kirja kertoo Kööpenhaminassa syntyneen diplomaattiperheen pojan koko värikkään ja humoristisiakin käänteitä sisältäneen elämäntarinan lapsuudesta ja nuoruusvuosista aina ulkoministeriön uraan ja suurlähettiläsvuosiin Iranissa, Pakistanissa, Etelä-Afrikassa ja Kreikassa.

Kirja kuvaa myös puolison roolia diplomaatin työparina. Lysa Brotherus huolehti Chilessä kymmenistä kotiinsa tulleista pakolaisista. Teheranissa hän oli menettää henkensä Iranin ja Irakin välisen sodan pommitusten aikana.

***

Pirjo Houni on vapaa toimittaja, jonka erityisaluetta ovat henkilöhaastattelut. Hän on kirjoittanut useisiin sanoma- ja aikakauslehtiin ja ollut Bonnierin Suuren Journalistipalkinnon ehdokkaana Vuoden Journalistiksi. Yhdessä Maria Romantschukin kanssa hän on julkaissut vuonna 2014 kirjan Ei, rouva presidentti.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Grafiikka Tuula Mäkiä
Grafiikka Tuula Mäkiä
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Siltala
Suvilahdenkatu 7
00500 Helsinki

Kustannusosakeyhtiö Siltala on Aleksi ja Touko Siltalan vuonna 2008 perustama riippumaton kustantamo, joka julkaisee laadukasta kauno- ja tietokirjallisuutta.

www.siltalapublishing.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Siltala

Vainajat eivät vaikene – Perinteinen murhamysteeri aloittaa uuden kotimaisen dekkarisarjan16.9.2021 12:37:18 EEST | Tiedote

On joulukuinen sunnuntai-ilta kun rikosylikonstaapeli Ville Karila seisoo prameassa töölöläisessä asunnossa kuolleen naisen ruumista tarkastellen. Kaikki näyttää viittaavan luonnolliseen kuolemaan, mutta jokin asetelmassa häiritsee Karilaa. – Sari Rainion ja Juha Rautaheimon kirjoittama VAINAJAT EIVÄT VAIKENE aloittaa Ville Karilan ja oikeuslääkäri Viola Kaarion murhatutkimuksista kertovan Mortui non silent -dekkarisarjan.

Juha Kauppisen Heräämisiä-kirjassa punoutuvat yhteen luonnonsuojeluliikkeen historia ja kirjoittajan oma kasvu luonnonystäväksi14.9.2021 12:48:33 EEST | Tiedote

Miten ja milloin ajatus luonnon suojelemisesta syntyi? Ja kuinka se laajeni käsittämään koko elonkehämme tulevaisuuden? Miksi jotkut rohkeat ihmiset uhraavat luontoaktivismille elämänsä, seisovat järkähtämättä monitoimikoneen edessä ja haastavat valtaa? – Ympäristötoimittaja ja tietokirjailija Juha Kauppisen kirja HERÄÄMISIÄ – KUINKA MINUSTA TULI LUONNONSUOJELIJA punoo yhteen luonnonsuojeluliikkeen historian ja kirjoittajan oman kasvun luonnonystäväksi.

Jääasema Kooma on Jaakko Yli-Juonikkaan Poni-kirjasarjan päättävä romaani10.9.2021 11:09:31 EEST | Tiedote

Kaksostytöt Janna ja Jahannam Tapanila ovat viettäneet vaeltelevaa elämää Lähi-idässä ja Afrikassa. On tullut aika palata Suomeen. Mutta vanha kotimaa ei ole entisellään. Helsingin edustalle Suomenlahden jäälle on ilmestynyt outo rakennuskompleksi, kuin valtava avaruuslaiva. – Jääasema KOOMA on neljäs ja viimeinen osa Jaakko Yli-Juonikkaan kirjasarjasta Neljä ratsastajaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme